Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.05.2008 - 23:06

Lähes koko päivä meni tänän vertaistuen merkeissä. Ensin olin liittomme Vertaistuen teemavuotta 2009 sunnittelemassa. Sitten oli vielä muutaman tunnin  työryhmän kokous päälle.
Onneksi sain kyydin kotiin ja ajatus olikin lähteä katselemaan vielä ennen kauppojen sulkeutumista, tarjouksessa olevia pihakalusteita. Suuntasimme Itikseen, jossa on monia alan liikkeitä, saman katon alla. Suomi-Soffasta luulimme bongaavamme hyvällä alennuksella olevan kalusteryhmän ja hintakaan ei olisi ollut enää kuin alle kaksisataa euroa. Ryhmä olisi sisältänyt petsatun pöydän ja neljä tuolia sekä lisäksi kaksi käsituellista tuolia. Kolme viikkoa olisi ollut tilausaikaa, mutta onneksi myyjä selvitti ennen päätöstä, että tuoleissa olisi 60 kg painorajoitus. Hups....eihän meistä kumpikaan olisi saanut istua tuoleilla, saati sitten muu suku sekä naapurit. Olisi ollut kestäviä vain lapsenlapsille. Olisikohan kaikki myyjät edes vaivautuneet selvittämään tuota painorajoitusta. Samankaltaisia ryhmiä näyttää olevan myynnissä halpaan hintaan, ympäri maata. Olkaa siis tarkkaavaisia, kun suunnittelette kesäkalusteiden ostoa. Ei olisi mukava yllätys, jos ensimmäisellä istuinkerralla jalat tuolista pettäisivät ja sitten liikkeessä sanoisivat, että eivät ne kestäkään kuin kevytpainoisia.
Käväisimme vielä muissakin liikkeissä ja päädyimme K-rautaan, josta valitsimme jykevämmän pöydän, neljällä kunnon penkillä. Toisn hinta oli 389 euroa, mutta eipä tuolit hetkuneet. Se oli viimeinen kalusteryhmä, joka siinä liikkeessä oli. Tosin emme ottaneet sitä Itiksestä, mutta käväisimme vielä Vantaalla K-raudassa, josta varasimme sen. Täällä on samanlainen Varax Julia kalustesarja ja ei ole ihan hepposen näköinen.



Tänne saunan terassille, jonka viime kesänä teimme, meinaamme nämä uudet puutarhakalusteet laittaa. Olen perin juurin kyllästynyt muovisiin puutarhatuoleihin mökillä, kun ne likaantuvat niin ällön näköisiksi ja eikä se harmaa pinttymä niistä millään puhdistusaineella enää lähde. Tyyliin olisi kyllä sopinut paremmin valkoiset kalusteet, mutta maalipintakin likaantuu puiden tiputtaessa töhniään kalusteiden päälle sekä vesisateessa maali kupruaa helposti pois. Tämän taas totesimme, kun tutkailimme viimeksi terassin tasopuita, että ne olisi maalattava näköjään uudelleen, ellei sitten rapsuittaisi maalia pois ja käsittelisi tuon ylätason petsilakalla.



Kirsi kirjoitti 18.05.2008 - 09:03
Meillä on sellaiset muoviset ällöt pinttyneet puutarhakalausteet eikä minulla ole ollut kanttia luopua niistä, koska ne ovat ehjät (kestävät muuten paljon yli 60-kiloisia). Monena kesänä olen suunnitellut huppujen ompelemista, mutta se on jäänyt. Välillä niille heitetään joku peitto ja lisäksi tyynyt istuimelle, jotta ne ovat asialliset istua. Alkaisi kai olla aika meidänkin katsella uusia. Pitää vain miettiä vielä asiaa kestävän kehityksen näkökulmasta.
Anitta kirjoitti 18.05.2008 - 11:03
Tuohon tuolien painorajaan olen minäkin törmännyt. Joskus näin tuoleja, joissa maksimi paino oli 80 kg. Sekin on minusta liian vähän. Mulla yhden vieraan alla tuolin muoviosat alkoivat venyä ja tuoli meni pilalle. Tosin vieras taisi painaa yli 130 kiloa. Kyllä isompi ihminen painaa helposti 80-90 kiloa vaikka ei ole ylipainoinenkaan.
Toivottavasti saitte hyvät ja kestävät kalusteet.
Prognoosi kirjoitti 18.05.2008 - 15:43
Oho mikä painoraja!! Onneksi myyjä "muisti" kertoa.
Satu H kirjoitti 18.05.2008 - 21:24
no ohhoh, olipas heppoisia istuimia suomi-soffalla! :O
Tarjuska ite kirjoitti 18.05.2008 - 22:09
Kirsi: En itsekään niitä henno kaatikselle viedä, mutta olkoon osa vaikka liiterin nurkalla kaiken varalta, jos isompi kasa vieraita eksyy mökille. :) Sellaisia toripäällysiä olen pitänyt osassa tuolia eli solumuovisia, selkänojallisia....ei näy niin helposti se pinttymä niiden alta. Kaipa se kotimaisuus kannattaa noissa puutarhakalusteissa. Kannattaa ainakin kysyä painorajaa.
Anitta: Eipä tuo 80 kg ole sekään mikään passeli painoraja. Pitäisi kehoittaa isoja miehiä olemaan istumatta sellaisille penkeille. Toivotaan, että kestävät. :)
Prognoosi: Hieman hämmästyttävä tosiaan, sellainen painoraja. Ajattelinkin, että näinkö nuoret myyjät olisivat kertoneet....eivät ainakaan ensimmäisellä käyntikerrallamme liikkeessä, maininneet mitään, vaan kehuivat kalustesarjan menekkiä.
Satu H: Luulisi, että Suomi-soffa myy suomalaista, mutta taitaa olla samanlaista tuontikamaa kuin muuallakin.
kati kirjoitti 19.05.2008 - 09:45
kestävää kehitystä... Itse ratkaisin noiden ällöttävien muovituolien ongelman ompelemalla huput tuolien päälle. ei Kylläkään ollut mikään pikkujuttu koska ensin täytyi tietysti piirtää kaavat yms. Materiaalina hupuissa käytin kirpparilta ostettuja valkoisia lakanoita.Jotka voi tarvittaessa heittää pesukoneeseen. Lisäksi ompelin värikkäät tyynyt istuimille, tuli ihan siistit. mukavaa kesänjatkoa
Tarjuska ite kirjoitti 19.05.2008 - 09:52
Kiitos Kati kommentistasi! :) Olen perin juurin laiska ompelemaan nykypäivinä. Täytyy laittaa mietintämyssy kuitenkin muhimaan, noiden päällisten varalle, jospa joskus innostuisi. Ei varmaan kyllä ihan helppo homma, kun tuolit ovat niin pahan malliset.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ