Eilen oli taas retkipäivä. Harvinaista, että samalle viikolle sattuu pari reissua. Tämä retki suuntasi kohti lähtistä uuttamaata. Osallistuin entisen työpaikkani "eläkeläisten" retkelle. Tunsin taas olevani joukon "nuorin" eläkeläinen, sillä olenhan joutunut jättämään työmaailman sairauden vuoksi jo nelikymppisenä. Valtaosa eläkeläisistä on kuitenkin n. 65-80 ja rapiat päälle. Pari kolme kertaa vuodessa on joku yhteinen tilaisuus, jossa on mahdollista tavata näitä entisiä työtovereita, jotka ovat jääneet eläkkeelle. Joukossa on kyllä paljon ns. tuntemattomia, sillä olen ollut suuressa konsernissa töissä, jossa on lääkefirman porukkaa aika aikalailla ja heistäkin tunnen vain osan ennestään. Itse olen ollut ns. tytäryhtiössä töissä ja ilo on tavata niitä työtovereita, jotka parin kymmenen vuoden aikana ovat tulleet minulle tutuiksi.

Kaupungista matkamme suuntasi kohti Lohjaa, jossa ensimmäisenä suuntasimme kulkumme Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon. Kirkko on poikkeuksellisen rikkaan maalauskoristelunsa vuoksi Suomen keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin huomattavampia muistomerkkejä.1500-luvulla rakennettu Lohjan Pyhän Laurin kirkko, on Suomen kolmanneksi suurin kivikirkko.



Lohjan Pyhän Laurin kirkko olikin sisältä uskomattoman kaunis ja voi vain ihmetellä, että mitenkä joku on pystynyt tuollaisia hienoja seinämaalauksia joskus maalaamaan.
Olen ollut jokunen vuosi sitten kummityttäreni rippijuhlissa tässä kirkossa, mutta ei silloin ollut aikaa kiinnittää huomiota näihin komeuksiin, vaan nyt kuulimme diakonin kertomana aika paljon kirkon historiaa. Tilattu opas ei saapunut paikalle, mutta onneksi saimme kaikesta huolimatta kirkon työntekijältä kattavaa opastusta.



Tässä lisää kauniita seinämaalauksia ja kirkon ikkunat ja pilarit olivat aivan omaa luokkaansa eli todella upeita.



Aivan kellotapulin kupeessa sijaitsi edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen hauta. Kirkkoa oli hieman vaikea kuvata, kun tähän aikaan vuodesta mahtavat puut olivat lehtien peitossa ja kirkkoa näkyi vain osittain niiden lomasta.



Tiistaina oli myös monella lapsella ja nuorella, syksyn ensimmäinen koulupäivä. Nykyaikana se näkyy mopoina ja skoottereina koulun pihamaalla. Vielä joitain vuosia sitten pihamaat täyttyivät vaihdepyöristä, mutta nyt näyttää siltä, että polkupyörät ovat vaihtuneet toisenlaisiin menopeleihin, ainakin yläastelaisilla tai ylemmän asteen kouluissa. Tämän huomion tein itse ainakin matkan varrella.

Matkamme jatkui Vironperälle eli pienen ajomatkan päässä olevalle museotilalle, jossa Johannes ja Kyllikki viettivät aikoinaan yhteisiä elonpäiviään. Enpä ollut aikaisemmin siellä käynytkään ja nyt oli oiva tilaisuus paikata tuo aukko sivistykseen.Bussikuskilla matka oli hieman hakusessa, sillä opastaulu Vironperään ei ollut kovin näkyvästi esillä valtatien varrella. Hieman pusikon lomasta pilkisti nimeä kantava kyltti esiin.



Tässä näköisnuket istuvat Vironperässä tunnelmoiden.



Siellä oli mahtava määrä erilaista keräilytavaraa, jota Kyllikki oli haalinut ja osa oli tullut lahjana taloon. Kauniita sinisiä lasiastiota oli kerätty ikkunalle hyllyille. Sininen lasi on kyllä kaunista.



Taloon oli kerätty myös näytteille lukuisia Kyllikin juhla-asusteita, jotka olivat olleet hänen yllään erilaisissa valtiovallan juhlatilaisuuksissa. Suuremmassa osassa näkyi kullan hohtoa ja pukujen vierellä oli lukuisia lierihattuja, joita hän oli käyttänyt asujen kanssa.



Pihapiiri oli kaunis lampineen ja kukkineen. Ihailin rakennuksen päässä kasvavaa jalokärhöä, joka kukki runsain sinisin kukin. Opastus oli aika pitkä ja varmaan olisi oppaalla ollut vaikka kuinka paljon mukavaa kerrottavaa talon asukkaista, mutta aikamme oli rajallinen ja piti jatkaa matkaa eteenpäin.

Vironperältä jatkoimme matkaamme kohti firman tilaa eli Tuohilammelle. Siellä meitä odotti maittava lounas, joka vanhasta muistista on tosi hyvää, niin kuin tälläkin kertaa. Ohjelmamme oli vaan buukattu aika kiireisellä aikataululla, joten syönnin jälkeen meitä odotti johtotason informointi, mitenkä firmalla oikein  meidän lähtömme jälkeen menee. Ei enää oikein jaksa kiinnostaa, kun on ollut talosta pois jo lähes 14 vuotta. Sitä paitsi, ei meidän pienen "nappifirman" asioita juuri kerrota, kun se suuri pääyhtiö on se tärkein.

Tuon tilaisuuden jälkeen, meitä odotti päiväkahvi herkkuineen ja sitten oli enää puolisen tuntia aikaa jäljellä kotiin lähtöön. Olisi ollut mukavaa vähän tutustua jälleen kerran ympäristöön. Alunperin oli tarkoitus, että halukkaat pääsisivät uimaan ja saunomaan, mutta ei siinä ajassa kyllä mitään olisi ehtinyt. Kuitenkin kiiruhdin vielä rantaa ihailemaan luontoa ja tällaiselta siellä osin näytti.



Pivet heijastivat kauniisti Tuohilampeen ja lumpeen kukat olivat vielä osittain kukassaan. Jossain kauempana oli muutama joutsen uimassa. Onneksi päivä oli ollut meille suotuisa ja taivaskin onneksi unohti tiputtaa vettä niskaamme.
Ainoa mitä olisin kaivannut, oli aika. Olisi ollut mukavaa vielä keskustella tuttujen kanssa, sillä siihen jäi hyvin vähän mahdollisuutta.



Tämä rakennus on Tuohilammen vanha päärakennus.Firma on ostanut sen v.1968. Tilan eräs aikaisempi omistaja menetti 1900-luvun alussa tilansa pelissä. Talon väki oli matkutanut tilalta valkoisella ratsulla pois ja tuon ratsun nimi oli Orion.Nykyään tämä rakennus toimii kurssikeskuksen majoitustilana.

Saimme pienet tuotepaketit mukaamme ja matka jatkui kohti kotiseutua. Saahan nähdä keitä on jälleen vuoden päästä mukana ja aina jonkun matka päättyy kesken kaiken. Seuraavaksi odotellaan sitten firman eläkeläisten jouluateriaa ja siihen on enää aikaa enään n. 4 kk.