Kirjoittaja
[ KUVA ]
( e-mail )
Kuvaus
Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.
16.02.2008 - 01:42

Muoriska haastoi minut kurssien suunnitteluun....ketä mahtaa kiinnostaa?

Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.
  • Äiti säveltää, Jääkaapin valitut palat; ruokaa tekniikalla, tehdään siitä mitä on. Luovaa säveltämistä  ja säätämistä.
  • Tuumasta toimeen; Kurssilla opetellaan olemaan tuumailematta, (mikä on tuuma:...2½cm) ja ryhdytään toiminnalliseen suunnitteluun, jotta saataisiin monet keskeneräiset projektit saatettua loppuun ja löydettäisiin kadotettu innostus jostain.
  • Opi sanomaan ei; Kurssi on tarkoitettu kaikille, jotka eivät osaa kieltäytyä tarjotuista tehtävistä vaan ovat "liian kilttejä" kieltäytymään, vaikka mieli tekisikin.
  • Miten saada äänensä kuuluviin?; Kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka tuntuvat jäävänsä toisten jalkoihin eli eivät saa ääntän kuuluviin. Kurssilla opetellaan oman äänen hallintaan.
  • Tietokoneen halinnan kurssi; Kurssilla opetellaan hallitsemaan tietokoneasetuksia ja itse asnetamaan oheislaitteita, ilman sukulaisten ja ystävien jatkuvaa apua.
Tosin pitäisi löytää hyvät kurssivetäjät...kiinnostaako ketään?

Haastan kurssimeemiin mukaan: Anskun, Marsun, Hallattaren, Sukulaisielun ja MarLin
Hallatar www
16.02.2008 - 11:38
Hih!

Mie ehdin jo joku aika sitten tekemään tuollaisen meemin...
(Tuolla kotisivuosoitteellani.)

Mutta kiitos kun tahdoit miut mukaan.
Mulla ei tosin oikein ideat villinneet ajatusmaailmaa sinä päivänä kun sain oman kurssilinjaukseni valmiiksi. ;D
Lisään siutkin sinne haastajaksseni. =)

Mukavaa viikonloppua siulle. =)
ansku www
16.02.2008 - 12:38
Juu kiitos haasteesta, perehdyn tähänkin ehkä vielä tänään.Vaikea pala..
Nelmi www
18.02.2008 - 00:55
Joko noihin järjestämiisi kursseihin on ilmoitusaika? Tarvitsen niistä ihan jokaista :)
Nyt sinäkin olet näemmä menettänyt kauniin kuvan pohjastasi. Mikä ihmeen kauhu näille tekijöille nyt on oikein tullut ja mistä ne on noi kuvansa sitten hakenut? Itse olen ihan pihalla tästäkin. vielä ainakin omien blogieni pohjissa on kuva, tai Kultsin on niin paljon itse säveletty, että se tuskin katoaakaan, mutta kuinkas käy toisen?
Tiedätkö onko noista oikeasti tullut jotain sanomista?
Tarjuska ite
18.02.2008 - 09:03
Hallatar: Oho...Mulla on tainnut mennä ohi hieman se sun kurssitusmeemisi. Kelasin kyllä jonkin matkaa, mutta enpä sitten hoksannut. No, yrittänyttä ei laiteta. :)
Ansku: Kiitos! Aika paha minunkin mielestäni.:)
Nelmi: Juu, kaikkiin mahtuu vielä ja ilmoittautumisaika jatkuu niin kauan kuin kurssit tulee täyteen. :))
Mä olen ollut tosi vähän viikonlopulla koneella, joten tuosta ongelmasta ei näemmä tietoakaan. Näköjään on ainakin jälleen kuva esillä, niin näyttää taas johtuvat jostain Vuodatuksen ongelmasta varmaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
LINKKEJÄ

Iloiseksi päivän saa,

pieni aamujumppa!

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Ansku

Auringonkukkametsä

Catarina

Cottonella

Eleviina

Elina

Elämä makeaksi (Ulla)

Embe

Famu

Hallatar haaveilija

Hellapoliisi

Heli

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hiekkaoliivi

Hilkkako

Iidasanttu

Irma Marttila

Ixu: Langanpäät

Jaana kuvaa

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kangaskasa

Katri

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kässäkerho

Leenan huokaukset

Leenukka

Lettu

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Maarusen neuleblogi

Mardemoomika

Mardemoomikan puuhat

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemu

Miian näpertelujä

Minimaarit

Muoriskan kammari

Nasu

Nelmi

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Prognoosi

Pupuhepo

Puuhamaa

Rebekkan käsityöt

Riki

Rinne

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Tatsi

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tinttaran neuleet

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Ullan unelma

Umbramaj

Valokuvatorstai

Vesiroos

Villasukka

Zaila

TERVEYSLINKKEJÄ:

Lahja Elämälle




MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sairaanhyväopas

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:


Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

HERKUTTELIJAN LINKIT:


Bake&Party

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI


KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT


Photobucket




OMAT NAPPINI:









ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU
UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILI
Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista
KÄVIJÄKARTTA
asennettu 5.7.2007
Visitor Map
Create your own visitor map!
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:














KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION