Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.08.2008 - 22:58

Eilen oli taas retkipäivä. Harvinaista, että samalle viikolle sattuu pari reissua. Tämä retki suuntasi kohti lähtistä uuttamaata. Osallistuin entisen työpaikkani "eläkeläisten" retkelle. Tunsin taas olevani joukon "nuorin" eläkeläinen, sillä olenhan joutunut jättämään työmaailman sairauden vuoksi jo nelikymppisenä. Valtaosa eläkeläisistä on kuitenkin n. 65-80 ja rapiat päälle. Pari kolme kertaa vuodessa on joku yhteinen tilaisuus, jossa on mahdollista tavata näitä entisiä työtovereita, jotka ovat jääneet eläkkeelle. Joukossa on kyllä paljon ns. tuntemattomia, sillä olen ollut suuressa konsernissa töissä, jossa on lääkefirman porukkaa aika aikalailla ja heistäkin tunnen vain osan ennestään. Itse olen ollut ns. tytäryhtiössä töissä ja ilo on tavata niitä työtovereita, jotka parin kymmenen vuoden aikana ovat tulleet minulle tutuiksi.

Kaupungista matkamme suuntasi kohti Lohjaa, jossa ensimmäisenä suuntasimme kulkumme Lohjan Pyhän Laurin kirkkoon. Kirkko on poikkeuksellisen rikkaan maalauskoristelunsa vuoksi Suomen keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin huomattavampia muistomerkkejä.1500-luvulla rakennettu Lohjan Pyhän Laurin kirkko, on Suomen kolmanneksi suurin kivikirkko.



Lohjan Pyhän Laurin kirkko olikin sisältä uskomattoman kaunis ja voi vain ihmetellä, että mitenkä joku on pystynyt tuollaisia hienoja seinämaalauksia joskus maalaamaan.
Olen ollut jokunen vuosi sitten kummityttäreni rippijuhlissa tässä kirkossa, mutta ei silloin ollut aikaa kiinnittää huomiota näihin komeuksiin, vaan nyt kuulimme diakonin kertomana aika paljon kirkon historiaa. Tilattu opas ei saapunut paikalle, mutta onneksi saimme kaikesta huolimatta kirkon työntekijältä kattavaa opastusta.



Tässä lisää kauniita seinämaalauksia ja kirkon ikkunat ja pilarit olivat aivan omaa luokkaansa eli todella upeita.



Aivan kellotapulin kupeessa sijaitsi edesmenneen valtioneuvos Johannes Virolaisen hauta. Kirkkoa oli hieman vaikea kuvata, kun tähän aikaan vuodesta mahtavat puut olivat lehtien peitossa ja kirkkoa näkyi vain osittain niiden lomasta.



Tiistaina oli myös monella lapsella ja nuorella, syksyn ensimmäinen koulupäivä. Nykyaikana se näkyy mopoina ja skoottereina koulun pihamaalla. Vielä joitain vuosia sitten pihamaat täyttyivät vaihdepyöristä, mutta nyt näyttää siltä, että polkupyörät ovat vaihtuneet toisenlaisiin menopeleihin, ainakin yläastelaisilla tai ylemmän asteen kouluissa. Tämän huomion tein itse ainakin matkan varrella.

Matkamme jatkui Vironperälle eli pienen ajomatkan päässä olevalle museotilalle, jossa Johannes ja Kyllikki viettivät aikoinaan yhteisiä elonpäiviään. Enpä ollut aikaisemmin siellä käynytkään ja nyt oli oiva tilaisuus paikata tuo aukko sivistykseen.Bussikuskilla matka oli hieman hakusessa, sillä opastaulu Vironperään ei ollut kovin näkyvästi esillä valtatien varrella. Hieman pusikon lomasta pilkisti nimeä kantava kyltti esiin.



Tässä näköisnuket istuvat Vironperässä tunnelmoiden.



Siellä oli mahtava määrä erilaista keräilytavaraa, jota Kyllikki oli haalinut ja osa oli tullut lahjana taloon. Kauniita sinisiä lasiastiota oli kerätty ikkunalle hyllyille. Sininen lasi on kyllä kaunista.



Taloon oli kerätty myös näytteille lukuisia Kyllikin juhla-asusteita, jotka olivat olleet hänen yllään erilaisissa valtiovallan juhlatilaisuuksissa. Suuremmassa osassa näkyi kullan hohtoa ja pukujen vierellä oli lukuisia lierihattuja, joita hän oli käyttänyt asujen kanssa.



Pihapiiri oli kaunis lampineen ja kukkineen. Ihailin rakennuksen päässä kasvavaa jalokärhöä, joka kukki runsain sinisin kukin. Opastus oli aika pitkä ja varmaan olisi oppaalla ollut vaikka kuinka paljon mukavaa kerrottavaa talon asukkaista, mutta aikamme oli rajallinen ja piti jatkaa matkaa eteenpäin.

Vironperältä jatkoimme matkaamme kohti firman tilaa eli Tuohilammelle. Siellä meitä odotti maittava lounas, joka vanhasta muistista on tosi hyvää, niin kuin tälläkin kertaa. Ohjelmamme oli vaan buukattu aika kiireisellä aikataululla, joten syönnin jälkeen meitä odotti johtotason informointi, mitenkä firmalla oikein  meidän lähtömme jälkeen menee. Ei enää oikein jaksa kiinnostaa, kun on ollut talosta pois jo lähes 14 vuotta. Sitä paitsi, ei meidän pienen "nappifirman" asioita juuri kerrota, kun se suuri pääyhtiö on se tärkein.

Tuon tilaisuuden jälkeen, meitä odotti päiväkahvi herkkuineen ja sitten oli enää puolisen tuntia aikaa jäljellä kotiin lähtöön. Olisi ollut mukavaa vähän tutustua jälleen kerran ympäristöön. Alunperin oli tarkoitus, että halukkaat pääsisivät uimaan ja saunomaan, mutta ei siinä ajassa kyllä mitään olisi ehtinyt. Kuitenkin kiiruhdin vielä rantaa ihailemaan luontoa ja tällaiselta siellä osin näytti.



Pivet heijastivat kauniisti Tuohilampeen ja lumpeen kukat olivat vielä osittain kukassaan. Jossain kauempana oli muutama joutsen uimassa. Onneksi päivä oli ollut meille suotuisa ja taivaskin onneksi unohti tiputtaa vettä niskaamme.
Ainoa mitä olisin kaivannut, oli aika. Olisi ollut mukavaa vielä keskustella tuttujen kanssa, sillä siihen jäi hyvin vähän mahdollisuutta.



Tämä rakennus on Tuohilammen vanha päärakennus.Firma on ostanut sen v.1968. Tilan eräs aikaisempi omistaja menetti 1900-luvun alussa tilansa pelissä. Talon väki oli matkutanut tilalta valkoisella ratsulla pois ja tuon ratsun nimi oli Orion.Nykyään tämä rakennus toimii kurssikeskuksen majoitustilana.

Saimme pienet tuotepaketit mukaamme ja matka jatkui kohti kotiseutua. Saahan nähdä keitä on jälleen vuoden päästä mukana ja aina jonkun matka päättyy kesken kaiken. Seuraavaksi odotellaan sitten firman eläkeläisten jouluateriaa ja siihen on enää aikaa enään n. 4 kk.

Titti kirjoitti 14.08.2008 - 02:41
Toivottavasti olet viihtynyt meillä täällä Lohjalla...
Pienihän kaupunkimme on.
Me miehen kanssa palasimme lomalta itä-suomesta jokunen tunti sitten, -ja olen tässä yön aikana käynyt läpi suosikkejani.
En ole jaksanut kommentoida muiden blogeissa, mutta Sinun luonasi oli ihan pakko, -kun huomasin sinun käyneen täällä. =)
marsu kirjoitti 14.08.2008 - 03:28
Mie olen ollut tuolla Lohjan kirkossa hautajaisissa ja ihastelin silloin kauniita maalauksia. Ja sanotaan mitä sanotaan noista Kyllikin puvuista niin hienoja ne on - ihan kantajansa tyylisiä.
Muuten, eiks tuo Lohja ole kuitenkin läntisellä uudellamaalla? Porvoon suunta on sitä itäistä... *vinks*
Satu H kirjoitti 14.08.2008 - 06:14
vanhat kirkot on kyllä mielenkiintoisia!
Tarjuska ite kirjoitti 14.08.2008 - 12:41
Titti: Melkein arvasin, että nämä maisemat voivat olla sinulle tuttuja. Kävinkin jo eilen kurkkimassa iltamyöhään, että näkyykö merkkejä kotiinpaluustasi. Kiva, että olet jälleen kotimaisemissa ja voi hyvin. :)
Marsu: Sinulla on silmää nähdä nuo Kyllikin puvut ja varmaan ovat olleet hänen tyylisiään, kuten myös nuo lierihatutkin, joita näimme. Kiitos muuten oikaisusta. Näyttää vanhalla menevän nuo ilmansuunnatkin sekaisin, kun niin paljon "maata" pyörii jalkojen alla viikon aikana. :)) Korjasin erheeni. ;)
Satu H: Suomessa on lukuisia vanhoja kirkkoja, joita olisi ilo käydä lähemmin tutkimassa. :)
Elina kirjoitti 14.08.2008 - 13:42
Me käytiin Lohjalla työporukan kanssa kesäkuussa ja ihastuin täysin tuohon Pyhän Laurin kirkkoon. :)

Nuo edellisen postauksen hiekkalinnat (tai hiekkataideteokset) ovat uskomattomia! VAU!
Tarjuska kirjoitti 14.08.2008 - 13:47
Elina: Jostain kumman syystä tulitkin ensimmäisenä mieleeni, tästä kirkosta. Ehkäpä se juontaa tuohon viime kesään ja koulutukseesi. :) Kiva, että olet päässyt tuohon kyseiseen Pyhän Laurin kirkkoon tutustumaan.
Kävitkö katsomassa nettivideon kautta enemmän noista hiekkalinnataideteoksista? Olivat kyllä todella loistokkaita. :)
marsu taas kirjoitti 14.08.2008 - 16:14
Miulla ne menee oikia ja vasenkin sekaisin. Ei oo yks eikä kaks kertaa kun Hani on kysynyt että niin minne käännytään? Huidon vasemmalla kädellä ja selitän että käänny oikeelle tai päinvastoin. Nyttemmin hän on jo oppinut, sinne käännytään minne huidon ja puheesta ei tarvi niin kauheesti välittää :-)
Marjukka kirjoitti 14.08.2008 - 22:41
Kirkot ovat mielenkiintoisia tutustumispaikkoja. Kyllä puvut tunnistaa Kyllikin puvuiksi, ovat ihan häntä itseään. Monesti noilla retkillä käy just noin, että aikataulu tehdään niin kireäksi, ettei sellaiseen vapaaseen olemiseen ole yhtään aikaa, harmi!
Tarjuska ite kirjoitti 15.08.2008 - 00:36
Marsu: Itse ainakin hätäpäissäni vastaan tuollaisissa tilanteissa päinvastoin mitä pitäisi. Joskus sitten on ajettu kummia mutkia kääntyäksemme. Kyllähän kuskin pitäisi tietää minne on menossa. :))) Viimetipassa jos kysytään, että kehätie itään vai länteen. Siinä ne ilman suunnat sitten menevät sekaisin ja ajellaan idän kautta länteen tai päinvastoin. :)
Sisko kirjoitti 15.08.2008 - 09:47
Kiitos matkasta Pyhän Laurin kirkkoon Lohjalle, Vironperälle ja Tohilammelle, varmaan mukava matka.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ