Tänään pääsin sitten viimein Terveyskeskukseen hammaslääkärille. Aiemmin olen käynyt hammaslääketieteen laitoksella erikoishammashoidossa hoidattamassa ikeniäni, joihin on lääkityksestä johtuen tullut ikenien liikakasvua. Hammaskirurgi ja erikoishammashoitaja ovat niitä aiemmin hoitaneet monien vuosien ajan. Viime syksynä minua kehoitettiin jatkossa käymään omalla hammaslääkärilläni, joka omaa tämän erikoishoidon. Ei siinä mitään, jos homma toimii. Puolisen vuotta siis kesti, ennen kuin pääsin hoitoon. Aiemmin olen käyntyt hoidossa noin neljän kuukauden välein.
Joulukuussa lohkesi paikka hampaasta ja tammikuussa toinen paikka. Silloin jouduin menemään päivystysluotaiselle vastaanotolle korjauttamaan niitä. Kysyin jonotilannetta ja sanottiin etteivät voi minulle antaa, kun olen erikoishammashoitopotilas ja lääkäriltä tulee jossain vaiheessa kutsu. Luotin siihen ja nyt on juttu niin, että en ole ollutkaan tarkastusjonossa, sillä hammaslääkärini hoitaa vain iensairauksia, mutta ei lainkaan enää paikkaushoitoja. Siis en ole ollutkaan jonossa ja viime käynnistäni paikkaushoidossa on kulunut jo kaksi vuotta. Kerroin hammaslääkärilleni, että minulle jopa sanottiin, että jono on kaksi vuotta. On kuulema syksymmällä ollutkin, mutta nyt pääsisin huhtikuussa jonoon ja jonoja purettaisiin syys-lokakuussa eli jokseenkin puolen vuoden päästä tulisi kutsu. Tosin se kutsu tulisi jossain vaiheessa syksymmällä ja vain tarkistukseen. Sitten arvioitaisiin hoidon tarve ja siihen joutuisi jälleen odottamaan.  Mieheni on päässyt jo pariin otteeseen hoitoon, tällä välin kun minä en ole päässyt edes jonoon. Hammaslääkäri kyllä kertoi, että on laittanut v. 2006 lähetteeseeni, että tarksitus vuoden kuluttua, mutta ei minua ole kylläkään silloin edes kutsuttu. Sitä ei siis ole mitenkään huomioitu ja nyt olen sitten jonon hännillä.



Tämän kertaisen käynnin tarkoitus olikin vain hoitaa niitä ikeniä. Ensinnä lääkäri tivasi minulta, että onko minulla herpes. Huuleni iho vaurioitui viime kesällä, kun en monista puhelinsoitoista huolimatta saanut hoitoa ärhäkkään herpesvirukseen, joka aiheutti mojovan rakkulan ja päähäni ikävää hermosärkyä. Minua pompoteltiin terveyskeskuksen, Kirran ja Meikun polien välillä ja terkkarilla ei ollut kokemusta ja tietoa, Kirralla ja Meikussa ei ollut halua hoitaa. Loppujen lopuksi sain lääkettä aika myöäisessä vaiheessa nefropolilta ja rakko oli jättänyt tosi ikävän jäljen huuleeni. Tuon jälkeen ei huuleni iho ole parantunut, vaan repeää tämän tästä. Sain vakuuttaa lääkärille, että siinä ei ole ollut lähes vuoteen mitään rakkulaa, mutta iho on vaurioitunut siitä. Hoitoonhan ei voida ottaa, jos potilaalla on aktiivivaiheessa oleva herpes, joka voi levitä potilaan suuhun sekä hoitohenkilökuntaan. Toki se on ymmärrettävää, mutta tosiaan suututtaa, ettei potilasta hoideta kokonaisvaltaisesti liitäntäsairauksien osalta omassa hoitoyksikössä eli Hus:ssa. Näin ollen voisin joutua luopumaan koko hammashoidosta, kun kukaan ei suostuisi minua hoitamaan. Nyt onneksi ienhoito onnistui ja sen otin antibiottisuojassa. Moneen kertaan kysyttiin, että olenhan varmasti ottanut antibiotit ja kuinka monelta ja kuinka monta tablettia?

Palatakseni vielä elinsiirron saaneiden jalkahoitoon, joka on auki yhä edelleen. Viikolla selvisi muutama asia, josta hämmästyttävin oli kirurgin kanta. Hänen mielestään elinsiirron saanut on terve ja ainoa haitta onnistuneen siirtoleikkauksen jälkeen on jatkuva lääkitys sekä kontrollikäynnit. Voin siis elää aivan normaalia elämää ja en ole etuoikeutettu jalkojenhoitoon, eivätkä ne kuulu potilaan tarvitsemiin hoitoihin. Mitä taas tulee sivuvaikutuksiin lääkkeistä, niin kaikki potilaat eivät saa sivuvaikutuksia lääkkeistä, joten näköjään ei tarvitse hoitaa niitäkään, jotka saavat. Aika suppeakatseista ajattelumaailmaa. Minulla ja siirtoystävilläni näyttää olevan aivan eri näkökanta jalkaongelmista, kuin kirurgilla, joka hoitaa elinisiirtoja ja on ehkä kiinnostunut pelkästään sisäelinten toiminnasta. En usko, että heitä jaksaa kiinnostaa potilaiden kynsiongelmat. Luulempa, etteivät ole konsanaan meikäläisten varpaankysniä edes nähneet. Ehkä heillä on se käsitys, että kaipaamme kauneudenhoitoa ja lakkaa kynsillemme. Emmehän haekaan mitään etuoikeuksia, vaan hoitoa. Mikä on hoitotakuu? Potilas ei ainakaan pääse hoitoon, vaikka olisi kuinka tulehtunee varpaankynnet, kun emme kuulu terveyskeskuksen kriteereihin. Toki Kirralla voi olla resurssipula, mutta kuka voi sanoa, ettemme tarvitse hoitoa, joka aihetuu lääkkeistämme. Mielestäni kaikkia tarvitevia pitäisi hoitaa, jos on hoidon tarvetta ja infektioriski.
Lääkäriein tehtävä kun on kannustaa potilasta mahdollisimman normaaliin elämään, mutta normaalia elämääkö se on jatkuvasti kipeine jalkoineen ja tulehdusuhkineen? Niinhän sitä varmaan oppikirjoissa sanotaan, mutta todellisuus on tarua ihmeellisempää.



Ei kai sillä sitten mitään väliä ole, vaikka jalat jatkossa tulehtuvatkin, kun emme kerran mitään hoitoa tarvitse.