Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.05.2008 - 01:29

Eilen sain hyvältä ystävältä heidän vanhan parikeinunsa, kun ostivat uuden tilalle. Oma parvekekeinumme on varmaan jotain 80-luvun mallia. Eihän siinäkään mitään vikaa olltu, mutta vihreä katos ja kulahtaneet  istuinosat. Pistin sen vanhan keinun kiertämään taas eteenpäin. Tämä uudemman keinumme katos ja runko ovat valkoisia ja istuinosat ovat sinivalkoraidallista markiisikangasta. Hieman niistäkin on jo vuosien saatossa väri haalennut, mutta ihan hyviltä ne näyttivät. Kerrankin sain aikaiseksi siivota parvekkeen päivällä. Imuroin koko lattiaosan. Siellä oli kaikenmaailman siilin jätöksiä keinun alla, rojujen takana.

Meillä kun parveke on ollut miehistyksen rojuja täynnä. Sinne keinun alle kun on ollut hyvä kerätä kaiken maailman roskaa. Siellä oli yksi toimintakyvytön agrekaatti ja jäteöljypöniköitä ym. Akregaatti onneksi lähti jo illalla muualle varastoon, johon se piti viedä jo viime kesänä. Jotain rojua heitettin roskiin ja loppujen lopuksi kesäparvekkeemme sai kesäistä viihtyisyyttä.



Vihreän katoksen sijaan, saimme valkoisen käyttämättömän katoksen. Lisäksi neljän tuolin pehmusteista tuli kahteen muovituoliin selkänojalliset pehmusteet. Vielä pitäisi saada joku sopiva pöytäliina tuohon pöydälle. Pöytä oli aiemmin purettuna, keinun takana, kun ostin viime vuonna kirpparilta tarjoiluvaunun. Nyt vaan totesin, ettei mies osaa pitää sitä siistinä, vaan se on roskaa täynnä ja törkyinen kuin mikä. Pesin sen ja vien mökille tarjoilukärryksi terassille. Harmi, ettei tässä pikkupöydässä ole varjolle reikää. Itse kun en oikein siedä tuota auringonpaahdetta, kun muutenkin pitänee varoa. Nyt vielä tulin entistä varovaisemmaksi, kun tuossa huulessa on ehkä se aurikokeratoosi, joka on okasolusyövän esiaste. Vieläkään ei tänään kuulunut vastauksia ja kolme viikkoa on mennyt jo yli. Yritin päivällä soittaa polille, mutta siellä olikin ollut soittoaikaa vain ihan aamusta. Ehkä huomenna yritän uudelleen, jos vaan herään ajoissa.
Varjon jouduin laittamaan sitten tuohon pöydän viereen. Maistuipa päiväkahvit tosi hyvältä, siinä ulkoilmassa. Ehkä parvekkeella voi nyt viihtyä enemmän, kun se on viihtyisämpi.

Keskiviikkona kävimme ostamassa hieman kesäkukkia. Tarkoitus on viedä niitä mökille, sitten kun loma-aika koittaa. Pirilän kukkatalo on edullinen paikka ja sieltä löytyi 25 eurolla paljon kukkia.



Karjalanneito on yksi lempikukkiani ja monesti ostan noita pareittain mökille. Tarkoitus on laittaa tämä "huussin" seinustalle. Häh?...jo luit kyllä oikein...se on lempipaikkani tälle kukalle. Kukkikoon nyt heinäkuuhun asti parvekkeellamme, sillä mökillä ne kuolevat lomaa ennen, veden puutteeseen.



Tämän ihanan amppelin löysin myös kukkatarhasta. En ole varma mikä se on. Kuitissa luki, että lumihiutaleamppeli, mutta tytär oli toista mieltä. Ehkä myyjä laittoi väärän koodin kuittiin ja kukka on jokin muu. Väri ja kukkaset olivat kyllä niin houkuttavia.



Tämän amppelin ostin jo aiemmin, kun kävimme muulla asialla HongKongissa eli siinä tavaratalossa....ei Kiinassa.



Kymmenen petunian tainta sain 5,90 ja ostin niitä tuplaten. Muuten olisivat maksaneet 0,85 kappale. Minusta ne olivat jännän värisiä ja hieman pienempikukkaisempia, kuin muun väriset. Nämäkin ajattelin viedä kesälomaksi mökille. Laittaisin niitä kukkalaatikoihin aitaukseen tai teranssin reunustalle.



Tuollainen keinuheppa on ollut vuosikausia parvekkeella toimettomana. Nakkasin sen pihamaalle ja laitoin jalohortensian sen päälle. Käyhän se näin somisteenakin.

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen....ainakin meidän parvekkeelle ja pikkupihamaallemme. Särkyneet sydämetkin ovat vielä kauniissa kukissaan.

Leenukka kirjoitti 30.05.2008 - 09:43
Kyllä tulee upea parveke ja ihan yllättäen vaaleanpunaisia kukkia :)
Tiina kirjoitti 30.05.2008 - 10:33
Onpa viihtyisän näköinen parveke! Itsekin ostin juuri karjalanneidon oven pieleen! :) Olen ostanut sellaisen jo monena vuonna.
Kikka kirjoitti 30.05.2008 - 10:34
Kiitos neuvoista linkitykseen.Aion testata sitä heti kun on enemmin aikaa... Tuo "lumihiutale" näyttäisi mielestäni apinankukalta,koska lumihiutaleessa on pienemmät kukkaset.Sitäkin tosin on uutuutena pinkkinä.Enpä tosin lyö päätäni pantiksi . Aurinkoista ja viihtyisää viikonloppua tuolla mukavalla parvekkeella!
Tarjuska ite kirjoitti 30.05.2008 - 13:05
Leenukka: Kesäkukat tuovat viihtyisyyttä tullessaan ja tietenkin siisti parvekekin. :) Hih, miten niin yllättäen, vaaleanpunaisia kukkia? :)
Tiina: Minullakin on ollut monena vuotena Karjalanneito. Niitä näytti olevan vähän tummempaakin värisävyä, mutta tämä on se tutumpi väri. Joskus olen laittanut kauniita, sinisiä lobelioita oksien väliin ja ne kaunistavat myös ihanasti tuota kukkaa. :)
Kikka: Ole hyvä vaan ja toivottavasti linkitys onnistuu. Se on aivan helppo homma, kun sen vaan hoksaa. Pitänee vielä varmistaa tytöltä, miksi hän sen nimesi. Ei ollut kyllä mikään apinankukka....tai sillä oli joku ulkolainen nimi. Viikonlopuksi menemme mökille, mutta arkena on enemmän aikaa olla partsilla. :) Viikonloppuja myös sinulle! :)
MarLi kirjoitti 30.05.2008 - 18:56
Kylläpä nyt kelpaa istua parvekkeelle päiväkahville! Mulla vois olla sulle yks hyvä pöytäliinakangas, jossa olis vaaleanpunaisia kukkia vaaleansinisellä pohjalla... kelpaiskohan se? Laitan kuvan meiliisi....
tuija kirjoitti 30.05.2008 - 23:55
Oletpa ostanut ihania kukkia. Varmasti mukava istuskella tuossa keinussa ja ihailla kukkia.
Mäkin oon ostanut kesäkukkia, joitakin samoja mitä sulla on.
Jaana kirjoitti 31.05.2008 - 11:33
Kivaa kun jaksat kaikista terveysongelmista huolimatta laittaa kesää!! Kummasti varmaan piristää kun saa kaikkea nättiä aikaan... Voimia sinulle!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ