Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
07.04.2008 - 15:05

Sunnuntaina olimme miehen kanssa Messukeskuksessa Mökki-, omakoti ja puutarhamessuilla. Yllätyksenä sain parhaalta ystävättäreltäni pari lippua messuille, jossa en ole aiemmin käynyt. Olen käynyt vain Vanhassa satamassa oleissa messuissa joskus takavuosina.

Aamupäivä meni kirpparilla ja sitten suuntasimme matkamme kohti Hesan messukeskusta, jossa oli pilvin piemin autoja parkissa. Mitään kummempia projekteja ei ole tarkoitus mökillä tehdä, vaikka tarvetta ehkä olisikin, mutta ei liiemmin varaa. Kiertelimme messuilla, jalat turtana, monia tunteja. Mukaan lähti kaiken maailman materiaalia. Lähinnä noukin opastekarttoja ja tietoa kesän tapahtumista niiltä suuntaa missä mahdollisesti liikumme kesäaikaan. Tulipa jotain pientä heräteostostakin tehtyä.



Oli pakko katsoa jotain muurahaismyrkkyä, sillä näin kevään koittaessa oli viikonloppuna ilmaantunut sisätiloihin muurahaisia. Niitä näytti tulevan listojen välistä, astianpesukoneesta sekä kaappien alta. Hätäpäissäni suihkutin kristallisoodaa, kun ei muutakaan ainesta ollut tyrkyllä. Kyllähän sekin tehosi ja lopuksi tiskikone astioineen päälle, niin sille tielle ne loputkin hävisivät. Tuo ostamani aine on myrkytöntä ja luonnon öljystä valmistettua. Tänään enkä eilen ole sitten nähnytkään juuri noita muurahaisia, mutta onhan nyt ainakin jotain sille varalle, jos sattuvat eksymään jälleen keittiöömme.
Ostin myös muutaman pussin siemeniä. Vaaleanpunaisen unikon siemeniä ostin pussillisen. Mökillä kasvaa niitä oranssin värisiä idänunikoita ja nuo rosan väriset houkuttavat myös. Pitää kokeilla, jos saa sellaisia kukkimaan.
Viime vuonna ostin noita kelloköynnöksen siemeniä, mutta kun tuikkasin ne suoraan maahan, niin ei ne ehtineet kasvaa ja kukkia loppukesään mennessä. Pitänee varmaan ostaa multaa ja istuttaa nuo siemenet esikasvatettavaksi ensin kotosalla. Lisäksi ostin myös pari pussillista ruusupavun siemeniä.

Tilasin muutaman lehden määräaikaistilauksella. Kotilieden kylkiäisenä sain punaavalkoisen liljan mukuloita pussillisen.



Kympillä sain viiden kuukauden puutarhalehdet ja kylkiäisenä muutaman pienen pussillisen kahvia kotiintuomiseksi.
Harvoin lehtiä tilaan, paitsi käsityölehtiä. Nyt sain kuitenkin 30 eurolla puolen vuoden Kotiliedet  sekä kolme aiemmin ilmestynyttä lehteä kaupan päälle. Lisäksi mukaan tuli keväinen maalle-lehti sekä  ne liljojen taimet. Kesällä on aikaa hieman paremmin mökillä selailla lehtiä, mutta kotosalla aika menee kaikkeen muuhun ja eipä niitä lehtiä viitsi  oikein tilata, kun netissä on niin paljon luettavaa muutenkin.

Karamelliä tuli popsittua messukäynnillä ja muutaman lapion toin pikku-ukolle tuliaisiksi messuilta.

Kyllä tunsi jaloissaan, että oli käyty messuilla. Onneksi siellä oli kahvila, joten pääsi välillä istuskelemaan kahvipukin ääreen. Tulomatkalla käytiin vielä kylässä ja sitten olinkin jo niin raato, että lojuin vain sohvaperunana. Onneksi oli jäljellä lauantaista siskonmakkarakeittoa, joten ei tarvinnut kuin lämmittää ruokaa. Toista tuntia vedin nokosia ennen "Tanssiii tähtien kanssa"-ohjelmaa. Eipä tasan siinäkään käynyt onnen lahjat, kun heikoimmat tallaajat edelleen tanssivat tähtien kanssa. Kai se on niin, että nuoret äänestävät vanhat aikanaiset joukosta pois ja miehet ovat valttia, vaikka ei välttämättä taidoillaan loistaisikaan.
Satu H www
07.04.2008 - 18:26
joo, ihan väärin meni taas tanssipudotus. kanki-kaikkonen ois saanu lähtee jo aikaa sitten! ihan onnetonta räpellystä ja käsien levittelyä..
Tarjuska ite
07.04.2008 - 19:14
Satu H: On se niin väärin....kanki-kaikkonen ja joonas olisivat kuuluneet tippua ennen pudotettua larivaaraa kisasta. Onni näyttää olevan yksillä. :(
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION