Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.03.2008 - 23:18

Tänään piti yrittää olla kyllä hieman enemmän skarppina, sillä tiedossa oli lähistöllä pari mielenkiintoista myyjäis- ja kirpparitapahtumaa, jonne mieli teki niin kovasti. Onneksi aamusella olo oli jokseenkin siedettävä ja hieman happihyppelyä teki myös mieli, muutaman päivän kotona kyyköttämisen jälkeen.

Ensin suuntasimme Toimintakeskukseen, jossa oli myyjäistapahtuma. Siellä oli tarjolla monen moista kädentaitoa sekä kirppistavaraakin. Sieltä löytyi matkaan tällaisia tavaroita:



Tällaisen ihanan vaalean pitkän villahuivin löysin tosi edeulliseen hintaa eli kahdella eurolla.



Tässä vielä lähempänä kuvioneulosta, joten ei paha hinta ollenkaan.

Korujakin oli pakko haalia. Ostin ne Kirsiltä ja minulla oli sattumoisin jo ennestään samanlaiset korvakorut, mutta pienemmällä sydämellä. Nyt voi mielentilan vuoksi vaihtaa pientä ja isoa.
Samoin minulla oli korvakorussa olevien sydämien kokoinen vanhan rosan värinen kaulakoru ja samanlainen löytyi Kirsin myyntipöydältä isompana, joten sekin mieli mukaani.



Sydämellisiä koruja...

Naapuri oli myymässä kaikenlaisia virkkuutöitään, joten häneltäkin ostin vielä pienen virkatun tipusen ja vaaleanpunaisen virkatun kukan. Vielä ostin eräältä naiselta punaisen patakintaa mökille (häneltä oli myös se huivi) ja sitten löytyi vielä ovaalin muotoinen kivikoru (olisikohan se ruusukvartsia?)



Tuo tipu oli ihan veikeän näköinen ja eipä kovin paljon työpalkkaakaan jää, jos hinta on 50 cnt..Tuon ruusun voisin vaikka virkata johonkin pipoon tai laittaa huiviin tms. kiinni ja siitäkin maksoin vain 50 cnt:iä.

Ihan mukavia löytöjä. Tosin paikalla oli oikein kädentaitajiakin eli monitaitoinen eläkeläinen, joka myi keramiikkaa, lasitöityä ym. Olisipa ollut enemmän "löysää rahaa", joten piti vain ihailla, että kuinka joku osaakin tehdä niin kauniita juttuja.

Toimintakeskuksesta jatkoimme korttelikirppikselle, josta sain kuulla blogin kautta. Sieltä bongasin kaikenlaista mukavaa askartelukamaa.



Paketilla oli hintaa femma. Siinä oli nauhoja, hopeakimalleliimaa, koristeita, helmiä, prismapussi,  hopealankaa, hopeanauhaa, kimalletarroja, aaltopahvipalasia, huopaa sekä kolme kaunista perhosta ja lisäksi sydänleimasin.



Lisäksi vielä bongasin nämä. Pussisa on jotain jouluista kimaltavaa, joka mahdollisesti kävisi myös askarteluun, pari arkkia numero ja kirjain kuvioita, sekä parketin näköistä nauhaa (lähinnä nukkekotituunausta varten) ja ompelukoneneuloja. Olisi kai siellä voinut olla muutakin, mutta hieman pitää olla kukkaron nyörit kireällä, ettei ihan kaikkea haali mukaansa.

Mies vielä löysi itselleen eurolla rannekellon, joka olikin ehjä, mutta patteri oli vain kulunut loppuun. Ei paha hinta metallikellolle, joka oli Jewels-merkkinen. Pitkäjohtoinen valoroikakkin lähti kolmella eurolla.

Vielä teki mieli käydä kauppareissun varrella omalla itsepalvelukirpparilla ja sieltäkin löytyi mukava lasti askartelukamaa mukaan.



Sieltä löytyi yllä oleva pakkaus eli eurolla nukenhiuksia, sitten rulla sisistä nauhaa, kullanväristä nyörinauhaa, kaksi pakettia kullattuja lehtiä ja kaksi pakettia luonnon valkoisia lehtiä sekä lasinmerkkaus merkkejä...mitä lei, mutta kelpaa varmaan kortteihinkin. Nuo lehedet houtkuttivat ostamaan, sillä ne ovat ehkä kauniita jossain korteissa. Kirppareilta löytää monesti edullisesti tuollaista pikkusälää.

Vielä kun kehittelee niille paikan ja muistaa minne ne sitten on laittanut.


Satu H kirjoitti 16.03.2008 - 01:17
monenlaista kivaa olet taas löytänyt. tulikin mileen että siitä on taas aikaa kun oon ite viimeks käynyt kirppiksellä...tämä vääryys pitää kyllä korjata joku kerta.. :)
Salamander kirjoitti 16.03.2008 - 13:27
Hienoja löytöjä!
maiju kirjoitti 16.03.2008 - 17:31
Käypä katsastamassa mun kirppislöydöt kuuluvat teemaan askartelutarvikejärjestelytarvikkeet :)
Tirsu kirjoitti 16.03.2008 - 23:07
Oletpas löytänyt kunnon apajat kirppareilta. Hienoja löytöjä!
savisuti kirjoitti 17.03.2008 - 01:06
Kaunis huivi ja kivat perhoset. Teet aina löytöjä.
Saron kirjoitti 24.03.2008 - 23:28
Ihania löytöjä! VARSINKIN tuo huivi!! Tosi nätti!!
Tarjuska ite kirjoitti 24.03.2008 - 23:34
Saron: Olenkin ihaillut tuota huivia jo toista viikkoa tuossa mallinuken harteilla. Katopas kuinka kivasti vielä tuo kauluksen yläosa on virkattu...hieman korotetusti. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ