
Tänään oli pienoinen pakko tyhjennellä keittiön kaappeja, sillä keittiöremontti alkaa olla jo niin lähellä. Maanantaina aloittavat työt. Monta muovilaatikkoa täyttyi asitoista ja muusta keittiöön kerääntyneestä roinasta. Mistäköhän sitä ihmislapselle näin paljon kamaa kasaantuukaan? Kuka hiivatti niitä tänne on kantanut. Olisi varmaan pitänyt pistää pystyy kunnon huutokauppa.
Viikonloppuna iski pitkästä aikaa joku virus ja päivällä oli aivan pakko mennä unosille. Kuumettakin tuntui olevan jonkun verran. Se veti aivan voimattomaksi. Iltaa kohti oli pakko ryhdistäytyä, sillä eihän tästä muuten mitään tule. Miehen kanssa siirtelimme pakastimet ja jääkaapin olohuoneeseen ja osan makkariin. Nyt kämppä on kyllä aika tylsän näköinen. Huomenna siivoan loput kamat keittiöstä. Kaapeissa on vielä kaikki elintarvikkeet. Onneksi tällaista showta ei tarvitse kokea vuosiin. Kauhistuttaisi jo muuttohommat. Siinä sitä vasta olisi pakkaamista. Onneksi viimeksi muuttaessani, olin sairaalassa, jolloin itse en osallistunut muuttotouhuihin. Menin vain uuteen kotiin, jossa toiset tekivät työt puolestani. Toisin puolen vuoden aikana oli kyllä välillä mahdotonta löytää toiseten jäljiltä tavaroita. Aikansa päästä joululiinatkin sitten löytyivät, kun joulu oli jo aikoja sitten mennyt. Toivotaan, että edes itse muistan mihin mitäkin olen piilottanut.
Toivottavasti tästä ei mitään pahempaa tautia pukkaa päälle. Verenpaine ainakin huiteli aika korkealla tänään, joten täytyy seurailla paineita. Huh-huh...mulla on aivan tuskanhiki päällä. Johtuukohan se pienestä kuumeilusta.
|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Mulle on varmaan iskenyt sama tauti :o)
Heräsin maanantaiaamuna kurkku kauhean kipeänä. Sitten on ollut nuhaa... Tosin en tiedä, että voisi olla kyllä allergistakin reaktiota.
Koitetaanpa vähän levätäkin välillä :o)
Maiju