Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.05.2008 - 00:07

Olin saanut potilasjärjestöltämme, Munuais- ja maksaliitolta, postitse julisteita, ensiviikolla vietettävän kansainvälisen maksapäivän tiimoilta. Tarkoitus oli jakaa esitteitä oman kotipaikan apteekkeihin, terveysasemiin sekä sairaalaan ym. mahdollisiin paikkoihin.

Lähdin liikkeelle potilastoverini kanssa Yliopiston Apteekista. Bongasimme hyllyjä järjestävän tytön, jolta kyselimme, että saisimmeko jättää kansainvälisen maksapäivaän tiimoilta julisteen apteekin seinälle. Tosin hieman enakkoluuloisesti suhtauduin koko apteekkiin, sillä kokemukseni mukaan, he eivät ole oikein myötämielisesti suhtautuneet tällaisiin potilasjärjestöjen esitteisiin. Tyttö kävi takahuonessa kysymässä ja sanoi, että ehkä voisi jonkun ottaa. Apteekissa oli parhaillaan menossa terveysmittauksia, joten mainitsin, että sopisi hyvin teemaan, sillä siellä oli tarjolla myös maksa-arvojen mittausta. Olen ehkä himan ihmeissäni, jos tulen näkemään tuon julisteen heidän seinällään, sillä en ole kyllä aiemmin nähnyt yhtäkään potilasjärjestön prosyyriä näytillä. Toki saattavat laitaa esitteen takahuoneeseen, henkilökunnan "iloksi" tai ottivat sen vain mietä mielyttääkseen. Saas nähdä....ihmettelen vaan, sillä olemmehan potilasryhmä, joka kantaa apteekkiin aika sievoisen määrän "tuohta" vuosittain, sillä lääkkeemme maksavat aika paljon ja joku yksityinen apteekkari saattaisi palvoa maata jalkojemme alla.

Hieman vitsimielessä astelimme naapuristossa olevaan Alkoon. Emme sieltä olleet hakemassa kossua, emmekä mitään muuta nautittavaa, vaan astelimme myyjän pakeille. Ihan kurillani kyselin, että voimmeko antaa heidän seinälleen "Pidä huolta maksasta - se on elintärkeä" -julisteen. Hieman ironisesti myyjä hymähti, että ei käy päinsä...eivät huoli. Meitä kyllä hymyilytti, sillä sivuseinustalla oli prosyyrejä, sekä plakatti niiden päällä, jossa luki "Terveys ja alkoholi". Mielestäni tämä olisi sopinut vallan hyvin, samaan kastiin, mutta ymmärrettävää tietenkin, että jospa jollekin asiakkaalle tulisi huono omatunto, niin sehän olisi Alkon pussista pois. Eihän asiakkaitaan kannata menettää terveydelle.

Niinpä jatkoimme matkaa ja käväisimme yksityisellä Terveystalolla, jonne ilomielin ottivat julisteemme näytille. Ystävättäreni oli hieman yllättynyt, että kävi niin helposti. Siihen minä tuumasin, että rahalla saa terveyttä. Toivottavasti sitäkin kautta tärkeä viesti menee perille.

Kolmas etappimme oli yksityinen apteekki, jonne ottivat myös ilomielin julisteemme vastaan ja kertoivat, että nyt on diabetespäivä. Uskon, että juliste löytää paikkansa tuulikaapista, jossa se oli viime vuonnakin. Pitänee ensin saada vain pomon siunaus. Yksityiset apteekit ymmärtävät paremmin yhteistyön potilas- ja kansanterveysjärjestöjen kanssa, kun Yliopiston Apteekit.

Suuntasimme matkaamme eteenpäin kaupungin tereyskeskusta kohti. Siellä olivat myös kovin myötämielisiä. Saimme laittaa julisteen seinään, sille katsomallemme paikalle. Olin iloinen, sillä viime vuonna oli hieman vaikeuksia julisteen laittamisen kanssa. Tosin silloin oli remontti terveyskeskuksessa ja nyt oli taas koko tila käytössä. Toivottavasti viesti kulkee.

Viimeinen etappimme olikin kaupungin sairaala, jonne saimme myös jättää julisteen hyvin näkyvälle paikalle. Olin oikeastaan ilonen tästä projektista, sillä kaikki ottivat julisteen, vaikka Yliopiston Apteekkia hieman vielä arvelen ja Alkon kannan kyllä ymmärtää...mutta pitiähän sekin kokeilla.


Julisteen saimme laittaa sairaalan seinään...muistuttamaan terveydestä.


Tässä vielä teidoksenne:


Pidäthän maskasta hyvää huolta....Se on elintärkeä.

Kansainvälistä maksapäivää vietetään siis 19.5.2008:

Kansainvälistä maksapäivää vietetään erilaisin tempauksin ja luennoin eripuolilla maata. Helsingissä, Munuais- ja maksaliiton uudella toimistolla on tiistaina 19.5.2008 avointen ovien päivä, jonne toivotaan ilmoittautumista. Siellä on maksapäivän teemaan sopivia luentoja, esim. "Miksi maksansiirtojen tarve kasvaa?" (professori, ylilääkäri Krister Höckerstedt, HYKS Kirurginen sairaala, elinsiirto- ja maksakirurgian klinikka) sekä  "Rasvamaksa elämäntapasairaus?" (LKT, erikoislääkäri Urpo Nieminen, HUS Sisätaudit, Gastroenterologian klinikka)

Ainakin Vaasassa on keskussairaalassa luento maksansiirroista ja lehdessä artikkeli siirron saaneesta. Muualla päin Suomessa voi olla oman laisia maksa-aiheisia tempauksia.

Munauais- ja maksaliiton sivustolta löytyy myös aiheesta tietopohjainen visailu ja rasvamaksaopas julkaistaan netissä.

Kansianvälistä maksapäivää, European Liver Patients Association, viettää päivää hepatiittiteemalla, mutta täällä koto-Suomessa vietämme maksapäivää omalla teemallamme. Meillä hepatiittivirukset eivät ole siinä määrin suuri ongelma, kuin muualla maailmassa, mutta meillä on alkoholimaksasairaudet levinneet räjähdysmäisesti ja näin on maksasairauksistakin tullut suurimpia kansantautejamme. Siksi tämä on teemana otettu meillä esiin. Toki on runsaasti muitakin maksasairauksia, jotka johtavat maksansiirtoihin ja tämä alkoholimaksasairaus ei kuulu siihen luokkaan. Niitäkin kyllä tehdään, mutta vain tietyin perustein ja se määrä on melko vähäinen.

Pitäkää elintärkeästä maksastanne hyvää huolta, muulloinkin kuin tänä teemapäivänä!

Maksako vaivaa?....muistathan tämän luennon Helsingissä, jos se on ajankohtainen:

Maksatapahtuma 15.5.2008

Tietoa maksasairauksista sekä niiden hoidosta.
Apulaisylilääkäri Perttu Arkkila.
Kokemusasiantuntija Harri Jääskeläinen
Omaisen puheenvuoro Maija Jääskeläinen
Tietoa potilasyhdistyksen toiminnasta.

15.5.2008 klo 17.30-19.30
Töölön kirjasto, Topeliuksenkatu 6, Helsinki

Vapaa pääsy. Tilaisuus sopii myös huonokuuloisille.

Järjestää:
Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry
www.uumu.fi

HYVÄÄ MAKSAPÄIVÄÄ KAIKILLE!



Anitta kirjoitti 14.05.2008 - 08:34
Entäs luontaistuotekaupat. Nekin voisivat ottaa julisteen seinälleen, ehkä. Ja miksipä liikkeen tarvitsisi olla terveydenhoitoalalla. Hyvinkin sopisi juliste vaikka kampaamon seinälle.
Entäpä, jos maksapotilaat alkaisivat hakea kalliit lääkkeensä samasta apteekista. Varmaan apteekkaria kiinnostaisi. Yliopiston apteekki on niin suuri ja opiskelijoita töissä, että heitä ei taida enempi kiinnostaa.
Tarjuska ite kirjoitti 14.05.2008 - 09:12
Anitta: Kiitos kommentistasi. Luontaistuotekaupoista puheen ollen, liikutaan hieman vaarallisella maaperällä, kun on kyse maksasairauksista. Juuri niissä on voi olla osin syy, tuntemattomiin maksavaurioihin. Siksi en kyllä veisi julistetta sinne, jotta ihmiset eivät mieltäisi terveyttä ja purkkiravinnetta toisiinsa. Eilen jo tuumasinkin, että pitäiskö laittaa Yliopiston apteekit boikottiin, jotta muuttaisivat asennettaan. Ei ihan yksityisetkään kultatarjottimella tarjoa eteen mitä sattuu, tällaisille suurkuluttajille, mutta pientä ekstraa saattaa saada. Se on vaan tässä Yliopistollisessa apteekissa hyvä puoli, että aina on niitä kalliita lääkkeitä varastossa, mutta muualla joutuu lähes aina tilaamaan etukäteen tarvitsemansa lääkkeet. Ennen käytin yksityistä, mutta niin saivat minutkin ylipuhuttua tuohon ketjuun, luvaten kymmenen hyvää ja tuhat parasta.
Hallatar kirjoitti 14.05.2008 - 18:08
Onpas täällä hehkeää!

Toivottavasti siun päiväsi oli myös yhtä hehkeä? =)

Miia kirjoitti 14.05.2008 - 21:55
Voi että, tuo professorin luento olisi mielenkiintoinen, mutta liian kaukana. Varmaan loistava luennoija.
Meillä ei ole ollenkaan valtakunnallista yo:n apteekkia, vaan oman kaupungin yliopiston apteekki. Siellä on yleensä tullut asioitua. Mukavaa kesän odostusta, kylmästä säästä huolimatta!
Tarjuska ite kirjoitti 15.05.2008 - 00:08
Hallatar: Nämä pari päivää ovat olleet hyvin hehkeitä ja kiirusta on pitänyt. :)
Miia: Se on vain puolen tunnin mittainen tietoiskutyyppinen luento. Hyvin tottunut puhuja näistä asioista. :) Ettepä paljon menetä, vaikka ei sitä yliopistollista apteekkia siellä olekaan. Yksityisissä apteekeissa otetaan asiakas paremmin ihmisenä vastaan. :) Samoin sinulle, oikein mukavaa kesän odotusta. Eiköhän niitä lämpimiä ilmojakin vielä piisaa. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ