Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.09.2008 - 23:50

Viikonlopulla olin Musilin vertaistukikoulutuksessa Haukiputaalla. Lähdimme hyvissä ajoin eli jo edellisen päivän aamuna tilausajolinjurilla kohti Oulua. Määränpäänämme oli lomakoti Onnela Haukiputaalla. Matka taittui rattoisasti. Olin varannut mukaan kaikenlaista näperreltävää, kuten hitaasti etenevän tilaustyön eli siskolleni lupaaman boleron tekeleen. Onhan sekin edennyt lähes neulontaosuuden loppuun. Muutaman sentin neulekerroksien jälkeen on vielä edessä raunusvirkkaukset ja pikkuhiljaa siis työ etenee. Ostin matkalle myös sudoku-lehtiä ja luettavaakin oli mukana. Todellisuudessa pitkän matkan aikana, en ehtinyt neuloa kuin muutaman kerroksen ja sudokuitakaan en tainnut yhtään saada menomatkalla valmiiksi. Mielenkiintoisinta näytti olevan keskustelut muiden matkaajien kanssa. Näin matkantekokin sujui rattoisasti ja hauskaa oli.

Illan suussa saavuimme perille ja meitä odotti perillä iltapala. Matkalla olimme kyllä pysähtyneet lounaalle ja muutaman kerran kahvillekin. Muut kurssilaiset tulivat vasta seuraavana päivänä, joten saimme ottaa tämän etulähdön ihan levon ja virkistyksen kannalta.



Lomakoti Onnela sijaitsee Kiiminikijoen varrella ja oli kovin ihastuttava paikka. Seuraavana aamuna ehdimme vielä hieman tutustua kävelylenkillä paikkakunnan ympäristöön. Keskustaan oli neljä kilometriä, joten ihan niin pitälle emme kuitenkaan menneet.



Kävelimme mm. asemasillan päälle ja pääsimme sieltä käsin ihailemaan vapaana virtaaa Kiiminkijokea.



Ihailin vielä Onnelan saunarannasta matalan näköistä virtaavaa jokea, jota aamuaurinko kultasi.

Pikkuhiljaa oli kurssi alkamassa lounaalla ja sen jälkeen kokoonnuimme aloittamaan kaksipäiväisen vertaistukikoulutuksen kohtaamisesta.



Yli kolmekymmentä vertaistukijaa oli saapunut Oulun kupeeseen. Oikeastaan meitä taisi puolet olla juuri etelä-Suomesta, koska pääsimme yhteiskuljetuksella tulemaan. Muutama henkilö tuli matkan varrelta kyytiimme ja jokunen omalla autolla idästä ja Vaasan sekä Kokkolan seudulta. Loput taisivatkin olla pohjoisemmasta osasta Suomea

Päivien ohjelmaan kuului monenmoista kohtaamista ja case harjoituksia. Lisäksi sunnuntaina oli sairaalapastori luennoimassa kohtaamisesta. Mietimme mm. onnistuneita kohtaamisia, jotka olivat jääneet hyvin mieleemme. Lisäksi päiväien aikana oli runsaasti ryhmätöitä annetuista aiheista ja kehittelimme myös ideoita ensivuoden vertaistoiminnan teemavuoden tapahtumiin eri kuukausille.



Viikonloppu ei ollut pelkää puuratamista, vaan siihen mahtui myös paljon iloisia tapahtumia ja iltaohjelmaa. Sunnuntaina suuntasimme matkamme kohti kotikaupunkia ja olimme iloisen matkan saattelemana kotosalla illansuussa. Tämä oli oikein iloinen ja hauska reissu. Ensi vuonna ei sitten tällaista koulutusta olekaan luvassa, joten hyvä että päästiin käymään tuolla pohjolassa ja viikonloppu oli oikein antoisa ja oli ilo tavata tuttuja ja saada myös uusia tuttavuuksia.

Leijonainen kirjoitti 30.09.2008 - 10:33
Oletkin ollut reissussa sinne ja tänne. Se on mukavaa, etenkin kun tämäkin matkaa tuntuu olleen onnistunut. Pääasia ettei tarvinnut itse ajaa.
Tarjuska ite kirjoitti 30.09.2008 - 12:13
Leijonainen: Kiitos kommentistasi. Matkat piristävät yleensä mukavalla tavalla. Eipä tule notkuttua vallan tietokoneen ääressä, vaan pääsee tapaamaan livenä ihmisiä ja vaihtamaan ajatuksia. Onneksi minulla ei edes ole ajokorttia, niin ei tarvitsekaan ajaa itse ja nyt oli oikein tilausajobussi ja tilaa liikkua autossa. :) Linja-autossa on myös tunnelmaa. :)
savisuti kirjoitti 30.09.2008 - 13:33
Ilmeisesti teillä on ollut hyvä matka! En silti kadu etten lähtenyt mukaan, mukavaa oli täälläkin rakukurssilla. Oliko Eija?
Tarjuska ite kirjoitti 30.09.2008 - 17:09
Savisuti: Matka sekä ohjelmakin olivat oikein mielekkäitä. Mukavaa, että sinullakin oli hauska viikonloppu ja kurssi omalla tahollasi. Eijanhan oli ilmoittanut jo aikaisemmin ettei pääse mukaan. Casen esitimme Maijan kanssa kahden. :)
Leena kirjoitti 06.10.2008 - 17:42
Mukavaa että reissu oli onnistunut. Harmi että syksy oli jo pieksäny kauneimmat lehdet puista. Hassu ajatus että ootte olleet ihan tuossa kulmilla... Terkkuja Oulusta!
Tarjuska ite kirjoitti 06.10.2008 - 20:33
Leena: Vain jossain pihlajassa ja vaahterassa oli kauniin värisiä lehtiä. Aika samannäköistä kuin mökkipaikkakunnallakin tähän aikaan vuodesta. Niin, aika liki ja olisi ollut kyllä mukavaa, jos sinäkin olisit edelleen tuossa tiimissä. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ