Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.01.2008 - 01:13

Valokuvatorstain tuorein haastesana kätkeytyy alla oleviin sitaatteihin.

 

Yks voima sydämehen kätketty on…

On voima, mi mielet nuorentaa…

Yksi on voima ylitse muiden…

 

Haastesana on siis voima.



Löysin paperikuvieni joukosta vuosia sitten ottamani kuvan mökiltä. Tämä kuva on otettu Pekan päivien jälkeen. Ei pidä kuvitella, että juhlat olivat sen kaltaiset, kuten kuvasta voi olettaa. Tuona iltana olimme naapureiden mökillä juhlistamassa pariskunnan syntymäpäiviä, kun toinen naapuri tuli juhliin. Oli aikamoinen ukonilma ja kyselin, että olio katoksemme pystyssä, kun hän ajoi ohi. Hän ihmetteli, ettei mitään katosta nähnyt. Palattuamme illalla mökille, niin edellisen illan nimipäivien viettopaikka näytti tältä.
Mökkimme sijaistee tien laidassa ja joskus jopa tuntuu siltä, että sinnepä voisi joku trobi iskeä. Niitä on ollut muutamien kymmenien kilometrien päässä, joten olikohan tähänkin paikkaan sattunut joku sellainen myrskypyörre.  Tuolitkin taisivat olla kumossa, mutta keinu oli pystyssä. Tuo telttakatos oli pienen hetken verran vain käyttökelvollinen. Tuon nimipäiväjuhlan jälkeen sen putket olivat niin solmussa, että sitä emme enää käyttäneet.

Maan voima se kaiken muun voiman voittaa ja sille ei ihminen mahda mitään.
Vesiroos kirjoitti 31.01.2008 - 02:00
Tuttu näky, putket on olleet solmussa tyttäreni pihalla pari kesää sitten, kunnes laitettiin vankemmat.
Tarjuska ite kirjoitti 31.01.2008 - 02:08
Vesiroos: Niinpä...Tuossa olisi pitänyt olla vankka puinen runko, sekä katos monin köysin ja koukuin kiinni maassa. Tuuli jos tarttuu tuonne katosen alle, niin ehkä siitäkään ei ole apua. Nykyään meillä on veivattava iso varjo, mutta ei sitäkään arvaa jättää huomiotta. Ostettiin isompi ja vanhkempi katos, mutta se ei ole vielä ollut koekäytössä. :)
Ehlana kirjoitti 31.01.2008 - 06:37
Kyllä sitä joutuu näköjään varautumaan myös tuulen voimaan. Itse ei ole tullut laitettua mitään katoksia juuri siksi, että tässä meidän tontilla käy välillä tuulenpuuskia, jotka pyörittävät ihan miten sattuu. hkgmnjl
auringonkukka kirjoitti 31.01.2008 - 07:12
ohho! tuulella on voimaa...
Olli kirjoitti 31.01.2008 - 07:29
Jos olikin karhu eikä trombi..
savisuti kirjoitti 31.01.2008 - 08:46
Aikamoinen trombi on ollutkin jos katoksen kaataa, ei olisi pienempi ihminen pysynyt pystyssä jos kohdalle sattuu.
Outi kirjoitti 31.01.2008 - 08:47
Onneksi palveli kuitenkin juhlien ajan!
Leenukka kirjoitti 31.01.2008 - 08:53
Luonnolla on ihmeellinen voima.
Tuima kirjoitti 31.01.2008 - 09:35
Onneksi kukaan ei sattunut olemaan katoksen alla...
Tarjuska ite kirjoitti 31.01.2008 - 09:38
Välillä voi puutarhatuolit tai päivänvarjot olla toisella puolen tonttia, joten tokkopa se karhu kuitenkaan oli, vaikka paha siitäkään on mennä sanomaan. :))
Kirsi kirjoitti 31.01.2008 - 10:01
Siinäpä on ollut riehakas nimipäiväjuhla.

Muuten: mr. Bean on suloinen. Jumppa tekee aina hyvää.
Hilkka kirjoitti 31.01.2008 - 10:04
Hyvin on tutun näköinen tilanne. Nykyisin tuntuu tuulta riittävän.
Neulekirppu kirjoitti 31.01.2008 - 10:34
Tuulivoimaa!
Liisa kirjoitti 31.01.2008 - 10:52
Luonnonvoimille emme mahda sitten yhtään mitään.
Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti 31.01.2008 - 11:45
...Ei ole alushousuja
Ja juuri sen tytöt halusivat sanoa...

...Eikä vieläkään tuulivoimaa, tuulivoimaa, tuulivoimaa...
Inkivääri kirjoitti 31.01.2008 - 12:29
Luonnonvoimien edessä olemme pienet.
Obeesia kirjoitti 31.01.2008 - 14:45
Kuvasi muistuttaa minua omasta katoksestamme, joka tuli vastaan tiellä. Emme olleet ankkuroineet sitä kunnolla, joten se päätti lähteä lenkille.
Pekka kirjoitti 31.01.2008 - 21:20
Paikalla on selvästi riehunut Pekka Puhuri. Tunnethan Pekka Poudan hieman ilkeän velipuolen. ;-)
Irma Marttila kirjoitti 03.02.2008 - 10:07
Moi Tarjuska, onpa myrsky pyöritellyt katosta ja koko oleskeluryhmää. Hyvä, että olivat vielä omalla pihalla. Täytyy ottaa opiksi ja kiinnittää kunnolla tuolit yms Aurinkoista päivää:)
Nukkis kirjoitti 03.02.2008 - 11:23
Voimattomaksi vetää!
MardeMoomika kirjoitti 03.02.2008 - 21:15
Kokeilin tehdä sivut myös vuodatukseen. Tervetuloa vieraisille :)
famu kirjoitti 03.02.2008 - 22:08
Luonnonvoimat ovat arvaamattomat.Sen varsinkin merenkulkija tuntee aina,kun huomaa,että vahvimmankin laivan teräskyljet ovat liian ohuet luonnonvoimia vastaan.-Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle.
Palaga kirjoitti 04.02.2008 - 11:28
Haluan tutustua sinuun paremmin! Haaste sinulle blogissani.
MarLi kirjoitti 04.02.2008 - 23:09
Tarjuskaaaaa... missä oot kun et päivitä blogiasi???
Tarjuska ite kirjoitti 05.02.2008 - 02:13
Kiitos kaikille kommenteista! :)
Palaga: Kiitos ja vastasin jo haasteeseen. :)
MarLi: Huhuu...täällähän minä. Laiskuus taisi iskeä välillä, mutta jälleen ruodussa. :))
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ