Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
07.05.2008 - 15:52

Tänään oli se piinallinen päivä, kun mulla oli aika sinne Ihotautien Klinikalle. Aamupesun jälkeen pakkasin kassiin paljon luettavaa sekä Sudoku-lehden, jos joutuisin odottelemaan vuoroani polila pidenpään.
Junalla ja linjurilla pääsin sulavasti klinikalle, jossa en ollut aiemmin vielä käynytkään.


Huh, ensin kokea rinne ja sitten olisi ollut vielä portaita tai vaihtoehtona puolet lisää rinnettä kavuttavana...

Jäätyäni bussista ulos pysäkillä, hämmästelin kuinka korkean kukkulan päällä se klinikka oikein sijaitsikaan. Muutenkin oli aamusta olo vähän hutera. Kai sitä tahtomattaankin jännittää aina uutta tilannetta ja toki sitäkin, mitä tuleman pitää. Kuvittelin vain mielessäni, että huuli on niin tuntoherkkää aluetta, jotta varmaan puudutuspiikkikin tuntuu...mitä hatavat tehdä eli ottavatko koepalan vai leikkaavatko koko möykyn? Mietin, että vonko syödä mitään sen jälkeen....entä illalla pidettävät lapsenlapsen synttärit ja pääsenkö niille sekä joudunko sivusta katsojaksi komian herkkupöydän ääreen. Siihenkin olisi pitänyt vaan sopeutua.


Näitä porataita en enää jaksanut kavuta, vaan menin sieltä missä "aita" on matalin.

Hinasin itseni rinnettä ylös ja olin jo puolivälissä aivan naatti, joten oikaisin sivuovelle, josta näytti olevan myös sisäänkäynti. Summassa painoin hissiä kakkoseen, kun muuallekaan ei siitä päässyt. Hieman aikaa kiertelin aulassa, kunnes hiffasin portaat, joista pääsee kolmoseen ja siellä piti olla oikea sisääntuloaula. Löytyikin, kuin myös potilastoimistokin. Kolmien varttia jouduin odottamaan, kunnes nimeni huudettiin leikkaussaliin. Tuntui hieman hurjalta ajatella, että olen menossa leikkaussaliin. Siellä plastikkakirurgi sekä ihotautilääkäri tuumailivat mitä tehdä huulelle. Möykky rajattin merkitemällä ja kun kyselin, että leikataanko se, niin lekuri vastasi, että se olisi paljon suurempi toimenpide ja ensin täytyy ottaa koepala, että tiedetään mitä pitää leikata. Niinhän se on, joten ensin pitänee varmistaa, että mistä on kyse?
Yhteistyöllä he saivat pari mojovaa näytettä purkkiin, josta pitäisi selvitä diagnoosi. Kolmisen viikkoa kestää odottelu ja sitten tulee kutsu polille takaisin. Huuleeni ommeltiin pari tikkiä ja keskiviikkona ne sitten poistetaan terveysasemalla.


Nyt on sitten viikon verran tikit huulessa, josta on koepalat otettu tutkittavaksi....

Oli ilo huomata, että en ollutkaan siellä vain yksi huuliongelmainen, vaan katsoivat myös muut ongelmakohtani. Mulla on ollut jo jonkin aikaa haavauma sieraimessa ja kärsin tukkoisesta nenästä sekä huomasin siellä jonkun nystyrän, ehkä polyypin. Tämä ongelma tutkitaan korvalääkärillä, jonne sain ajan kesäkuulle. Lisäksi näytin selässäni olevaa kummaa näppylää tai mikä lie rupi, joka on ollut siinä ainakin vuoden. Ei sekään ole kasvanut, vaikka ei ole kyllä tervehtynytkään. Eräs lääkäri oli sitä mieltä, että se pitää kuvata ja mahdollisesti jäädyttää. Huulestanikin otettin valokuvia.  Nyt tämä on vaan yhtä odottelemista, ennen kuin saadaan varmuus tuumorista...onko se okasolusyöpää, basilloomaa vai mitä lie?


Tänne sitä palataan vielä....

Tänän en sitten syö kuumaa, en karkeaa, en suihkuta, en ponnistele ja pinnistele....vaan nautin lapsenlapseni synttäreistä.

MarLi
07.05.2008 - 19:42
Hyvä että asia meni askeleen eteenpäin ja koepalat on nyt otetty :) jospa sun huules ei olis mitään dramaattista, vaan joku "helpompi" juttu, nyt vaan rauhallisesti odottelet. Mullakin taas huomenna lääkäri ja uudet tutkimukset edessä, on tää elämä yhtä sairastamista nykyisin...
Villasukka www
07.05.2008 - 21:44
Toivottavasti saat sitten hyviä uutisia!
Mummollani oli aikoinaan, vanhoilla päivillään, basiliooma nenässä, se leikattiin ja jäi kohtuullisen iso arpi. Muistan kun elokuussa 84 oli mummon ja papan 50-vuotis hääpäivä ja he menivät kuvaan sitä varten. Mummo kävi etukäteen oikein kosmetologilla peittelemässä sitä arpea, mutta oli niin kuuma hellepäivä, että meikit häipyivät ja kuvassa arpi näkyy. Harmitti mummoa loppuun asti :)
Leena
07.05.2008 - 22:12
Toivottavasti se ei oo mitään vakavaa. Mutta niillä mennään mitä elämä eteen nakkaa. Voi hyvin!
savisuti www
07.05.2008 - 22:21
Voimia ja jaksamista tulosten odotteluun! Mulla oli aikoinaan basalliooma rinnassa mutta se ei oikein näyttänyt tuolta kuin sinun huulesi. Toivotaan, ettei ole mitään vakavaa.
Tarjuska ite
07.05.2008 - 22:52
MarLi: Pitää jälleen kantaa toivoa mielessään. Mitään ei auta murehtiminen etukäteen. Huominen tuo omat murheensa ja tänään on aika iloita.:)
Leena: Kuulostaa niin tutulta.... niillä on menty, mitä elämä on antanut ja onhan se paljon antanutkin. :)
Savisuti: Joo, ei tämä sitä basiallioomaa kyllä ole, vaan pikemminkin okasolu- tai tyvisolusyöpää....jos se jotain sellaista saattaa olla, mutta ei kannata mennä kovin asioiden edelle. Huomisella on huomisen murheet. Toivossa on hyvä elää....sanoi lapamatokin. :)
Tarjuska ite vielä
07.05.2008 - 22:57
Villasukka: Anteeksi, kun jätin kommenttivastauksesi väliin. Taitaa lääketiedekin olla kyllä hieman kehittyneempää noilta mummosi ajoilta. Eräältä potilastoverilta leikattiin kasvoilta myös basaliooma ja siihen ei jäänyt mitään jälkeä. Tosin se on pinnallisempaa ihomuutosta, kuin tämä on sellainen pitkulainen ihosarvi, joka ei tosin näy hyvin noissa kuvissani. Mulla tosin on noita "elämän arpia" siellä sun täällä, mutta tietty kasvot ovat vähän toinen juttu ja en toivo tietenkään mitään rumia arpia huulen seudulle, mutta katsotaan mitä annetaan.
maiju www
10.05.2008 - 14:28
Tarjuska... onneksi jaksat olla niin positiivinen. Positiivisella asenteella pärjää aina paremmin :) Toivotaan parasta :)
Tarjuska ite
12.05.2008 - 10:44
Maiju: Itkeminen ja hermoileminen, ei auta yhtään tässä tilanteessa. Hieman vain huolta kannoin, kun tikit irtosivat ennen aikojaan eli lauantaina. Ne olisi pitänyt poistattaa vasta keskiviikkona. Huuli on hieman paha paikka.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION