Ehdimme olla mökkilomalla jokseenkin pari viikkoa. Viime viikon keskiviikkona lähdimme Mikkeliin loma-ajelulle mökiltä, kun ilma näytti aamutuimaan hieman epävaakaalta ja mökillä ei olisi ollut oikein ajanvietettä. Tosin päivästä kehittyikin varsin kaunis päivä. Kiertelimme paikallisia kirpputoreja ja ihmettelimme kaupungin torielämää. Tuttujakiin tuli vieraassa kaupungissa vastaan. Maailma on loppujen lopuksi aika pieni. Torikahvilassa istahdimme sattumoisin viereiseen pöytään, jossa istui tuttuja eteläisestä Suomesta. Hauska sattuma. Teimme mukavia kirpparilöytöjä kirppikseltä ja siellä kolutessani kännykkä pirahti soimaan. Numerosta huomasin heti, että se on keskussairaalan jostain yksiköstä eli todennäköisesti jonopaikasta plastikkakirurgian osastolle ja leikkaukseen.  Oikein arvasin. Minut kutsuttiin leikkaukseen viikon päästä eli h-hetki on tällä viikolla. Huomenna aamulla pitäisi olla Meikussa vartijasolmuketutkimuksessa aamulla ja sen jälkeen pitää kiiruhtaa Töölön sairaalaan, jossa otetaan keuhkokuva ja labroja. Sitten pitää mennä vielä valokuvaan. Ihmettelin itsekseni, että mikä oikien valokuva, johon mieheni leikkimielisesti sanoi, että otetaan viimeinen kuva "vainajasta". Hui, hirtehishuumoria se tietty on. Ottavat huulesta näköjään valokuvan, kuten koepalanotossakin ottivat kuvia. Näiden aamutoimien jälkeen menen sitten plastikkakirurgian osastolle tapaamaan hoitajaa, "nukkumattia" sekä leikkaavaa lekuria. Sitten voin lähteä kotiin yöksi, jos en halua jäädä sinne sairalaan. Tosin aamulla pitää tulla aikaisin leikkausta varten. Sitten pitäisi päästä kotiin. Tosin minulla ei ole mitään tietoa mitenkä se vartijasolmuketutkimus etenee ja miten ja milloin ne imusolmukkeet poistetaan, jos poistetaan. Toivon ettei niitä etäpesäkkeitä ole muodostumassa. Huulileikkauskin on jo aika iso juttu ja hieman kyllä kauhistuttaa, mutta olen  yrittänyt pysyä elävien listoilla tämän kolme kuukautta, kun olen tässä rumbassa pyörinyt. Koskaan ei voi tietää mitä tuleman pitää, mutta turha niitä itkuja on koskaan etukäteenkään itkeä, sillä turhia voisivat nekin kyyneleet olla. Uskon ja luotan, että pilvisenkin päivän jälkeen paistaa taas jälleen aurinko....on se aina ennenkin paistanut. Aurinko on tallella.



Ystäviä kävi viikolla mökkivierailulla ja sain tällaisen kauniin Suojelusenkelitaulun. Nyt taas tätä suojelusenkeliä tarvitaan kulkemaan rinnalla.
Toivottavasti pääsen huomenna vielä kotiin, jotta saan ehkä paremmin nukuttua kotona, ennen tuota puukotusta. Päivä kerrallaan mennään ja sitten keskiviikon jälkeen taas näkee ehdimmekö vielä uudelleen mökkilomalle vai pitäneekö tyytyä kaupunkilomailuun ja neljään seinään. Ensi viikolla olisi kuitenkin vielä edessä magneettikuvaus, jota en saanut siirrettyä tähän samaan saumaan. Sairauksiakaan kun ei voi suunnitella etukäteen ja niitä ei voi kalenteriin merkitä, koska sopii olla sairas ja koska olisi muuta mielekkäämpää tekemistä.

Palaan kertomaan kuulumisia sitten kun on jotain kerrottavaa. Pitäkää huolta itsestänne ja älkää polttako päreitä, elkääkä myöskään itseänne.