30.01.2008 - 03:10
Pikkuhiljaa pitäisi edetä tuossa pitkäaikaisprojektissa eli turhien papereiden hävittämisessä. Päätin illalla summassa ottaa yhden kansion ja katsoa onko siinä säilytettävää materiaalia. Tuo kansio oli merkanttikouluajaltani eli aikuiskoulutusajalta, kun menin elinsiirtoni jälkeen uudelleen koulutettavaksi eli aikomus oli valmistua aikuismerkantiksi. Meitä oli luokalla tusinan verran samanoloisia nuoria naisia ja tämä aika oli yksi parhaimmistani, mitä minulle on tapahtunut. Joukko samanhenkisiä naisia tapaa aikuisiällä toisensa koulutuksessa, joka kesti puolitoista vuotta. Monet naurut on naurettu silloin ja jälkeenkin päin. Opettajat saattoivat siihen aikaan ihmetellä, että ollaankohan me ihan oikeasti jo aikuisia? Joskus jopa opettakat vihjailivat, ettei ole vaikea tietää käytävällä tullessaan, että missä meidän luokkamme sijaitsee, kun seuraa vaan naurun remakkaa kohti.
Sekin oli hauska havainto, että aikuisiässä opiskelevat eivät tarvinneet pönkittää itsetuntoaan toisiaan mollaamalla vaan etupäässä vedimme yhtäköyttä ja avitimme toinen toisiamme. Ryhmämme koostui henkilöistä, jotka olivat joutuneet uudelleen koulutukseen työolosuhteiden vuoksi. Edessä oli uuteen ammattiin valmistuminen, jonkun sairausperäisen syyn vuoksi. Tästä varmaan johtuikin, että elimme vähän samaa vaihetta itse kukin elämässämme. Joskus kyllä sattui konfliktejakin, mutta ne selvitimme. Mitään ei jäänyt ainakaan itseltäni hampaankoloon. Matematiikan kokeisiinkin harjoittelimme aina jonkun kotona ja avitimme näin toisiamme.Keräsimme materiaalia lopputöitä varten toinen toisillemme, riippuen siitä kenellä oli mikäkin aihealue. Tytöt kävivät ninua sairaalassa neuvomassa ja tuomassa tietoa. Muistan vielä keskussairaalan osastolla, jossa oli ns. hienoja naisia potilastovereina, jotka eivät sietäneet vieraitteni naurua tai edes keskustelua ja valittelivat koko ajan olemassa olostani. He olivat kiertäneet maita ja mantuja ja heidän arvomaailmansakin oli aivan jossain muualla. Siirryimme luokkakamujeni kanssa vähän väljemmille vesille eli osaston päiväsaliin.
Uskomattoman paljon ihania muistoja voi tapahtua 1½ vuoden aikana. Tuosta kouluajasta on kulunut pian 15 vuotta. Haikeaa. Vielä tulee pidettyä yhteyttä osaan luokkatovereista ja pitäisi taas pitkästä aikaa kai kehitellä jotain, jotta voisimme verestää vanhoja hyviä aikoja.
Tämä varsinainen postaukseni menikin vallan muistelemiseksi. Oikeastaanhan minun piti kertoa suosta mappisiivouksesta.

En sittenkään voinut ihan koko mapillista heittää ihan tuosta vaan silppuriin. Osan papereistani säästin. Siellä on ihan faktatietoakin, jos joskus kaipaa, mutta suurin osa säästetyistä on kokeita, sekä loppu- tai näyttötyökokeita ja muutaman ainealueen vihkonen.
Miltäs tämäkin kuulostaisi: " Tasala Vikunan gäändmys paremppa elämähä!"
Tuolla otsikolla varustettu kirjoitus oli mappipapereiden joukossa, joka ihan uteliaisuutta piti säästää. Lisäksi löysin kirjoitelmani: "Kalosseissa kaatosateessa". Se kirjoitelma piti olla kalossien ylistyspuhe ja ns. markkinointipuhe kalossien puolesta....siitä tuli hauska. Se on pakko säästää. Tosin mapista lähti suuri osa paperia silppuriin.

Paljon sellaistakin materiaalia tulee säästettyä vuosikymmeniä, millä ei enää kenellekään ole mitään käytännön tai muistoarvon mukaista hyötyä. Osan jo siippa silppusikin ja tässä vielä lisää. Taitaa mulla olla edessä vielä monta vanhaa mapilliista, mutta tässä oli sitä "tunnearvoa".
Anitta
30.01.2008 - 06:42
Vanhat muistot on ihania, mutta nykyasunnoissa ei ole oikein tilaa säilyttää. Minäkin otan välillä kellarista laatikollisen ja pengon osan roskiin, että tulee tilaa uusille tavaroille.
30.01.2008 - 06:47
Tuo on tosiaankin totta, ettei aikuisopiskelijoiden energia mene toisten mollaamiseen, eikä tarvitse koko ajan peilata itseään muiden kautta ja hakea arvostusta.
Ei ihme, että riittää naurua! Aikuisena on aika kiva olla.
30.01.2008 - 12:16
Minullakin löytyy kaikennäköistä opiskeluun liittyvää, joka pitäisi käydä läpi ja tarkistaa, onko niillä enää merkitystä. Ja minulla löytyy ihan keskikouluajoilta esim. Suomen kielioppi, keskikoulun käsityökirja (jossa piirroskuvia, mutta, ah, niin selkeitä, että on helppo tarkistaa joku juttu), kotitalouskirja jne. Niitä ei ainakaan voi heittää pois.
Mutta muuten tulee kaikkea merkillistä säästettyä. Kerran heitin pois 20 vuoden ajalta kertyneitä vakuutuskirjoja, -ehtoja, vakuutusyhtiön tiedotteita jne. En tiedä, miksi olin ne tallettanut.
Anneli
30.01.2008 - 14:18
Minulta on 3 s-postia huomisesta-tilanteet muuttuu (niin ja meidän kissa lähetti varman saman verran sellaisia, joissa vanhat tekstit). Laita tietoa, jos ei ole tullut niin laitan pian toiseen osoiteeseen.
30.01.2008 - 17:49
Mullakin on 4,5 vuoden kokemus aikuisena opiskelemisesta. Meidän luokalla oli ihan "pentuja" ja sitten päälle 40 kesäisiä, sekä siltä väliltä. Itse olin jo yli 40. Mukavaa on muistella niitä aikoja, ne oli antoisia vuosia, joita ei pois antaisi. Valitettavasti yhteyttä ei ole tullut pidettyä, eikä luokkakokous kutsuja ole tullut. Hyviä aikoja ne olivat. Mullakin on vielä paljon opiskeluaikaista paperia tallessa. Kun on liikaa tilaa, ei tule heitettyä poiskaan. Niitä vaan pyörittelee tuolla yläkerran komeroissa.
Tuli kyllä ihan ikävä niitä aikoja.
Mukavaa talven jatkoa sinulle ja kaikkea hyvää elämääsi.
30.01.2008 - 18:58
Upeaa että uudelleenkoulutuksen kautta sait näin hienoja muistoja loppuelämäksi.
Kyllä on vaikea heittää pois vanhoja papereita, sitä aina kuvittelee että niitä tarvitaan taas jossain vaiheessa ja vuodet vierii eikä niitä tule edes vilkaistua.
Toivottavasti antibiootit tepsii nopeasti.
30.01.2008 - 21:11
Kiitos kannustavista ja selkeästi asiantuntevista kommenteistasi. Kirjoita toki jatkossakin.
Sanoisin muuten, että itsellänikin on tapana säilyttää kaikenlaista vanhaa, esim. nättejä paperipusseja, joita ei sitten saa ikinä heittää pois :)
Ja loppuun kysymys: mistä löytäisin ohjeet, miten voin laittaa blogiin tekstin alle kuviakin, kuten sinulla on? Kiitos neuvosta :)
Tarjuska ite
30.01.2008 - 22:57
Anitta: Niinpä...minkäs teet, kun on kerääjäluonne. :)) Kouluaikaan päättötöitä varten, tytöt ihmettelivät, kun mulla oli materiaalia vähän kaikille jakaa. :) Vuosittain sitä jotain heittää pois, mutta resurssit loppuvat kesken...on niin paljon mappeja. :(
SusuPetal: Tuo on ollut elämäni hauskinta aikaa. Ihanaa olla välillä vähän hassussa seurassa. :))
Moninainen: Tietohan muuttuu koko ajan ja tuo keräämäni materiaali on aika lailla 90-luvun alun tietotekniikkaa ym. dos-tiedostohallintaa ym. Heh...tämän päivän museomateriaalia. :) Mullakin saattaa löytyä vastaavaa...hmmm.
Anneli: Toivottavasti postit tulivat...Sonera tökkii edelleen. Mulle voi laittaa postia tuon linkkini kautta. Laitoin toistaiseksi ainakin tuon gmail-osoitteen blogiini.
Hilkka: Toisinaan voi luokalla olla vähän monen ikäisiä, mutta meillä oli suht'koht' samanikäisiä...ei ihan pentuja, sillä kyse oli uudelleen koulutuksesta. Kun oli tehnyt lähes 20 vuotta yksitoikkoista tehdastyötä, tietyssä porukassa, niin tämä oli täysin vastapainoa sille...jotain muuta eli sai itse ajatella. :)
Zaila: Tosin palasin töihin kahdeksi päiväksi opiskelun jälkeen, jolloin jouduin jäämään sitten sairaslomalle ja siitä sitten edelleen eläkkeelle. Opin kuitenkin käyttämään tietokonetta ja enpä ehkä olisi ilman koulutustani tässä koneella "rupattelemassa". :)
Embe: Toivottavasti saat lisää vierailijoitakin vielä. :) Kiva huomata, että on muitakin "keräilijöitä" :))
Laita sähköpostiosoitteesi, niin neuvon. :)
05.02.2008 - 23:14
Ystävyys on kultaakin kalliimpi!
Tarjuska ite
05.02.2008 - 23:17
Palaga: Elämässä ei ole ikinä liikaa ystäviä ja nämä ystävät säilyvät iäti muistoissamme. :)