Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
05.05.2008 - 23:13

Meinaan viime viikolla lopetti sitten meidän kulmakunnan Esso toimintansa. Sehän on ollut siinä niin kauan kuin muistan eli varmaan ainakin varhaisnuoruudestani asti. Muistan, että joskus muinoin pumppautimme pyörän kumeja huoltamolla, kun renkaat tyhjenivät kesken matkaa ja pumppu oli jäänyt kotiin. Asema on ollut meille se "Veijon esso", josta on saanut bensan lisäksi myös muita palveluita. Monelle se ollut myös kohtaamispaikka ja kuitenkin kotoisan oloinen huoltamo. Viime viikon puolessa välin sitten bensahanat lakkasivat toimimasta ja huoltamo suljettiin.



Missä kaikki autot on?... Ei ole Essoa ollenkaan, ollenkaan, ei ollenkaan.

Lauantaina oli huutokauppa Essolla, jossa myytiin kaikkea mahdollista irtainta, mitä huoltamolla oli. Kävimme aamupäivällä, ennen streettanssikilpailuihin menoa, katsomassa huutokaupan antia. Huoltamon sisätilat olivat täpötäynnä kansaa, joka huusi huolamon keittiön ja kahvion irtainta. Siinä näytti menevät kipot ja kapot, sekä isot pesukoneet ym. laitteet. Paikan päällä taisi olla enemmän muita alan yrittäjiä huutamassa tarpeellista tavaraa itselleen.
Ei siellä oikein mitään meikäläisille ollut, joten siirryimme ulkopuolelle tarkkailemaan mitä siellä oli.



Pihalla oli kahvio huutokauppaväelle ja muuta mielenkiintoista tutkittavaa.



Korjaamopuolella olisi ehkä ollut jotain kiinnostavaa ainakin miehen puoliskolle, mutta emme jääneet niitä haikailemaan.



Pysäköintimerkeilläkään ei ole enää mitään virkaa, kun ei tarvitse pysäköidäkään tontille, johon rakennetaan tulevaisuuden ABC-huotamoa....ehkä sitten on jo entistä ehommat pysäköintipaikatkin.



Mononenkin oli tullut paikan päälle, mutta onneksi ei asiakaskäynnille vaan näyttämään hienoa autoaan, joka kyllä kiinnosti monia huutokaupassa kävijöitä. Olikohan tuo auto myynnissä vai vaan esittelyssä? Aika upean näköinen vanha ruumisauto.



Käväisin vielä Puksun asemalaiturilla napsimassa muutaman kuvan ja sitten sanoimme hiljaiset hyvästit pitkäaikaiselle palvelupisteelle. Katsotaan, minkälainen palvelupiste tähän tulevaisuudessa rakennetaan.

Pikkuhiljaa entisestä kotikaupunginosastani on kaikonnut liikeyrityksiä. Ensin katosi posti ja pankkipalvelut, sitten koko liikekeskus ja nyt huoltamo. Terveyskeskuskin lopetti toimintansa ja enää on Alepa ja joku pikku Siwa, apteekki ja jokunen juottola sekä kiska ja kukkakauppa. Kampaamoitakin taitaa vielä jokunen olla ja eipä kai sen kummosempia yrityksiä olekaan. Nykyään pitää kai kulkea asioimassa työmatkan varrella tai naapurilähiössä. Näin täällä kaupungissakin puretaan ja lopetetaan liiketoimintaa.

Satu H www
06.05.2008 - 01:30
täällä meilläkin lopetti esso joku aika sitten. siihen tuli kans abc tilalle. samoihin tiloihin tosin, että ei purettu, mutta kuitenkin.
Tarjuska ite
06.05.2008 - 01:32
Satu H: Onkohan Essotkin kohta muistoa vain, niin kuin entisajan Unionin huotamotkin? :(
Anneli
06.05.2008 - 06:22
Kun katsoin ensimmäistä Esso-kuvaa ajattelin, että miten voi mielipiteet muuttua. Ennen aina ajattelin, että vastaavan näköiset rakennukset ovat rumia, mutta nyt se näytti siinä kuvassa jotenkin jopa kauniilta. Taitaa johtua siitä, että tuollaiset rakennukset ovat nostalgisia joten niitä katsoo eritavalla.
Palvelut todella häviää. Taitaa jo monessa lähiössä olla sama tilanne kuin täällä maalla, että palvelut ovat aina kauempana. Mitäs muuten povaat kauppakeskusten kohtaloksi? Siis kun minusta niitä rakennetaan aivan liikaa ja liian suuria....
Tarjuska ite
06.05.2008 - 12:31
Anneli: Joo, eihän nää ehkä kaikkein kauneimpia huoltamoita ole ollut, mutta niin nostalgisia ja herättävät tietyssä ikäpolvessa muistoja. Näissä pienissä huoltamon baareissahan monesti on ihan vakioporukka koolla. Monet hesarin jakajatkin kokoontuvat aamukaffeelle jakokeikan jälkeen. Lisäksi huoltamoilla pelaa muukin kuin automaatti, siis siellä on palvelua. Nykyajan huoltamot ovat isoja liikelaitoksia, jossa on monenmoisia myymälöitä, autohuollon ohessa. Katsotaan minkälainen ABC tähän tulee, kun vastakkaiselle puolen ollaan rakentamassa Shelliä.
Ne tärkeät palvelut sitten poistuvat pienistä kaupunginosista ja hankaloittaa vanhempien ihmisten elämää. :(
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION