Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.07.2008 - 22:29

Ehdimme olla lomalla vain parisen viikkoa, joten en ostanut erityisemmin mitään kesäkukkia mökille. Kotiparvekkeelta vein mukanani lomalle kaksi karjalanenitoamppelia, yhden pinkin lumihiutaleamppelin sekä petunia-amppelin ja kymmenisen kappaletta petunioita. En laittanut tänä kesänä kolmelle ikkunalleni punaisia pelargonioita, joita yleensä laitan. Ensinnäkin ne olisivat maksaneet maltaita ja toiseksi ei muutaman viikon ja satunnaisten viikonloppujen vuoksi kannata rahojaan sijoittaa kukkiin, joita ei edes pysty hoitamaan ja niistä ei pääsisi nauttimaan. Ostin yhdelle ikkunalle kolme pinkkiä petuniaa ja muutaman lopelian siihen väliiin. Saas nähdä, ovatko vielä elossa....siirsin ne kyllä aitauksen laitaan, josta saisivat parhaiten vettä, sateen sattuessa.



Ennen lomia ostin kukkatarhasta pari ihmeköynnöstä femmalla ja ajattelin laittaa ne kesäksi kukkimaan terassin kupeeseen. Saas nähdä ovatko vielä elossa, kun kukaan ei ole pariin viikkoon ollut kastelemassa kukkia. Hieman riskaapelihommaa, mutta kestäköön mitä kestää. Kukatkin kuolevat aikanaan ja tämä kesä on ollut hieman poikkeuksellinen, kun loma-aika on jäänyt melko vähäiseksi ja itse ei niistä kukista kuitenkaan ehdi juuri nauttia.


ihmeköynnöksen kukka

Perennoita on kukkinut onneksi lomamme aikana. Runsaasti kukkia näytti olevan kultahelokissa ainakin.


kultahelokkeja



Oranssi värililja kukki myös mökillä. Kotipuutahassa kävi ikävästi niiden kanssa. Täällä meillä on ollut monena vuotena liljakukkoja ja en ole onnistunut niitä häätämään millään myrkyllä lopullisesti. Tänä kesänä ne tekivät lehtokotiloiden kanssa varsinaista tuohoa värililjoilleni. Ne munivat munansa lehdille ja peittivät ne vallan ulostellaan. Loppujen lopuksi liljat nuutuivat aivan kokonaan ja yhtään lehteä, eikä kukannuppua niissä sitten enää näkynyt. Ajattelin, että ehkä on parasta kaivaa kaikki värilijat kotipihamaalta pois ja istuttaa tilalle jotain muuta, vaikkapa pioneja. Se on sentään hyvä, etteivät ne ole tietään löytäneet meidän mökille asti.



Taisipa ensimmäistä kertaa nousta kukkapenkistä tällaisen punaisen värililjan kukkia. Niissä oli tosi hehkuvan punainen ja kaunis väri.



Tarha-alpit kukkivat myös komeasti. Tosin ne pitäisi kasvaa jossain muualla kuin perennapenkissä, sillä ne näyttävät leviävän kulovalkean tavoin. Kauniita ne ovat kuitenkin.



Muutama sormustinkukkakin oli noussut kukkapenkistä. Taisin istuttaa ne viime keväänä, jos en väärin muista. Samanlaisia ja valkoisia kukkii myös kotipihamaalllamme.



Lehtoängelmäkin kukki vielä lomalla ollessamme. Siinä näyttää olevan pitkäaikainen kukinta-aika. Loppujen lopuksi nuo kukkaset ovatkin aika kauniita, vaikka alkujaan ne näyttivät melko yksinkertaiselta. Kultakuoriainen myös viihtyi varsin hyvin sen kukkalatvassa. Ehkä sen väri tai tuoksu houkutti luokseen.



Muutama jaloritarinkannuskin kukki loman aikana.



Isotähtiputki kukkii myös mökillämme.



Lila varjolilja on vanha perennakasvi. Se on mökkimme omenapuiden joukkoon villiintynyt kukka, joka leviää aika lailla ja viihtyy nimensä mukaan varjoisassa paikassa. Varjoliljoja on kukkinut mökillämme varmaan jo vuosikymmeniä ennen meidän omistusoikeutta. Kaupungissa se näytti kelpaavan myös niille pahuksen liljakukoille, joten nyhdin kaikki sipulit kukkapenkistäni kotosalla.



Äitienpäivälahjaksi sain tällaisen ihanan runkoruusun. Toin sen mökille kasvamaan ja heti istutuksen jälkeen sen kukat ja lehdet näyttivät kuivuvan ja ajattelin, ettei siitäpä olikin lyhytaikainen ilo minulle. Nyt siinä olikin kukkanuppuja pilvin pimein ja muutama ruusu oli jo auennut. Täytyy vaan miettiä, että minne sen laittaisin talvisäilöön, sillä ehkä se ei tarkene pakkasen puremassa maassa talven yli.



Tähän mennessä vain yksi palava rakkaus kukki. Viime vuonnahan jotkut tosi oudon näköiset matoset nekersivat kaikki palavan rakkauden kukkani, mutta nyt en nähnyt onneksi jälkeäkään moisista.
Riittäähän se yksikin palava rakkaus....vai mitä?



Unikkoja ei näyttänyt jostain syystä tulevan yhtään kappaletta tänä kesänä, mutta odotetuin kukkanen oli kuitenkin pionit. Alkujaan minulla oli näitä valkoisia pioneja ja joskus niihin muodostuu sellaisia punaisia raitoja, mutta nyt ne näyttivät ikäänkin hieman vaaleanpunertavasävyisiltä osittain. Tämä kerrottu pioni on mielestäni aivan ihmeen kaunis. Sen kukkanuput aukenivat ensimmäisinä.



Toiseksi aukeni tällaiset aniliininpunaiset pionit. Aika hulppean näköisiä nämäkin olivat ja tuoksu ja väri vallan ihana, kuten muissakin pioneissa.



Punainen pioni on myös niitä ensimmäisiäni eli ostettu noin kymmenisen vuotta sitten. Se ei myöskään ole sellainen runsaasti kerrottu lajike, vaan avautuu pinkin pinonin tavoin ja siinä on keltainen keskusta.



Ystäväni Sirpa ja Marjatta kävivät mökkivisiitillä loman aikana ja Marjatta toi minulle kaksi vallan ihanaa rosan väristä pionin oksaa. Ihastelin niitä maitotölkissä ja harmittelin, ettei minulla kasva pionipenkissäni samanlaisia. Jätin maitotölkkiin kukat yöksi pinonipuskan juurelle ja kappas mitä aaumlla silmäni näkivätkään. Minullakin oli pionipenkissä yksi avoin samanvärinen pioni ja pari muuta oli nupuillaan. Naureskelinkin, että ovatko saaneet tartunnan puskan juurella olleista leikkokukista. En muistanut, että olen Tommolan tilalta ostanut jossain vaiheessa tämän värisiä pinonin alkuja ja nyt ne vasta kukkivat minunkin puskassani. Tämä tuntui varsin kummalliselta yhteensattumalta. Olin olettanut, että kukkanuput olivat valkoisen pionin nuppuja ja vasta auettuaan ne näyttivätkin oikean värinsä minulle. Olin iloinen, että minulla onkin nyt neljän värisiä pioneja.



Tässä kulmauksessa nämä pionini näyttävät viihtyvät varsin hyvin.



Ostin ennen lomalle lähtöä kukkatarhan alesta 70% alennuksella kaksi kauniin punaista köynnösruusua, jotka kuvittelin laittavani omenapuun oksista tehdyn kaariporttini kupeeseen. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, etteivät ne siinä kasvaisi, kun ympärillä on niin paljon puita, jotka vievät voimavarat maaperästä. Jäin ihmettelemään, että minne laittaisin ne köynnöskukat kukkimaan. Sitten sain ahaa-elämyksen ja annoin miehelleni tehtävän. Hän saisi rakentaa minulle tällaisen koristeportin toisen samanalisen lähettyville. Sen toisen portin laitamilla kasvaa jalokärhöjä ja tämän portin piti tulla noin puoli metriä edemmäs, toisen portin etuoikealla siis. Sitten raahasimme sen keskelle naisveistoken, jonka olin taannoin saanut veljeltäni. Portin sivuille sitten istutin nuo köynnösruusuni ja yläpuolelle laitoin lumihiutaleamppelini roikkumaan. Tuon toisen alta voi kävellä oikopolkua pihamaalle, mutta toinen ei vie siis minnekään, kun sen nyt on sitten vaan sellainen koristeportti. Pihamaallahan voisi olla vaikka kuinkapaljon kaariportteja ja ihan huvin vuoksi vain.



Tässä toisen köynnösruusun kukkia, jotka sattumoisin jopa kukkivat ostaessa.

Saahan nähkdä, että onko muita kukkia kukassa mökille mennessä. Yritän vielä jaksaa näyttää teille luonnon kasvustoa maalaismaisemissa. Näin heinäkuussa löytyy luonnostakin vallan kauniita kesäkukkia.


Anitta kirjoitti 29.07.2008 - 07:30
Kylläpäs sinulla on valtavasti kauniita kukkia. Sinulla taitaa olla multasormien ja viherpeukalon lisäksi kukkakämmenetkin. :=)
Muistathan katsoa kun viet kukkia kotoa mökille, että et vie sinne samalla niitä liljakukkoja vaikkapa muiden kukkien mullassa.
Villasukka kirjoitti 29.07.2008 - 08:49
Ihmeköynnöksesi näyttää kyllä ihan kärsimyskukalta.... Muistan, että isäni kasvatti niitä joskus 70-luvulla.
Kipa kirjoitti 29.07.2008 - 10:50
Villasukka vei sanat suustani. Kyseessä on muuten siis passiflora eli kärsimyskukka. Ihmeköynnös on aika toisenlainen.

Ihania kukkia sulla on. Meikäläinen kasvattaa vain palkkiä rikkaruohoja ja iloitsee, kun ne kukoistavat :)
Hallatar kirjoitti 29.07.2008 - 11:39
Oi kuinka kaunista! =)

Paljon on tuttuja kukkia. =)
Itseasiassa miekin olen väsännyt juttua varjoliljasta.
Olin ajastanut sen huomiselle, mutta taidankin laittaa sen esille jo nyt.

Siun innostamanasi. =)

*jaksuhali*


savisuti kirjoitti 29.07.2008 - 13:52
Kaunista! Ihmeköynnöksen kukka on hieno ja pionit niin kauniita. Täällä pihallani tänä kesänä liljakukot saivat myös rauhassa temmeltää ja kauniit, hehkuvanpunaiset liljat menivät siinä niin, että vain yksi kukki. Täytyy kaivaa sipulit ylös ja istuttaa ensi kesäksi paikalle jotain muuta.
Tarjuska ite kirjoitti 30.07.2008 - 08:52
Anitta: Tiedä tuosta viherpeukalosta tai multasormesta, saati sitten kukkakämmenestä. Oikeastaan nuo perennat ovat siitä hyviä, että ne kasvaa, jos ovat kasvaakseen.
Nuo kaikki mökille menneet kukkaset olivat onneksi amppelikukkia ja tarkastimme ne huolella ennen lähtöä, ettei mitään örkkejä ainakaan näkynyt. Mitään massa olevaa tainta emme sinne vie pihamaalta.
Villasukka: Nyt taisin itse erehtyä. Mietinkin ennen kirjoittamista, että oliko sen nimi ihmeköynnös, mutta olet oikeassa....kärsimyskukkahan se onkin. Kiitos, että oikaisit. :)
Kipa: Kärsimyskukkahan se, eikä mikään ihmeköynnös. Sain taannoin ihmeköynnöksen synttärilahjaksi ja se oli aivan erilainen. Nimet menivät sekaisin minulla, kiitos huomiosta. Iloitsen myöskin pihamaan ketokasveista, mutta saviheinät sun muut saavat ehkä kyytiä kukkapenkistäni. Päivänkakkarat ja harakankellot rehoittavat pihapiirissämme kauniisti. :)
Hallatar: Kiva, että olet samoilla ajatuksilla liikenteessä. Pitää käydä jossain vaiheessa kurkkimassa. Kohta menen tikkien poistoon. :)
Savisuti: Se on siis kärsimyskukka, eikä ihmeköynnös. Aika erikoinen, sillä en ole koskaan tuollaisia ennen nähnyt. Taitaa ne liljakukot olla vihoviimeinen vitsaus täällä kaupungissa. Pitäisi kai siirtyä järeämpiin tapoihin hävittää niitä. Itsekin taidan kaivaa sipulit pois ja keksiä kukkia, joista liljakukot eivät innostu. :)
Irma Marttila kirjoitti 30.07.2008 - 12:18
Onpa kauniita kukkia, oli pieni oppitunti kesäkukista. Olen iloinen, että pääsit hoitoon ja leikkauksen odottelu loppui. Kesäsi on mennyt puhelinsoittoja odotellessa ... onneksi elokuulle on luvattu kauniita säitä.
Minä olen ollut sairaslomalla koko kesälomani ja harjoittelen kirjoittamista vasemmalla kädellä. Oikean olkapään vammat eivät salli kirjoittelua. Toivon sinulle hyviä kesäpäiviä ja halauksia.
Tarjuska ite kirjoitti 30.07.2008 - 17:12
Irma Marttila: Kiitos toivotuksista ja virtuaaliset voimahalit itsellesin. Toivotaan, että olakpään vielä luonto parantaa, eikä tarvita teroitettua veistä siihen. :) Lepäile sinäkin ja minä saan pikkuhiljaa siirtyä normaaliin ruokaan ja puhekin tuntuu jo menevän paremmin. Väsyttää vielä jonkin verran, mutta ainahan voi levätä, jos siltä tuntuu. Harmi, että kesäloma on vaan niin lopuillaan ja menee kolme viikkoa ennen kuin tämän neljän päivän jälkeen päästään mökille. Paranemisiin sinullekin ja toivottavasti se lämpö hellii sinuakin. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ