Savisudilta nappasin tämän sanahaasteen, joka on lähtöisin Lastun blogista. Tämä on sen verran hauska, että on ihan pakko jatkaa.

Haasteen säännöt:

1. ota lähellesi kirja tai lehti
2. sulje silmäsi
3. haparoi sanoja kohti
4. tökkää sormi tai kynä satunnaisen sivun satunnaisen sanan kohdalle
5. minne bongaamasi sana ajatuksesi vie?
6. kerro se blogissasi
7. haasta leikkiin mukaan niin monta kuin tahdot

Nappasin kirjahyllystäni, monen runokirjan lomasta, umpimähkään yhden kirjan. Kirja sattui olemaan Maaria Leinosen runokirja: "ja tähdet niin kirkkaat". Avasin kirjan summassa ja tökkäsin sormella satunnaistesti tällaiseen kohtaan:

"Yöstä tulit. Pimeästä. Ovi raollaan. Voit valita kumman puolen kynnystä sen suljet. Ennen kuin joku toinen sulkee sen edestäsi".

Oikeastaan tämän osuvammin ei voi tähän elämäntilanteeseen sattua. Elämässäni on aiemminkin ollut monia hetkiä, jolloin tuntuu, että matto vedetään kirjaimellisesti pois jalkojen alta. Kesän aikana olen taistellut huulisyöpää vastaan ja nyt on vielä maanantaihin asti odotusta, jolloin kuulen imusolmuketutkimuksen vastauksen ja onko syöpä lähettänyt etäpesäkkeitä.
Olen miettinyt monesti myös sitä, että miten asioihin voi suhtautua. Olen ehkä sitä tyyppiä, että esnin isku tulee vasten kasvoja, mutta muutaman päivän mietinnän jälkeen ajattelen, että voisko asiat olla vielä pahemmin? Aina se ovi on ollu raollaan, kun sen on vain huomannut. Näin nytkin ajattelen, että olenhan niin monessa "myrkyssä keitetty", että miksi en selviäisi taas tästäkin. Aina on ollut yksi ovi avoinna, kun olen sen vaan huomannut. Niinpä olen jaksanut iloita niin monista asioista tämänkin kesän aikana, vaikka pienoinen huoli painaakin terveydestä. Kaikki se aika, jonka olisin voinut käyttää pelkkään murehtimiseen, olisi mennyt hukkaan. Kuitenkaan ei koskaan voi tietää lopputulosta etukäteen ja siksi kannattaa pitää ovi aina raollaan.

Haastan mukaan tähän sanahaasteeseen kaikki lukijani, jotka eivät ole siihen vielä osallistuneet. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on hauska.