Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.08.2008 - 22:13

Minua jäi hieman kaivertelemaan blogipohjani toimivuus. On käynyt ilmi, ettei sivupohjani ole auennut kokonaisuudessaan kaikille lukijoille. Tietenkin on kiusallista, jos joutuu lukemaan tekstiä "ruusujen" läpi. Lieneekö vika hitaassa vuodatuksessa vaiko koneiden asetuksissa? Itselleni sivu avautui kyllä ongelmitta, mutta ei kuitenkaan kaikille muille. Kenellä oli ongelmia blogini ulkoasun suhteen? Mitä selainta käytätte. Itse käytän Moxilla Firefofoxia. Olen kovin huono näissä sivupohja-asioissa, enkä osaa niitä sivupohjia itse tehdä, enkä valmiita pohjia muokata halutun laiseksi. Päätin tässä välillä ainakin kokeilla yhtä Bluen sivupohjaa....tuntuuko paremmalta? Kenties tuntuu huonommaltakin vaihtoehdolta. Itse en niin nopeasti saanut sivupohjaani auki, kuin aiemmin. Bannerikuvakin saattaa hieman vaikuttaa sivuston lataantumiseen, vai kuinka? Aika isolta kuvalta tuo daalia näyttää. Muuten tämän uuden lataamani sivupohja ulkonäkö on aikalailla omaa tyyliäni.Mitä sanotte ruudun sillä puolen?



Tämä pohja on Bluelta.



Tällaiselta piti näyttää Lissun tekemä sivupohja, joka ei oikeasti ollut siis keskeneräinen, mutta saattoi joidenkin koneella näyttää siltä. Niin mielelläni pitäisin tätä Lissun pohjaakin, mutta tuottaako sitten loppujen lopuksi ongelmia, vai onko se tämä vuodatus? Kumpi siis on parempi uusi vai vanha? Voitte tietenkin testata toimiiko Lissun pohja sivullannne niin kuin pitää, sillä samaan tyyliin sekin on tehty.
Sanokaa siis reilusti mielipiteenne asiasta ja sen mukaan mietin sitten lopullisen valintani....pääasiahan on, että sivuilleni pääsee lukemaan ja kommentoimaan ja ettei se tuota ylimääräisiä ongelmia lukijoille.



Anitta kirjoitti 27.08.2008 - 07:51
Uusi sivupohja on vähän hätkähdyttävä. Ja tuo daalia on tosiaan aika iso, koko ruudun täyttää minulla. Minä käytän exploreria, ois kyllä firefoxikin, mutta en oikein tykännyt siitä muussa yhteydessä.
Tässä kommentin kirjoittaminen on kans vähän outoa kun näyttää olevan tekstin keskitys eli rivi alkaa keskeltä ruutua. Sinänsä tämä sivupohja on kyllä selkeä, mutta taidanpa silti tykätä siitä edellisestä kukkakuvioisesta enemmän.
Anonyymi kirjoitti 27.08.2008 - 10:06
Bluen sivupohjat eivät oikein toimii kunnolla!
Prognoosi kirjoitti 27.08.2008 - 10:55
Sivupohja-asiasta: Minulla ainakaan ei explorerilla toimi 90% sivupohjista. Aina joutuu lukemaan sivupalkkien päältä ja alta jne. Siksi firefox käytössä, jolla tosi hyvän näköinen blogi. Kommentointi tosiaan hassusti keskitetty, mutta eipä se mitään haittaa.

Tsemppiä magneettijuttuihin :)
Tarjuska ite kirjoitti 27.08.2008 - 11:01
Anitta: Kävitkö Lissun blogissa katsomassa, hänen sivupohjansa toimivuutta? Tökkiiköhän sekin sinulla? Itse vaihdoin taannoin Explorerin tähän Firefoxiin, kun sitä kautta tuli paljon enemmän ongelmia. Nyt en edes muita koska viimeksi sitä käytin, lukuun ottamatta eilistä kokeiluani sivupohjan toimivuudesta. Itsekin kyllä haluaisin käyttää sitä Lissun pohjaa, jos se vain toimii lukijoiden osalta. :)
Anonyymi: Oliko tämän kanssa ongelmia?
Tarjuska ite taas kirjoitti 27.08.2008 - 11:13
Prognoosi: Niin minunkin mielestäni sivupohjat näkyvät paremmin juuri Firefoxilla ja on muutenkin mukavampikäyttöinen. Toki myös sivun asetukset...fonttikoko ym....vaikuttavat sivujen toimivuuteen. Näitä tämän tyylisiä kommenttilootia olen nähnyt muissakin blogeissa ja hieman hassulta tuntuu, mutta ei kai se tahtia haittaa. :)
Kiitos tsempeistä! Kohta täytyykin jo lähteä matkaan.
Anitta kirjoitti 27.08.2008 - 14:22
Lissun blogin sivupohja toimii minulla aivan moitteettomasti
Tiitsa kirjoitti 27.08.2008 - 18:47
Ongelmia ei ole ollut kummankaan pohjan kanssa ja IE:tä käytän. En ole huomannut muissakaan pohjissa näkymis ongelmia. Jos näytöllä on suosikit-valikko auki niin silloin saattaa olla, että kuvat menee päällekkäin, ei muuten. Joidenkin blogeissa kuvat vaan yksinkertaisesti ovat liian suuria mahtuakseen kapeaan kirjoitusalueeseenja sekoittavat näkymän.
Hilkka kirjoitti 27.08.2008 - 18:52
Minä näen molemmat pohjat ihan hyvin, käytän Firefoxia. Vaikka tämä kommentointi alkaa keskeltä minua se ei haittaa koska monella muullakin on näin eli olen tottunut:)
savisuti kirjoitti 27.08.2008 - 19:46
Tämä on rauhallisempi kuin edellinen, toki senkin ihn ok. Edellisessä joskus kesti hetken kun kukat häipyivät ja tuli yksivärinen pohja kirjoituksellesi mutta ei se pahemmin haitannut kun sen tiesi. Näitä missä kirjoitus alkaa keskellä, on paljon, ei haittaa. Pioni on kaunis. Niin, ja käytössäni on nyt firefox.
Nelmi kirjoitti 27.08.2008 - 19:56
Alkoiko tuo blogipohjan vaihtorumpa siitä minun onnettomasta kommentistani?
Aikaisemmin näin sen sivusi ihan hyvin. Käytän myös Moxilla Firefofoxia ja se on yleensä toiminut ihan moitteettomasti.
Seuraavan kerran kun poikkesin blogiisi oli sivu taas ihan kunnossa. Epäilen pahasti, että ongelma on oikeasti ollut Vuodatuksen. Vaikka joudunkin käyttämään isompaa fonttikokoa näkemiseni vuoksi, se ei yleensä ole sekoittanut mitenkään kenenkään pohjan näkymistä ja siksi sitä silloin ihmettelin.
Tämä mikä sinulla nyt on, näkyy ihan hyvin ja se Lissun linkin takana oleva sivu näkyy ihan hyvin ja se vanhasikin näkyi sitten myöhemmin ihan hyvin.
Täytyy sanoa, että melkein pelästyin kun nyt avasin blogisi, olin niin jo tottunut siihen ruusuiseen ja vaaleanpunaiseen:)
Minun puolestani käy näistä ainakin se, mistä itse eniten tykkäät. Kauheaahan se on, jos me täällä ryhdymme blogiemme pohjiakin tekemään toisten mielen mukaan.
Tarkoitukseni oli vain siis huomauttaa, että silloin se näkyi oudosti.
Odotan kovasti, minklaisia tuloksia olet nyt tämänpäivän reissultasi saanut. Jos et muuten, niin heitä vaikka s-postilla.
Rakkaudella Nelmi
Kirsi kirjoitti 27.08.2008 - 22:14
Vähän epäilen, että ongelma on lähinnä niitä Explorer-ongelmia. Itse en käytä koko Exploreria, en mäkissä enkä pc:lla.
Minun koneellani sekä Safarilla että Firefoxilla edellinen sivupohja oli tosi nätti, samoin tämä näyttää kivalta.
Tekee mieli vähän huomauttaa Anonyymille, että noin kielteistä blogihenkilön tuotoksiin kohdistuvaa lausumaa ei ole hyvien tapojen mukaista kirjoittaa nimettömänä.
Tarjuska ite kirjoitti 27.08.2008 - 22:50
Anitta: Uskon siis, että tuo aiempikin toimisi jäälleen, sillä samaa kaliperiä ne ovat. Pidän kuitenkin tätä sivupohjaa jonkin aikaa, vaikka kuva saattaa näyttä isolta tällä Firefoksilla. En pääse kokeilemaan IE:llä, kun ei suostu aukenemaan tällä koneellani.
Tiitsa: Myös omalla koneellani näkyy molemmat. Tosin tässä Bluen pohjassa voi kuva tosiaan näkyä isompana Firefoxilla, kun pohja on tehty IE:llä. Tosin Lissun pohjan bannerikuva ei ollut iso, joten tokkopa se niitä ongelmia aiheutti. Eilen kyllä takkuili vähän kaikessa, ainakin minun koneellani. Tänään pelaa paremmin. :)
Hilkka: Näyttää siltä, että toimii siis lähes kaikilla kumpikin pohjista. :)
Savisuti: Makuja on varmaan erilaisia ja molemmissa on omat hyvät puolensa. Vaihtelukin välillä tosin virkistää, mutta en hylkää tyystin Lissun sivuakaan. Katsotaan nyt miten tämä toimii. :)
Nelmi: No, ensin ajattelin, jos se on jotenkin sinun koneestasi kiinni. Sitten kun Anitta kertoi, ettei aina aukea hänenkään koneellaan. Päädyin sitten tekemään jotain sen hyväksi. Ei ole kiva, jos sen vuoksi menetän ystäviäni täältä, että he eivät pääse ongelmitta blogiini. Nyt katsotaan miten tämä toimii ja jossain vaiheessa sitten otan ehkä takaisin tuon Lissun pohjan, jota hän niin hyvästä sydämestä minulle teki. :)En tietenkään jokaisen kommentin pohjalta rupea muuttamaan tätä toisten mieleiseksi, mutta toimiahan blogin ainakin pitää. Tietenkin, jos itse voi sille asialle jotain. Vuodatuksen ongelmille taas ei mahda mitää. Pitää vaan olla kärsivällinen. Kerron kohta tuloksista, kun joudan. Kiitos, että otit osaa tähän keskusteluun, rakas ystävä. :)
Kirsi: Näköjään ongelmia tulee näissä sivupohjissa, eri selainten välillä. Ei välttämättä syy ole aina sivupohjan laatijassa ja hekin tekevät näitä pohjustuksia meille vapaaehtoisesti. :) Kiitos heille....kun itse en osaa. :)
Marjukka kirjoitti 27.08.2008 - 23:43
Tykkään tästä ja näkyy kaikki hyvin. Tuo daaliakaan ei ole liian iso. Käytän Mozillaa. IE:tä käyttäessäni jotkut sivut olivat aika sekaisia, tekstit kuvien takana ym.
Satu H kirjoitti 28.08.2008 - 12:23
en ehtinyt nähdä edellistä pohjaa käytössäsi, mutta tää on kyllä nätti ja näkyy hyvin. bannerikuva vois olla ehkä pienempi mutta sitähän saat halutessasi itekin muokattua. firefoxia minäkin käytän.
Tarjuska ite kirjoitti 28.08.2008 - 13:30
Marjukka: Ehkä tuo kuva näyttää omalla näytölläni suhteellisen isolta, sillä mulla on pieni näyttöruutu. :( Kokeilin pitkästä aikaa äsken IE:tä ja lataaminen kesti ikuisuuksia ja muutenkin tökki heti alkumetreillä, joten tämä Firefox vie kylllä voiton. :)
Satu H: Kyllä sä tuon edellisen pohjan olet nähnyt. Se sama pohja on ollut mulla keväästä lähtien, jolloin sen sain. :) Mä en ymmärrä niistä asetuksista mitään ja on kai hieman ikävää mennä muokkaamaan toisen tekemää sivupohjaa. Mä olen niin tumpelo näissä hommissa. :(
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ