Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.06.2006 - 22:55

Tänään on sitten meilläkin ollut vilskettä tuolla keittiön puolella. Aamusella kävi sähkömies poikkasemassa sähköt ja näperteli uutta sähkökaappia automaattisulakkeineen eteisen seinään. Samaan aikaan keittiön puolella vilisteli muutama työmies kaapistojen kimpussa. Niitä ruuvailtiin kilpaa kasaan. Välillä tietty iski pakolliset kahvi- ja ruokatauot. Sitten taas jatkettiin. Kaakeleita rapattiin seinään ja maalari maalasi ikkunaseinää ja patteria. Normaalin työajan jälkeen ajattelin mennä katsomaan, että mitäköhän mahtaa olla aikaan saatu tältä päivältä. Katsoin parhaakseni etsiä harjan ja rikkalapion jostain ja putsata keittiön lattian, ennen kuin lattiapaneelit laitetaan paikoilleen. Lattiakaapistoissa oli 10-15 cm korkuiset jalat, joten kaappien alle olisi ollut hyvä jättää kaikki höyläysmoska ja tarvikelaatikot ja muut roskat. Onneksi tajusin lakaista ja vielä imurilla siistiä loput. Rätillä ja sienellä kaavin sementtikasoja pois sekä vihreää vesieristettä, jota oli tippunut myös uudelle lattialle. Juuri kun olin saanut tuon homman tehtyä, niin ovikello soi ja paikalle tuli työmiehiä. Luulin heidän tuovan työtarvikkeita seuraavalle päivälle, mutta he tulivatkin ylitöihin klo 16:30 maissa. Kysyivät kyllä, että sopiiko että tulevat, kun pitäisi saada valmiiksi. Keksiviikkona olisi lopputarkastus ja paljon on vielä keskeneräistä. Kaapeista puuttuu ovet ja hyllyt. Muuten näyttää kyllä aika hyvältä kaapiston suhteen. Vähän maalia seiniin, kaakeleiden viimeistelytöitä, sähköhommia ym. Kaapeista puuttuu myös vetimet ja jotain pientä. Kylmälaitteet, hella sekä astianpesukone sitten keittiöön. Toivotaan, että ennen juhannusta kämppä on ok. Olen ottanut keittiöstä kuvia päivittäin, että näen miten homma etenee. Harmittaa vaan, että keittiön tiskipöydän alle ei tule mitään jalkalistoja, sillä haluavat pitää kaapiston alustan sellaisena, että näkee heti jos tulee vesivahinkoja. Rako on kyllä sen verran suuri, että siitä sitten kaapin alle kerääntyy vuosikymmenten villakoirat sun muut ruoan jätteet. Tiskikaappeihinkin tulee metalliset tiskihyllyt... vähän tuntuu kyllä siltä, ettei siinä ainakaan lautaset pysy pystyssä. Kunhan keittiö on kunnossa ja tavarat paikoillaan, niin esittelen teille tämän paljon puhutun keittiömme. Silloin ilo on kokonaan minun puolellani ja pala siitä myös teille.

Tässä on nähtävissä kaapiston osa ja uutta parkettikuvioista mattoa...aika kolo jää kaapin alla vielä kun siihen eteen tulee paneelia...alta pääsee kyllä vielä pölyä jemmaan

Katsotaan minkälainen vilske täällä huomenissa on. Tosin ne kaapin ja työpöydän osat sitten puuttuvat toistaiseksi, jotka joku vei jonnekin muualle tässä eräänä päivänä. Nyt siis täältä puuttuu ja kaluste auto tulee keskiviikkona, jos siinä sitten sattuisi olemaan puuttuvia osia tai sitten ei. Ans kattoon nyt.

catarina kirjoitti 13.06.2006 - 09:10
Moikkaan tässä ja toivotan hyvää päivää. Olen jo jonkin aikaa lueskellut blogiasi.
Tarjuska itse kirjoitti 13.06.2006 - 09:21
Tervetuloa Catariina blogiini. Hauska tutustua ja toivottavasti viihdyt seurassamme.
leenukka kirjoitti 13.06.2006 - 10:35
Onneksi olkoon, sulla on kohta uusi keittiö!
Onneksi olkoon myös hääpäivän johdosta (mulla on samaan matkaa vielä 30 vuotta :D)
Onnea matkaan myös niihin tutkimuksiin!
Tanja kirjoitti 13.06.2006 - 10:52
Hyvältä näyttää ja kuulostaa rempan eteneminen!! Se on mahtava tunne, kun saa rempan valmiiksi ja sen viimeisen tavaran paikalleen!! =)
Heitin sulle kysymyksen blogini tekstiin..Elinten luovutuksesta... Mukavaa tiistaita Tarjuskalle!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ