Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.08.2008 - 01:17

Tämän vuoden kesäloma kutistui mökkeilyn kannalta aika vähiin, mutta viikonloppu kruunasi loppuhuipennuksen. Aloitimme torstaina mökkimatkan kiertotien kautta eli ajelimme Asikkalan kautta nelostielle. Siitä on aikaa, kun olemme niitä mutkia ajalleet ja aurinkoisena päivänä näkymä oli varsin kaunis.



Pulkkilan harjun alkupäässä ihastelimme vesistöä, joka oli kuin eteläisissä rantamaisemissa. Vesi oli niin sinisen väristä ja läpikuultavan puhtaan näköistä. Kivet heijastivat rantaveden läpi pitkän matkaa.



Tällaisiin niittykukkiin en ole aiemmin ikinä törmännyt. Ne ovat kelta-apiloita. Enpä ole sellaisia edes tiennyt olevankaan. Onneksi minulla oli mökillä vanha kirpparilöytö eli koulun kasvikirja, jossa oli useiden niittykukkien kuvat ja tiedot.



Samankaltaisi kukkia on muitakin, mutta tuo kuva sopi parhaiten tähän yksilöön. Noukin muutaman kukan varren ja jätin ne kuivumaan kaapinpäälle mukiin. Enkäpä niistä onnistaa viljellä pihapiiriin hieman kelta-apiloitakin. Saas nähdä miten siinä touhussa käy ja mistä niille paikan keksin.



Käväisimme lauantaina mieheni kasvattikodin pihapiirissä ja siellä oli räystäspääskyt pesineet talon räystään tyveen kyhäämiinsä pesiin. Pari uskaliasta poikasta uteliaisuuttaa tiirailivat valokuvaajaa....vierasta ilmestystä sieltä korkeuksista. Hellyyttävän näköisiä poikasia.



Mökillä kukki ihanasti äitienpäivälahjaksi saamani runkoruusu. Alkujaan luulinkin, että se kuivui, kun siirsin sen ruukusta maahan kasvamaan. Tosin se innostuikin kovin sitten virkoamaan ja teki aivan täyteen kukkanuppuja ja tässä se on kai parhaimmillaan.



Viikonlopulla oli oikeastaan pakko kerätä musta- ja punaherukoiden marjat pensaista, sillä mökille pääsemme vasta kolmen viikon päästä seuraavan kerran. Tosin räkätit olivat pitäneet siitä huolen, ettei meille jäisi turhan paljon noukittavaa. Punaherukoita tuli ehkä noin parisen litraa. Yksi pensas oli vain osittain marjoja täynnä ja muut ammottivat tyhjyyttään. Mustaherukoita eivät taida räkätit huolia, mutta ne eivät ole miellä tähänkään asti kovin marjoja tuottaneet. Siitä en ota kovin paineita, sillä herkukat sisältävät runsaasti kaliumia, joka on munuaispotilaille hieman kiellettyä herkkua. Yritän välttää näitä kaliumpommeja. Tuo parisen litraa voin kyllä käyttää mehun valmistukseen. Siihen laitan kuitenkin suuren osan vattuja ja muro-osan punaherukkaa. Metsän marjat sisältävät vähemmän sitä kaliumia. En tosin kyllä tiedä kuinka paljon tuossa vatussa on ja onko sillä eroa noiden herukoiden osalta paljon?
Tein homman sinä aikana, kun mies ja naapurin Kalle kävivät "huitsin Nevadassa" etsimässä mustikoita, joita ei monen tunnin etsinnänkään jälkeen löytynyt kuin parisen litraa. Täytyy kai tyytyä tuohon kesäiseen mustikkasaaliiseen. Vattuja kyllä olisi enemmän, mutta aikapula iski....loma loppui kesken ja vatut jäivät puskiin. Onneksi ehdimme lauantaina ja  sunnuntaina noukkia metsävattuja 4-5 litraa, josta osa meni lapsille ja piirakoihin. Tein vielä tänään vieraille kotona vatuista muropiirakan, jossa oli kermaviilitäyte. Sitä en edes muistanut kuvata ja sille kävin vanhan aikaisesti.....se hupeni kertaheitolla, joten ei ollut enää mitään kuvattavaakaan.



Sunnuntaina oli määrä lähteä takaisin kotiin, mutta viimeisen lomapäivän kruunasi entisen työtoverini vierailu mökillä, miehensä kanssa.Yllätysvieraita varten tein sunnuntaipäivällä noukkimistani vatuista muropiirakan, joka maistui taivaalliselta vatkatun vanhan ajan vanilijakastikkeen kera. Piirakka hupeni paria palaa lukuunottamalla neljän hengen suihin. Kahtena päivänä siis herkuteltiin erilaisin muropiirakoin ja hyviä olivat molemmat. Senhän kieli sekin, ettei niistä ole kuin muistot jäljellä.



MarLilta sain ihanan vaaleansinisen pöytäliinan, jossa oli rosan värisiä syreenin kukkia. Se sopi vallan hyvin saunan terasilla olevalle pöydälle. Siinä maistui päiväkahvit tosi hyvälle ja loma sai näin kauniin päätöksen.

Ikävintä lähtöpäivässä on aina tietenkin se asumisen jälkien siivoaminen ja pakasteiden ja jääkaappien sulatus ja pesu. Pitää muistaa kaikki matkatavarat....onkohan varmasti kaikki tarvittava mukana. Sitten vasta matkaan ja eka yö taas kotona ja uni ei tullut. Kaupungissa on aina kuivempi ja lämpimämpi huoneilma. Itse nukun yleensä kuin uppotukki mökkisängyssä, vaikka siinä ei mitään bonelpatjaa olekaan. Ilma huoneessa on sopivan viileä ja ei turhan kuiva.

Monen moista mahtuu kesälomaan ja siihen kahteen aikaisempaan mökkilomaviikkoon, mutta tässä sitä loppuhuipennusta, joka on tuoreemassa muistissa.

Ensi viikonloppuna nokka kohti Lappeenrantaa retkeilemään porukalla.





MarLi kirjoitti 05.08.2008 - 10:56
Hyvä että liina oli sopivan kokoinen pöydälle ja tykkäsit siitä!
Tässä sen taas näkee miten aika tavaran kaupitsee ja kaikkea tarvitaan 7 vuoden päästä!!! Näin sanoi mummoni aikoinaan ja tämäkin liinakangas (uusi) on ollut mun ullakolla ainakin tuon 7 vuotta, saatu jossain kangaskasasas mutta väriensä puolestä ei ole päätynyt mun pöydälle ja näin se löysi oman paikkansa nyt!
Tarjuska ite kirjoitti 05.08.2008 - 13:44
MarLi: Liina oli kuin tehty kokonaskakin puolesta pöydälleni ja kukikkaiden tuolinpäällysteiden kanssakin oli ihan passeli, vaikka hieman eri kukkia ja värejä niissä pehmusteissa olikin. Ehkäpä itsekin säästän kaikkea mahdollista....jospa aika perii. Uskon, ettei lapset ainakaan halua periä kaikkea säästämääni roinaa. :))) Kiusahan se on pienikin kiusa...heh...perillisiä ajatellen. :) Niinhän se on, että toisen "roska", on toisen aarre. :) Kiitos tuosta liinasta, se on nätti. :)
Palaga kirjoitti 06.08.2008 - 16:29
Runkoruusu kukassaan ja vattupiirakkaa, oi mitä ihanuuksia!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ