Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
23.06.2008 - 15:52

Juhannus on sitten jälleen kerran takana päin. Olimme mökillä ja saunan lisäksi juhannukseemme kuului kaksin kappalein juhannuskokkoja. Moneen vuoteen ei omassa kylässämme ole ollut juhannuskokkoa, mutta nyt kuulimme vihiä, että rannalle olisi rakennettu kokko. Ei siitä missään ollut mainosta, mutta summassa sinne suunnistimme. Todellakin, sinne oli rakennettu oikein näyttävä kokko ja hetken päästä rannassa oli muitakin kyläläisiä ja osa ennestään tuntemattomia mökkiläisiä. Tutustuinpa siinä ohessa erääseen porukkaan, joka olikin lopulta täältä omasta kaupunginosastamme kotoisin....hauska sattuma.



Ihanasti tuo kokkotuli lämmitti ja seurasimme sitä lähes tunnin ajan. Samalla saimme tavata monia mökkiläisiä, joita ei satu sitten loman aikana paljoa näkymäänkään. Muutama rokea pikkupoika uskaltautui vielä niin vilpoiseen veteen kastautumaan.



Juhannusaattoilta oli kaunis, eikä ainakaan meidän mökkimaisemissa satanut.



Kuukin kurkisteli kevyen pilviharson takaa, yöttömänä yönä. Vielä jatkoimme matkaamme naapuri pitäjän kokkotulille, sillä siellä oli luvassa buffettiakin ja kokko sytytettiin pari tuntia myöhemmin kuin tämän oman kylämme kokko.



Ensin oli nautittava lettukahvit ja sitten odottelimme uuden kokon sytyttämistä. Täällä oli melko vierasta porukkaa, muutamaa tuttua lukuunottamatta. Kokko oli mahtava. Se oli näköjään rakennettu sahalta tuoduista listan jämistä. Siinä olisi kyllä ollut oivaa lattialistaa, joita katselin haikeana.



Korkealle kohosivat tulen lieskat ja tämä kokko muistutti mielestäni jotain oinasta tai muuta sarvipäistä otusta. Aika hauskan näköinen kaveri.



Lähdimme pikkuhiljaa kotia kohti, sillä sauna oli vielä lämmittämättä, kun emme ehtineet saunaan ennen kokkotulia. Eihän se mitään haitannut, sillä juhannusyönähän ei ole nukkumaankaan kiire ja saunoa voi vaikka siis yötä myöden.

Juhannuksena kukki monia kauniita kukkia ja ne kuuluvat mielestäni myös kaikki juhannuksen aikaan.



Harakankelloja oli mökkimaasto sinisenään



....kuten sinisiä ja vaaleanpunaisia jaloakilleijojakin.



Juhannusruusut ovat hieman myöhemmässä kukinnassa mökkimme pihalla, kuin täällä kaupungissa. Tosin ne ruusupuskatkaan eivät ole kovin korkeita vielä. Tässä ensimmäinen aukeneva kukkanen tuossa puskassamme.



Lupiinit kukkivat kauniisti tonttimme ojan penkereellä, aika sinivoittoisesti kuitenkin.



Siperian kurjenmiekat ovat parhaillaan kukassaan.



Juhannuspäivänä naapurin miehet olivat traktoriajelulla ja kädet pystyssä tervehtivät ohi ajaessaan. Tuli tuostakin niin juhannusmainen tunnelma.

Juhannuspäivän kohokohta oli kokkotulien lisäksi, tietenkin juhannustanssit. Tälläydyin iltaa kohti koreaksi ja sulhon matkassa kohti Maamiesseuran taloa ja tanssiparkettia, jossa illan solistina säteili Pirjo Kämppi. Ilta oli mukava ja pitkästä aikaa taas pääsi nauttimaan tanssin huumasta. Muuta huumaa ei tarvittukaan. Hieman kyllä ihmettelin tanssilavalle saapuvia nuoria naisia, jotka olivat ympäripäissään ja tokkopa enää loppuillasta muistikaan pelasi ollenkaan. Samoin olivat kyllä heidän seurassaan olleet partneritkin.



"On soitto jo tauonnut, viimeiset lähteneet on, yön syliin pois...."

Tanssiparketin valot ovat jo sammuneet ja järjestyshenkilöt odottavat ovien sulkemista, viimeisten tulijoiden jälkeen. Itse matkaamme mökille ja levolle odottamaan uuden päivän nousua. Pääkään ei ollut kipeä aamulla, liiasta juhlimisesta, mutta hieman kuluneita polvia kyllä kolotti. Vanhuus ei tule yksin.


eleviina kirjoitti 23.06.2008 - 19:30
Se Marimekon ja Iittalan tehtaanmyymälä on Joulupukin pajakylän tavallaan siellä aivan oikeassa reunassa. Sellainen vaaleansininen rakennus, jossa on muistaakseni ulkoseinässä sellainen vaneerinen keltainen aurinko. Kannattaa käydä, siellä voi katsoa myös oikeaa lasinpuhallusta arkisin.
Kyllähän mulla on jo tilauksessa noita kännykkäpusseja pari. :) Ja joskus myyntiinkin menossa olisi sitten tulevaisuudessa tarkoitus... :D
MarLi kirjoitti 23.06.2008 - 20:41
Vaikkei meiltä ole pitkä matka mökillenne, niin juhannusruusun kukinta täällä on jo ohi... reilua viikkoa ennen juhannusta ne olivat parhaimmillaan. Nyt piti etsimällä etsiä pari oksaa tuoksua tuomaan, suurinosa oli jo ihan rumia ja ohi kukkineita.... pihassa on myös sellaisia tummia pinkin punaisia ruusuja mutta niissä on niin hirveesti kirvoja ettei niitä oikein hirviä maljakkoon ottaa...
juhannustanssit on kyllä kiva juttu, minäkin pääsi parketille lauantaina :)
harakka kirjoitti 23.06.2008 - 22:15
kauniita kuvia oletkin saanut Juhannuksen ajalta!
Se kuukuva oli oikein todella kaunis!
Tarjuska ite kirjoitti 23.06.2008 - 22:47
Eleviina: Yritin miettiä tuota rakennusta ja katselin viime talvisia kuvia, mutta en ole varma ollaanko tuossa rakennuksessa käyty ja oliko se siitä joulupukin olinpaikasta vielä eteenpäin eli sieltä päin katsottuna oikealla? Olet aika näpäärä käsistäsi. :)
MarLi: Ehkä tuon ruusun kutintaan vaikuttaa myös kastelu, sekä valon saanti. Meillä kun kukat ovat saaneet vain sateella vettä ja maaperäkään ei ehkä ole kaikkein parhainta laatua. Jostain kumman syystä noita kirvoja näyttää olevan tänä kesänä vähän joka paikassa. Meidän kotipihamaan ruusuissakin niitä on, sekä mökillä näin ruusuissa myös kirvoja. Täällä näin köynnösruusuissa äsken isoja lehtimatoja, jotka nakertavat ruusun lehtiä. On sitten niin kummaa, kun etanat, liljakukot sekä madot posivat kukkavarteni ja kukan nuput parempiin suihin, kääkkk. :(
Olittekos siellä Krouvin lavalla juhannustansseissa? Toivottavasti oli hyvin vientiä. :)
Harakka: Kiitos kehuista. :) Harvoin kuukuvat onnistuu, mutta ehkä sitten näin hieman valoisampaan aikaan, kuin pilkkopimeällä. :)
Hallatar kirjoitti 24.06.2008 - 07:08
Upeita kuvia!

Ja kiitos hauskasta linkistä. =)
Laitoin sen omaan blogiini. =)))

Erja kirjoitti 24.06.2008 - 07:38
Kauniita kuvia taas sinulla. Kiitos vierailustasi. Tosi mielelläni jätän jäljen vierailuistani. Toivon \\\"jälkiä\\\" omaankin blogiini:)
MarLi kirjoitti 24.06.2008 - 08:59
tarjuska,... ei noita juhannusruusuja kastella, tuossa ne kasvaa omia aikojaan luonnon armoilla leikkipuiston vieressä... nyt on kaikki jo ohi, ei yhtään hyvää kukintaa.
Krouvilla oltiin 700 muun tanssijan seassa, hyvin sai tanssia sen minkä tahtoi, vaikka paljon oli pariskunnittain ihmisiä.... nehän ei sit hae meitä sinkkuja :(
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ