Pitkäperjantai tuntui lapsena aina kovin pitkältä, ihan kuten jouluaattokin. Pitkänä perjantaina oli tapana lapsuudessani, että silloin ei menty kylään eikä vieraita käsketty. Lapsetkin olivat kotosalla, eikä menty naapureiden lasten ovikelloja soittelemaan.
Jotain on jäänyt pitkänperjantain vietosta mieleeni, joten piti vaan pitää pintanasa, enkä soitellut kenellekään enkä käskenyt kahveelle, vaikka mieli olisi kovin tehnyt.
Jostain kumman syystä jopa heräsin aamulla aikaisin eli seitsemän aikaan, jota en oikeastaan koskaan tee, ellei ole pakko lähteä johonkin siihen aikaan. Heräsimme molemmat aamutuimaan ja kun ei kerran nukuttanut, niin kahvinkeittoon ja vaatteet ylle.
Sain kuningasajatuksen eli kun kerran olen kotosalla, niin kai voin leipoa rahkapiirakkaa ja vanilijakreemipullia. Siitä sitten vaan taikinan tekoon. Aamupäivällä ennen leipomistani lähdimme pienoiselle aamulenkille, kun aurinkokiin paistoi kauniisti taivaalla.
Kävelimme lähiön puutarhapalsoilla ja purolla tai oja kai se oikeasti nimeltään on eli Långinoja, mutta enemmän puroa se muistuttaa. Jäästä ei ole ollut juurikaan tietoa tuossa lätäkössä.
Vielä ei palstoilla oikeastaan eloa näy, mutta kevään koittaessa naapureista, yhdellä sun toisella, on oma puutarhapalstansa, josta syksyn sadot napataan, ellei puput ja fasaanit ole ehtineet ensin.
Sorsiakaan ei ollut yhtään vielä näkyvissä.
Aika kuiviin on puron vesimääräkin laskenut, mutta vielä jaksaa virrata.
Koivikkokujaa suuntasimme pikkuhiljaa kotia kohti ja välillä piti lämmitellä käsiään, vaikka ilma olikin aurinkoinen, mutta kovin kylmä kuitenkin.
Iltapäivällä teimme vielä uuden lenkin ja silloin kiretelimme vanhan kartanon pihapiirin poikki. Samalla kävelimme kotitalomme lähistöllä olevalla kalliolla, jossa oli kaatunut tai kaadettu sirenipuun oksia. Niissäpä näkyi oikein lehtisilmuja, joten noukin muutaman oksan kokeeksi maljakkoon ja nyt niissä on jo paljon lehtisilmuja.
Näytänpä sitten maljakossa olevat sireenin oksat, kun vähän enemmän aukeavat. Kevät taitaa tulla talven keskelle pikkuhiljaa.
Päivällä leivoin sitten pääsiäisleivonnaisia ja ihmettelin iltaa kohti kuinka päivä olikin pitkä. Siihen tuli pituutta kolmisen tuntia enemmän kuin mihin olen tottunut. Tosiaan olisi kyllä loistavaa, jos pystyisi ravistamaan itsensä hereille aina kukonlaulun aikaan, mutta minkäs teet, kun olet aamutorkku.
