Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.05.2008 - 12:18

Olen yli kolme viikkoa odotellut koepalavastausta Ihotautiklinikalta. Tänään päätin soitella ja kysellä, että missä vastaus viipyy. Ajanvarauksessa ei koneelta löytynyt edes aikaa, jonka olin saanut korvalääkärille ensiviikon perjantaiksi. Ihmettelin, sillä minulle oli käynnin yhteydessä annettu polikortti, jossa oli perjantaille korvalääkärin aika. Jostain syystä ei näköjään aikaa ole kirjattu koneelle ja niinpä olisin mennyt ehkä ensiviikolla sinne aivan turhaan. Kun polilta ei kukaan vastannut puhelimeen, niin hoitaja otti yhteystietoni ja sanoi, että sieltä päin soitetaan minulle hetken päästä.

Jonkin ajan päästä sisätautilääkäri soitti ja sanoi, että juuri pari minuuttia aiemmin oli allekirjoittanut paperini.Hän lähettää ne Töölön sairaalaan, tuumorimeetingiin. Alustavasti sain kuulla, että koepalavastaus oli hieman epäselvä ja siinä on pinnallisesti syöpäsoluja. Tarkoittaa, että alle ½ mm. verran on syöpäsoluja. Lääkäri piti sitä hieman lohdullisena tietona, ettei syöpäsoluja ole syvemmällä. Töölössä on tuo meeting ensi viikon keskiviikkona ja todennäköisesti sitten päättävät, että mitä tehdään ja milloin. Nyt vaan odottelen ensiviikolle. Sitten onkin jo neljä viikkoa kulunut tuosta koepalan otosta. Odottavan aika on pitkä.



Tällaiselta se huuleni tällä hetkellä näyttää. Otin kuvan äsken. Toivoisin saavani pian siihen jotain hoitoa, sillä huuli on jatkuvasti rikki. Syödessä tuo rupi pehmenee ja sitten se lähtee irti ja tulee taas uuri rupi. Tätä rataa se on muodostunut aina uudelleen ja uudelleen. Tuo kyhmy alhaalla on kipeä ja ei järin nättikään.
Epäilykseni osui oikeaan eli aurinkokeratoosia....kuulmani mukaan vielä hieman pahempi muoto eli kun on aiheuttanut noita syöpäsoluja. Lääkäri puhui jostian boven-tyyppisestä muodosta....tiedä mitä tarkoittaneekaan. Olisin googlettanut sen "aurinkokeratoosin" ja laittanut linkin, mutta ei näytä googlekaan toimivan, vaan näyttää "sivun lautausvirhettä" tämän tästä.

Korvalääkärin aikani on siis mitätön. Joudun odottamaan uutta aikaa postitse. Harmi, mutta onneksi se nenäongelmani ei ole näin akuutti, sillä nenä on ollut tukossa ja ahdas jo iät ja ajat. Sieraimeen muodostuu näin ollen usein syvä haava, joka osaa olla sitten kipeä.

Keskiviikkona siis pääsen sisävesiristeilylle, mutta sitten saan myös ehkä vastausta tähän piinaankin. Keskiviikkona kun on se meeting myös.
Leena kirjoitti 30.05.2008 - 13:59
Kuulostaa aika häijyltä. Toivottavasti kaikki kuitenki kääntyy vielä parhain päin. Voimia, odottavan aika on toooodeeeelllaaaaaaaa pitkä.
hpy kirjoitti 30.05.2008 - 14:43
Toivottavasti saat pian vastauksen jotta sitten voidaan tehda asialle jotain. Suomen laakarit ovat kuulemma hyvia.
savisuti kirjoitti 30.05.2008 - 16:13
Onneksi soitit ja sait sentään jotain tietää. Voimia nyt keskiviikkoon saakka, sitten tiedät mitä seuraavaksi.
MarLi kirjoitti 30.05.2008 - 18:54
No hyvä että kuulit jotain tietoa ja aloit soitella sinne!
Eiköhän niillä ole noihin pätevät ja näppärät hoitokeinot! Toivotaan että huulesi on nopeesti hoidettu kuntoon! tsemppiä ja kärsivällisyyttä!
Kirsi kirjoitti 30.05.2008 - 21:06
Ikäviä uutisia. Nyt toivotaan parasta.
Anitta kirjoitti 30.05.2008 - 21:20
Katsoin vähän tuota Bowenia. Sopisi tuohon sinun huuleesi.

Okasolusyövän esiasteita ovat aurinkokeratoosi ja Bowenin tauti (eli ihon karsinooma in situ). Niiden aiheuttamat muutokset sijaitsevat orvaskedessä tai aivan sen tuntumassa. Molemmille muutoksille tärkein altistava tekijä on auringon UV-säteily. Yksilön riski sairastua niihin on verrannollinen siihen, miten paljon UV-säteilyä hän on saanut elämänsä aikana. Taustalla voi olla myös arseenialtistus, säde- ja solunsalpaajahoito tai immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys.

Anitta kirjoitti 30.05.2008 - 21:22
Tässä vielä linkki tuolle sivulle, jos koneesi antaa avata linkkejä.

http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syopataudit/ihosyovat/okasolusyopa/esiasteet/
Tuulias kirjoitti 30.05.2008 - 22:49
Varmaan kivuliastakin. On se hitsi, kun tällaisissa tapauksissa joutuu odottelemaan niin pitkään!
tuija kirjoitti 31.05.2008 - 00:00
Jos mikä niin tuo odottelu on aivan hirveetä.Varsinkin on tuollaisesta kysymys. Toivottavasti jaksat odotella. Huulesi on varmasti tosi kipee, varsinkin kun se aukeaa tuo kohta.
En yhtään ihmettele, että jo väsyt odotukseen. Voimia nyt ja eteenpäinkin .
Anneli kirjoitti 31.05.2008 - 00:45
Yöllinen tervehdys Sinulle! Kolmen yön putki alussa ja väsyttää niin vietävästi... Mutta asiaan: pidän peukut pystyssä tai sormet ristissä ja Sinut ajatuksissa koko ajan toivoen, että saat pian apua huulivaivaan. (Ihailen positiivisuuttasi ja määrätietoisuuttasi vallan vietävästi!)
Marja-Leena kirjoitti 31.05.2008 - 11:54
Todella ikävä tuo vaiva huulessasi ja kipeähän se varmaan on. Voimia sinulle kestää tuo odotus!
Ps. Panin viestiä sähköpostiisi, toivottavasti tuli perille. Jos jaksat bloggailla niin vilkaisehan blogiini!
Palaga kirjoitti 31.05.2008 - 19:02
Toivottavasti saat pikaisesti hoitoa huuleesi!
Neljän äiti kirjoitti 31.05.2008 - 22:00
Olet hirveän rohkea, kun uskallat katsoa vaikeaa asiaa suoraan silmiin. Itse olen kuukausitolkulla yrittänyt sivuuttaa
kasvoihini ja kaulalle ilmaantuneita luomia, koska pelottaa niin vietävästi. Olen nelikymppinen ja lapsuudessani auringonoton vaaroista ei puhuttu ollenkaan. Ja sitähän otettiin oikein urakalla, palamisia on varmaan useita kymmeniä. Sain sinun kauttasi kuitenkin rohkeutta varata ajan lääkärille. Toivottavasti oma tapauksesi osoittautuu vaarattomaksi.
Hallatar kirjoitti 02.06.2008 - 12:06
Oi...

Toivottavasti jotain vaaratonta Tarjuska-pieni!

Tarjuska ite kirjoitti 02.06.2008 - 18:14
Leena: Tuntuu todella pitkältä tuo odotus. Ehkä se esiaste on voinut muhia jo pikkuhiljaa viime kesästä lähtien. Nyt on lähetteen saamisesta ja koepalan otosta kulunut yhteensä aikaa jo yli neljä viikkoa ja vielä odotan tuumorimeetingin tulosta ja toimenpide aikaa. Odottavan aika on todella pitkä.
Hpy: Kiitos tuestasi. Töölön sairaalassakin on varmaan hyviä plastikkakirurgejakin. :)
Savisuti: Onneksi sain keskusella lääkärin kanssa, ettei tarvinnut vielä viikkoa odotella postissa tietoa. Enhän olisi tiennyt heidän lähetteestään ja lisäksi olisin turhaan mennyt korvalääkärille, kun aikaa ei ollut koneella.
MarLi: Hieman jäi mietityttämään noi hoitokeinot, jota linkin takaa löysin. Ehkä voi vaatia hieman järeitä toimenpiteitä.
Kirsi: Toivossa on hyvä elää! :)
Anitta: Kiitos tuosta linkistä, jota en ollut aiemmin katsonutkaan. Nuo boventaudin hoitokeinot saattavat olla aika moisia, jos ihoa joudutaan siirtämään, hui. Kiitos tuosta linkistä, jossa oli hyvää tietoa.
Tuulias: Tuo huuli on aika arka ja hieman pelottaa kivut toimenpiteen jälkeen. Huulessa on hermot niin pinnalla ja lääkkeet aika moisia varmaan.
Tuija: Kiitos tsempeistä. Pakko se vaan on jaksaa ja yrittää nauttia elämästä ja olla turhia murehtimatta.....kaikki ajallaan.
Anneli: Kiitos sinullekin. Kaikki sormet ja varpaat ristiin....tsemppiä aina tarvitaan, tällaisilla hetkillä. Olenhan selvinnyt mitä vaikeimmista tilanteista aiemminkin....toivottavasti enkeleitä on jälleen liikkeellä.
Marja-Leena: Kipeä on hellä....oli se sitten vaikka kellä. :) Ollaan kuitenkin jo aika lähellä keskiviikkoa.
Palaga: Lähettävä lääkäri oli sitä mieltä, että pikaisesti se pitää hoitaa, joten eiköhän sieltä kustu tule pikapuolin. :)
Neljän äiti: Kannattaa kyllä tarkastuttaa kaikki epämääräiset luomet ja näppylät, ennen kuin pääsevät pahenemaan. Parempi katsoa, kuin katua. Hienoa, että sait rohkeutta varata ajan lääkärille. Toivotaan parasta sinullekin. Kerro sitten jotain. Tsemppiä!
Tarjuska vielä kirjoitti 02.06.2008 - 18:16
Hallatar: Niinpä...lohduttavaa on ainakin, että syöpäsoluja oli niin pinnallisesti vain. Toivottavasti ei ole levinneet.
Kaisa kirjoitti 03.06.2008 - 09:54
Voi, toivottavasti on kuitenkin "pelko pahempi kuin paukahrus"!
Nohna kirjoitti 03.06.2008 - 14:17
Voimia! Toivotaan että kaikki menee parhain päin.
Neljän äiti kirjoitti 03.06.2008 - 14:43
Hei. Pääsin näin pian näyttämään luomiani, kun kuopuksella
oli lääkäriaika ja työnsin kaulani lääkärin nähtäville. Ei sitten
kehdannut olla katsomatta.. Muutokset eivät ole juuri nyt hälyttäviä, mutta eivät saa kasvaa isommiksikaan/muuttaa ulkonäköään eli tarkkaillaan. Viime kesänä kaulalta poistettiin luomi ja nyt ilmestyneet ovat vain sentin säteellä, sen vuoksi aina mietityttää kun puhtaalle iholle ovat ilmestyneet. Onnellista kesänjatkoa ja toivotaan parasta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ