Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.03.2008 - 00:01

Tänään Palmusunnuntaina on näkynyt monilla kulmilla ilmieläviä pääsiäisnoitia. Yksi vilahti rapussa aamupäivällä, kun olin juuri menossa ulko-ovesta pihalle. Toinen tuli kadulla vastaan äitinsä kanssa, joka oli kyllä ihan "ihmisen" näköinen. Täytyy kyllä todeta, että oli aivan noidan näköinen ja jopa kulmakunnan koiratkin olivat häntä pelänneet. No, eihän se mikään ihme, sillä eihän sellaisia töttöröhattusia mustiin pukeutuneita noitia näy joka päivä, niin kaipa sitä hieman kannattaa ainakin varuiksi haukkua.
Tarjosin noidalle suklaamunia ja sain palkaksi virvontavärssyn kera vitsan.
Vielä iltapäivällä tavanomaiset noidat kävivät virpomassa ja he "virpoivat ja varpoivat, tuoreeksi ja terveeksi. Vitsa sulle ja palkka mulle". No, palkaksi saivat suklaamunia ja minä sain vitsan.


kauniita vitsoja ja ihme, jos niillä ei terveeksi tule....

Ennen vanhaan, minun lapsuudessani, ei virvottu eikä varvottu, vaan mentiin lankalauantaina pääsiäisnoidiksi. Pukeuduttiin mekkoon, essun kera ja joku vanha äidin huivi päähän ja vähän punaa poskiin ja ehkä kulmiinkin. Opeteltiin joku runo ulkoa, esim. Kirsi Kunnasta, esim.

Kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.
Pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.
Miettii kissa krumeluu,
missä on se suuri puu,
jossa niin kuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vain kun ravistaa,
sata hiirtä putoaa.
Niitä sitten popsimalla,
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.

....tai joku laulunpätkä tai vaan toivotettiin "Hyvää Pääsiäistä". Sitten naapurit halkivat säiköstään, karamellia, keksejä, hedelmiä tai vvaikkapa kolikoitakin. Kotona oli siihen aikaan vanhoja kuparisia kahvipannuja, joita sitten kiikutimme mukanamme.



Haagalaisia trulleja oli 1960-luvulla otetussa kuvassa kolme kaikenkaikkiaan, mutta kaksi jätin tarkoituksella pois, koska ehkä he ovat muuttaneet tapojaan ja eivät enään säikyttele ihmisiä, joten haluavat ehkä pysyä tuntemattomina.

Aika muuttuu, tavat muuttuu....

Lukijasi kirjoitti 17.03.2008 - 22:13
Täällä Keski-Pohjanmaalla liikkuu vieläkin noitia (lapsia) nimenomaan pääsiäislauntaina, mutta he kyllä myös virpovat. Palmusunnuntaina taas täällä ei virpojat kulje. Hyvää Pääsiäistä !
Tarjuska ite kirjoitti 17.03.2008 - 22:30
Luulempa, että täällä päin on nykyään sekoittuneet pohjalainen ja itä-suomalainen kansanperinne pääsiäisnoitien suhteen. Hyvää pääsiäistä itsellesikin. :)
tuulias kirjoitti 18.03.2008 - 11:39
Kyllä minut taas virvottiin, ja sitä joka vuosi odotan. Tällä kertaa minut virpoi kaksostytöt, joten sain extra-annoksen tuoreutta ja terveyttä:) Pikkunoidat saivat karkkia ja suklaata palkakseen ja mulle tietty tuplasti vitsaa!
Tarjuska ite kirjoitti 18.03.2008 - 13:34
Toivottavasti vitsat virpovat "tuoreeks ja terveeks", että niillä ihan parntava vaikutus olisi. :) Kivaahan se on, kun trullit käyvät virpomassa. Tänä vuonna saivat minulta pieniä täytesuklaamunia ja minäkin sain kauniita, värikkäitä vitsoja. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ