Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
02.05.2008 - 01:33

Siitä on tullut jo jonkinlainen traditio, että tulee käydyksi Malmitalolla ottamassa vappua vastaan, vappupäivisin. Näin olemme tehneet jo aika monena vuotena. Niinpä tänäänkin suuntasimme matkamme sinne, puolen päivän tuntumassa. Otin mukaani kameran, kuten arvata saattaa ja siellä oli kaikkea mukavaa, joka oli ihan pakko ikuistaa.



Oli luvassa monenlaista mukavaa, unohtamatta perheen pienimpiä. Heitä oli paikan päälle tullut viihdyttämään Teatteri ILMI Ö:n Elämysautomaatti.
Luvassa oli monenmoista kivaa esitystä....riippuen siitä, mistä narusta sattui vetämään.



Tämä Pelle luki lapsille lehteä, jossa oli hassuja juttuja.



Pelle pelle miettii näkkileivän puolikkaita....



Mahtoivat lapset ihmetellä pelleä, jolla oli neljä kättä.



...hups, söikö pelle sen ilmapallon? Siinäpä kumma juttu.

Näitä ja monia muita temppuja elämysteatteri esitteli lapsille ja aina uudestaan ja uudestaan piti päästä jonoon, jos saisi kokeilla jotain uutta ja ennen kokematonta. Aikuisenakin oli hauska seurata hauskoja esityksiä ja lasten iloa.



...ja ettei aikuisia vallan unohdettaisi, niin luvassa oli Tanssiorkesteri Saksa Brothers, joka soitti tunnelmallista ja tuttua tanssimusiikkia ja vähän muutakin.  Tosin emme menneet tanssilattialle, mutta seurasimme vilinää innokkaasti ja kuuntelimme musiikkia.

Välillä maistui hyvältä munkkikahvit ja sima Malmitalon kahvilassa. Kävimme sitten katsomassa esillä olevaa taidenäyttelyä. Taulut olivat erikoisen värikkäitä, mutta silmä tottui niihin nopeasti ja ne olivat tosi iloisia. Jokin niissä sai iloiseksi. Sopisi varmaan koristamaan ja piristämään lasten huoneita kummasti.



Tosi kauniita värisävyjä on osattu käyttää. Tuntui, kuin niiden pinta olisi ollut käsin kosketeltavissa.

Lapsille oli vielä järjestetty paperinarukukkien tekoa, sekä johdoista saattoi myös tehdä kukkia. Seurasin hetken siinä sivussa, mitä lapsiperheet tekivät.

Lähdimme lopulta kävelemään kotia kohti, mutta mutkan kautta. Kiertelimme leikkikentän kautta, vanhan oppikoulun pihapiirin syrjästä ja ihastelimme matkalla kedon kukkia sekä luontoa ja kauniita pihapiirejä. Kotiin tultuamme huomasimme, että olimme olleet liikeneessä jo nelisen tuntia. Kylläpä aika meni joutuin, mutta mukavaa oli ollut ja kaikkea kaunista näkyi kadun aurinkoisella puolen. Edellä jo kerroinkin, miltä se vapun nurja puoli näyttää. Kuitenkin vietän mieluummin tällaista vappua, kuin Viljon kaltaista.



Illalla ihmettelimme kotipihan puussa olevia ilmapalloja. Jouluna koristellaan joulukuusi ja vappuna voi sitten korisella tällaisen vapputammen pihalleen.

Simakin maistui erittäin hyvälle, mutta harmittelin, että ne munkit ja muffinssit jäivät kyllä paistamatta.

Tupuna www
02.05.2008 - 12:32
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisi saanut olla mukanaaaa!!!!
Ihania juttuja olette löytäneet:-)
auringonkukka =) www
02.05.2008 - 12:33
oi kun näyttää kivalta!
kiitos pohja kehuista!
asustellaan lähellä lappeenrantaa ja kevät on täällä jo tosi pitkällä!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION