Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.09.2008 - 17:58

Viime viikolla sain ison kasan omenoita veljeni puutarhasta. Olin sitä ennen hyvin pettynyt, sillä mökkipuutarhamme omenat olivat kärsineet alkukesän kylmästä ja näin ollen ei niitä omenia juurikaan puihin tullut. Ne mitä tuli, niin olivat surkean pieniä ja rupisia. Onneksi toisin näytti olevan täällä kotikaupungissa, sillä veljen puutarhassa oli mahdottomasti kauniita ja hyväkuntoisia omenoita. Ehkäpä se maaperäkin on parempi kuin meidän mökillä.

OMENASOSEEN VALMISTUS



Pesin omenat ensin. Lohkoin omenat ensin ja poistin siemenkodat ja huonot osat omenista. En poistanut kuoria, sillä höyritin omenat Mehu-Maijan yläosassa pehmeiksi.



Tein soseen etupäässä vihreistä omenista, jotka olivat hieman hapokkaampia. Niistä näytti tulevan oikein kuohkeaa sosetta.



Reikäkauhalla nostin höyryyntyneet omenat sosemyllyyn ja soseutin ne alla olevaan kattilaan. Kuoren jäänteet jäivät tuohon sosemyllyn sihtiin. Lisäsin soseeseen sokeria maun mukaan.



Päivällä hain tarjoustalosta matalia 3 dl:n pakastusrasioita. Niihin mahtuu sopivin annoksin omenasosetta parihenkiselle perheelle. Näitä rasioita oli 48 kappaletta ja lisäksi oli kaapissa pari vastaavan kokoista vanhaa rasiaa sekä lopuksi täyttyi vielä yksi seitsemän desin rasia. Nyt on sitten talven varalle ainakin 15 litraa sosetta ja pitää hieman kyllä ajatella vielä seuraavan vuodenkin puolelle. Kirjoitin vielä tarralaput rasioiden päälle ja sitten urakka oli valmis.

Yleensähän omenoita tulee vain joka toinen vuosi ja ensivuonna taitaaa taas pihlajamarjatoukat valloittaa omenapuut, kun tänä vuonna oli pihlajanmarjoja runsaasti ja näin on yleensä vain joka toinen vuosi. Pelkäänpä, että ne tuholaiset valtaavat sitten jälleen omenamme, joten omasta puutarhasta ei olla muutamaan vuoteen omenoita saatukaan, kun kylmä ja toukat hyökkäävät meidän puihimme.

Minun on pakko pakastaa kaikki syksyn sadot talteen, sillä taloyhtiössämme ei ole kylmäkellaria, eikä myöskään kylmäkaappiimme mahdu mitään säilöttävää talven varalle.



...ja ettei mitään menisi hukkaan, niin otin mehu-Maijan säiliöstä talteen myös sinne valuneen mehun. Sihtasin sen ja keitin kattilassa, sokerin kera. Sitten pullotin mehut neljään litran muovipulloon ja laitoin pakkaseen tarpeen varalle.

Miia kirjoitti 17.09.2008 - 20:52
Hei! Oletpas tehnyt paljon soseita ja mehua. Minä saan luultavasti valmista sosetta sukulaisen tekemänä. Tosin en tiedä, voinko syödä sosetta, ainakin tuore omena saa aikaan vatsakipuja. Mutta sosehan ei ole samalla tavalla hapokasta.
Sulla on varmaan iso pakastin, kun nuo kaikki(+ muut marjat) mahtuu sinne :)
Tarjuska ite kirjoitti 17.09.2008 - 23:18
Miia: En minäkään ihan urakalla noita omenia voi syödä. Olen kerran maannut Kirran silloisella päivystysosastolla 'omppumhakivun' vuoksi. Kuitenkin siedän pannareitten ja lettujen kera tätä nami-namihilloa. :) Lisäksi se on parasta ja raikasta kääretortun välissä, kuin myös täytteenä kierrepitkon välissä. :) Hmmm...pakastimesta puheen ollen. Minulla on iso tuplakorkea pakastinkaappi sekä 'jääkaapin' kokoiinen pakastinarkku. Ehkä tuntuu aika isolta määrältä kahden hengen talouteen, mutta sitä tulee hieman jaettua niitä marjoja myös sukulaisille satokausien välissä. :)
impi kirjoitti 18.09.2008 - 23:26
Jestas! Kyllä olet ollut ahkera. Voi kun sais omppoja jostain. Olen keskittynyt lähinnä sienien säilöntään viime aikoina!
Tarjuska ite kirjoitti 19.09.2008 - 00:44
Impi: Itsekin pelkäsin jääväni ilman, mutta rohkaisin kysellä sukulaisilta ja niinpä ylimääräisiä omenoita löytyi. Tiedätkö ketään, jolla voisi olla paljon omenia ja ei itse niitä kaikkia ehdi käyttämään. Kannattaa kysellä, ettei sitten kompostiin mene turhaan. :) Hyviähän ne sienetkin ovat talvella, kunhan ovat syötäviä eikä myrkkysieniä. :)
Paula kirjoitti 20.09.2008 - 13:10
No huh,huh, kylläpäs olet ahkeroinut. Vaikka Lohjalla omenakaupungissa asunkin, niin meillä ei ole kuin kolme omenapuuta (tosin yhden niistä ehti pupu vahingoittaa) ja nekin varsin nuoria. Mutta olen siskoltani saanut aina omenoita ja taitaa tuolla pakastimessa olla muutamia purkkeja vielä edellisten vuosien satoa. Mutta jos omenoita saan, niin kyllä minäkin ne pakastimeen soseeksi/hillokkeeksi teen. Tässä nyt on 5 viikkoa sairaslomaa, joten saattaa sitä jotakin ehtiä säilömäänkin...miten tuo käsi antaa periksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ