Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.07.2008 - 01:21

Viikonlopulla oli mökkipaikkakunnalla kesämyymälässä kirppistempaus ja myyntipäivä. Pitihän sitä mennä katsomaan, mitä naapurinkylä väki oli kaapistaan siivoamassa. Suhteellisen soma tuo lauantaipäivä ja näin saimme nauttia rantamaisemassa olevasta kirppistuokiosta.



Aurinko paistoi kumpupilvien välistä ja väkeä oli kokoontunut ainakin myyntipöytien taakse vanhan koulun rantaan, myymään itselleen tarpeetonta tavaraa. Ihan mukavia löytöjä sieltä itsekin löysin.



Mitäs maksaisit tällaisesta suolasalkkarista? Ei se taida mitään Arabiaa olla, kun ei ole leimojakaan pohjassa, mutta kaunis ja vanhan näköinen se silti oli. Myyjä kyseli, että mitäs maksat? No, ei kyllä harmainta aavistustakaan, sillä en minä tuollaisten hintoja osaa sanoa, enkä uskaltanutkaan jos vaikka olisi kuinka arvokas ja minä heittäisin jonkun pilkkahinnan. Pyysin myyjää itse hinnoittelemaan sille hinnan ja hän pyysi kaksi euroa. Kaksi euroa oli kyllä niin halpa, että ostin sen oitin mökille. Pitänee vielä saada se naulan koukkuun roikkumaan johonkin sopivaan paikkaan. Salkkarissa oli mukana katjajinen pieni suolakauha. Silläkin olisi ollut jo oma arvonsa. Olipa mukava löytö.



Eurolla oli myös kaupan ruoka- ja leivontakirjoja. Niissä näytti olevan n. 70-80-lukujen reseptejä. Näyttivät ihan houkuttelevilta ja niinpä ostin kolme kirjaa ja ne voin jättää loman jälkeen mökille, jotta siellä on tarvittaessa ohjeita.  Minulla on kyllä kotona tuo "kodin herkku leivonnaiset", mutta mökillä voi olla omansa.
Kiitos mukana olleille ja oli aivan kiva reissu.

Marjukka kirjoitti 02.07.2008 - 02:10
Tuollaiset kirppikset ovat kivoja tapahtumia, varsinkin jos sieltä tekee hienoja löytöjä kuten sinä. Tuo suolasalkkari on kaunis, minulla on vastaava mummun perintöjä ja tykkään siitä kovasti.
Satu H kirjoitti 02.07.2008 - 16:29
ihana tuo suola-astia! meillä on kotona vähän samantapainen. :)
Kirsi kirjoitti 02.07.2008 - 20:09
Tuossa Kodin herkkuleivonnaiset -kirjassa on yksi suosikkiresepteistäni, rahkakakku.
harakka kirjoitti 02.07.2008 - 22:05
Teit kyllä löydön,sillä oli sitten arabiaa tai ei,niin halvalla sait!Hieno!
On mun makuuni,,sinistäkin vielä,,ja ne ruoka ja leivontakirjatkin oli tosi kivoja ja halpoja!
Tarjuska ite kirjoitti 02.07.2008 - 23:17
Satu H. Minustakin se oli tosi söpö ja ajattelin laittaa sen mökin hirsiseinälle, josta sen näppärästi saa suolaa tarvittaessa. :)
Kirsi: Pitänee selailla ja joskus kokeillakin. Mulla on kyllä kotona vastaava kirja, mutta siellä hyllyllä se on ja en aikoihin ole sitä selaillut.
Harakka: Mulla on kotona joitan sinivalkoisia posliineja. Niissä on muutenkin jotain kiehtovaa. Tuo salkkari oli kyllä tosi edullinen ja hieno. :) Noissa kirjoissa on kivoja, vähän vanhan oloisia reseptejä. Tuossa kasvisruokien kirjassakin oli marjaisia herkkuja ja leivonnaisia lisäksi. :)
jantta kirjoitti 03.07.2008 - 10:09
Käyppäs vilikase blogiani ;)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ