

|
|
"Tule käymään tai mene kotiisi"
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105
Nikon D70S






SUOSIKKIBLOGEJANI:
Famu
Fasun maailma
Hellapoliisi
Hetkiä ja ikuisuuksia
Hilkkako
TERVEYSLINKKEJÄ:

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA
Primaari Sklerosoiva kolangiitti

kokemuskoulutuksesta pätevää hanke
Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain
Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut
Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto
Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO
TERVEYSUUTISIA:
Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista
YRITYSLINKIT:
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
Kananmunia on tosi vaikeaa putsata pois lattialta
kun se mokoma litku karkaa....
*kokemusta on siitäkin... ;D *
Mutta aiheeseen hyvin sopiva kuva! =)))))
Mutta silti: ;)
Kun huumorilla ottaa, niin jaksaa (ottaa uusiksi). Ikimuistoiset vohvelit varmasti maistuivat.
Mutta onneksi suussasulavat vohvelit pelastavat päivän.
Hallatar: Kerrankin jaksoin ottaa sen huumorilla. Kyselin tytöiltä, että tarvitsevatko hiusten kiillotusainetta ja muisteltiin kummallako ne tulee kiiltäviksi...valkuaisella vaiko keltuaisella? :D Sattuu sitä muillekin ja paremmissakin perheissä. :)))
Lastu: Juu, kaiken kukkuraksi saatiin litran taikinasta iso läjä herkkuja ja kyllä maistuivat hyviltä. :)
Marjukka: Onneksi oli puulattia, eikä osunut keskelle mattoa, kuten yleensä käy. Hyviä olivat. :)
SusuPetal: Lopussa kiitos seisoi. :))
Hansu: Huh...taisipa äitiä hieman harmittaa. Lapset kun ehtivät kurkottamaan hieman joka paikkaan mihin ei pitäisi.
Olli: Hehhee....pitäiskös soittaa ja kysyä,? .....020202..vai mikäs se olikaan? :)))
Onneksi lapset saivat vohveleita!
sellaista sattuu välillä!
Toivottavasti ei nyt tuu kolmena kappaleena!
Inkivääri: Yleensä menee hermot tuossa vaiheessa, mutta onneksi nousin oikea jalka edellä sinä aamuna. :))
Auringonkukka: Juu, sellaista sattuu ja tottuu, jos usein sattuu.
Lunara: Niinpä, yleensähän tekevälle sattuu. :)
Marja-Leena: Mökillä varautuu usein vähän isommalla varastolla, sillä kyläkauppaan ei kannata mennä täydentämään varastoa.
Obeesia: Tähän ikään on jo saanut tottua moneen kertaan, kaikenlaisiin sattumiin. :)
Harakka: Huumorin kukka, se on kaunein kukka. ;) Kertaalleen tuli ja sellaistakin sattuu. :)
Ninni: Sinä sitten hihkaisit niille, että tulkaahan nyt "muruseni". Kuinkas sitten kävikään? :)))
Pekka: No, niinhän ne pitää, mutta olisi ollut kätevämpää rikkoa ne kulhoon kuin lattialle. Tuossa meni muutama ylimääräinenkin rikki.
Tapsu: Kennossa oli kuusi munaa ja jokaisella omat kuorensa. Nyt vaan kävi niin, että otin kuvan hieman rajattuna, joten koko sotku oli ehkä vähän laajempi läjä lilluvia munia. :)
Hyvää ja maukasta kesän jatkoa sinulle ja lapsille!
Sheila: Pitäisi kai osata aina muuttaa vastoinkäymiset voitoiksi. Näin voisimme saada useimminkin vaikkapa tällaisia hassuja kuvia, kuten tämäkin olisi jäänyt kuvaamatta, jos olisin hermostunut. :)
Kari: Siinä hyvä lohtu. Hullusti meinasi käydä muutama vuosi sitten, kun tein loppusilausta synttärikakulleni mökillä. Vieraat olivat pikapuolin tulossa ja kakku koristelematta. Kiireissäni vatkasin kermaa ja enkös heittänyt siihen vahingossa leivinjauhetta, vaniljasokerin sijasta. Kerma kuohui hirveästi ja toki se olisi ollut hieman "suolaista". Kauppakin oli jo kiinni ja kermaa ei ollut enempää. Onneksi kyläkauppias tuli antamaan kakki loput kermansa kaupan hyllyltä ja omasta kaapistaankin, kesken saunomisensa. :)))
Kesän lapsi: Arvaa naurattiko, kun kuvasin tuota sotkua? Normaalisti sitä kiireellä etsisi riepua tai talouspaperia sotkun selvittämiseksi, mutta minäpä en pitänyt mitään kiirettä. :))
Nohna: Pitihän se kuva ottaa, kun ei sellaista kerran arkistossani aiemmin ollut. Heh, nyt kyllä naurattaa, mutta arvaan, ettei silloin naurattanut. Sinulle on käynyt vielä kinkkisemmin kuin minulle. :)
Nohna: Ehkä siinä vaiheessa olisi ollut hieman hankala kuvata, kun tavarat ovat keskellä katua ja autoja tulossa. Saattaisi kuulua tööttäilyjä ja muita kansainvälisiä merkkejä. :D Taisi mennä vanhaan sattumaan kommenttini, mutta toivottavasti se ei enää satu. Kävin uudelleen kylässä. :)
Kutuharju: Kaikkea sattuu, mutta eivät ne haisseet...tuoreita munia. :))
zzu: Hih, mutta ne tikut taisivat pysyä ehjinä kuitenkin. Ei varmaan mukavaa niitäkään ollut noukkia. :)
John: Kuoret voivat tuoda kyllä onnea kukkasille, jos niitä liottaa kasteluvedessä. :) Kiitos tarinasta, nyt ei tarvitse siis soitella tuonne Ollin mainitsemaan numeroon....vai mikä se nyt olikaan? Onneksi en sentään vanhoja housijani ja niitä munia sinne taikinaan laittanut. Tein eri ohjeella kuin Pesonen. :)))