Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.01.2008 - 01:32

Viikon ajan olen ollut hieman alavireessä ja innostus kaikkeen on ollut tipotiessään. Saamani antibiottikuuri tulehdukseen, on väsyttänyt melko lailla ja mahataudin iskiessä vielä kaveriksi, niin veto on ollut pois.
Eilen ja tänään olen uurastanut kuitenkin kuntosalilla ja tänään oli potilasyhdistyksen askartelukerho vielä salipäivän päätteeksi. Sinne menimme yhdessä potilastoverini Sirkan kanssa.
Kas kummaa...eipä kenenkään näppejä näytä palelevan tähän aikaan vuodesta, kun ei ole luntakaan. Siten lapasten teko ei oikein saanut tuulta purjeisiin. Itse en ollut jaksanut aloittaa lapsten tekoa kotosalla, joten ajattelin aloittaa kerhossa Alli-lapsten opettelulla.
Toisn ilta menikin vähän muissa merkeissä. Sirkka oli ottanut kotoaan mukaan neulakintaiden tekeleitä ja valmiit sellaiset. Näin minulla oli ainutkertainen ilo ja kunnia saada ihan henkilökohtaista neuvoa ja opastusta tämän vanhan perinteen vaalimiseen. Tosin, ei ehkä niin helppoa heti ensi näkemältä, kuin näytti toisen tekemänä. Sain itse kokeilla miltä tuntuu. Ehkä sitä jokeenkin suoraa pötköä tekisi, mutta miten selviäisi noista levennyksitä ja käänteistä sekä peukusta. Ainakin sain hieman ensituntumaa tähän.



Tässä muutamia kinnasneuloja, joita ystävälläni oli mukana. Tuo alakulman ensimminen neula on entisaikaan tehty alumiinisen lusikan varreta. Pronssin värinen ylempi neula on kalevalakorusta. Puisia voisi kai tehdä itsekin.



Tässä neulakintaan aloituksesta. Näytti hieman kimuraiselta. Langoissa pitää olla tietty järjestys koko ajan. Tuntuu, että ne menisivät helposti ristiin..rastiin.



Tässä hänen muutamia hänen keskeneräisiä tekeleitään.



Onnistuneen lopputuloksen jälkeen voi saada tällaiset vanhan aikaisen näköiset, kauniit neulakintaat.
Täältä Vajannon sivulta löydät pro Gradu-tutkiemasta tietoa ja ohjeita, Euran emännän neulakintaista.
Ohjelmat ovat video-formaateissa.

Siis loppujen lopuksi ilta oli antoisa. Kotona sitten aloitin tekemään resoria niihin aikoimiini Alli-lapasiin. Toivottavasti ehtivät vielä täksi "talveksi".


marsu kirjoitti 17.01.2008 - 02:37
Tuon homman miekin haluaisin opetella! Tulisiko ystäväsi vaikka siulle kotiin joku kerta opettamaan tuota? On niin upean näköistä tuo jälki...
marsu vielä kirjoitti 17.01.2008 - 02:39
Tuossa linkissä on kyllä ohje muttei oikein aukene miulle :-(
Tarjuska ite kirjoitti 17.01.2008 - 02:49
Marsu: Epäilen, sillä ystäväni on ollut vähän huonokuntoinen viimeaikoina. Tosin, jos hän ottaisi joku kerta tuon mukaan ja voisit tulla opettamaan meille vuorostaan jotain kivaa. :)
Tarjuska vielä kirjoitti 17.01.2008 - 02:55
Marsu: Eikö sulla ole Windows Media Playeria koneellasi..sillä pitäisi aueta ainakin tuo kerrokset-sivu, jossa näytetään miten silmukat syntyy. Tosin hieman takkuili mullakin, kun on hidas nopeus koneessa.
marsu kirjoitti 17.01.2008 - 03:20
Toimii vähän surkeesti tuo playeri tässä vehkeessä :-( Tuo ehdotus jostain opettamisesta on hyvä, keksit vaan mitä voin opettaa :-)
nirunaru kirjoitti 17.01.2008 - 09:15
Tuo kinnasneule on niin nättiä ja haavelistallani on ollutkin sen opettelu. Tosi harva vaan enää taitaa sen taidon.
Inkivääri kirjoitti 17.01.2008 - 12:54
Siis että joku oikeasti osaa tehdä tuommoisia - hienot ja tasaiset! Minen oppinut samaan oikein mitään aikaiseksi...
Tarjuska ite kirjoitti 17.01.2008 - 13:03
Marsu: Aika huonosti se MediaPlayer toimii omassa koneessanikin. Nyt on kevään aiheet ehkä suunnitelmissa tai mahdollisesti täytynee miettiä jotain huhtikuulle? Katsotaan vielä ja ajatellaan asiaa. Kyselen häneltä vielä, jos hän jaksaa opstaa sinua.
Nirunaru ja Inkivääri: Tuo henkilö onkin sitä ikäluokkaa, joka vielä tuon taidon osaa eli peruja omalta äidilttään tuo taito. Jostain kuulema voi ostaa aloituspaketteja, joissa on ohjeet ja langat. :)
ZAILA kirjoitti 17.01.2008 - 14:54
Onpas hienon näköistä jälkeä. En ollut koskaan ennen kuullutkaan tuollaisesta tekniiikasta.
Apua Tarjuska, olen etsinyt lapsen bonchon ohjetta ja googlettanut ym. mutta ei vaan löydä. Omasta päästä en osaa inspiroida :( Sinulla on kivoja malleja joita olet tehnyt. Olisiko niihin ohje jossain. Novitan sivu ei enään aukea missä on yksi bonchon ohje. Kiitoksia jo etukäteen !
Tarjuska ite kirjoitti 17.01.2008 - 15:06
Zaila: Tuo onkin ikivanha tekniikka, monen meistä isovanhempien ajoilta. Neulallakin voi siis kintaita tehdä. :)
Yritän etsiä. Itse olen tehnyt sellaisia verkkopnchoja lapsille. Täytyy kurkkailla noita omia vanhoja sivuja, kun en näin äkkiseltään muista. :) Palataan asiaan.
Kaisa kirjoitti 17.01.2008 - 20:18
En tie, miten paljon "järkytyin" tuosta varpaasta (joo, mulla on TODELLA alhainen kipukynnys...) mutta tätä lukiessani luin noin niikon PIKKASEN väärin.. ;-D (lapsia tehty..ei vaan lapasia... hih hih..)

Mutta parenehan pian!!
maiju kirjoitti 17.01.2008 - 20:47
Marsu, pyytäkää Tuulaa opettamaan... Tuulahan hallitsee nämä tekniikat:
http://tuula.org/blogi/

Tuulahan on meidän kässäkerhoissakin ollut.
savisuti kirjoitti 17.01.2008 - 21:42
Tuon minäkin haluaisin oppia, en ole koskaan edes nähnyt kun joku tekee neulalapasia. Tosin aika on vähän kortilla mutta jos kässäkerhoon tulee opettaja niin yritän tulla paikalle.
jantta kirjoitti 18.01.2008 - 06:03
Voi että, olet sitten päässy tutustumaan siihen mitä minä olen päässäni pyöritelly.:) Edesmennyt ex-anoppini aikanaan opetti minulle tuon taidon...mutta kuin ollakaan, olen unohtanut sen. Nyt olis kova halu verestellä asiaa.
Tanja  kirjoitti 18.01.2008 - 10:56
näyttää minusta vaikealta.. =( Mutta koetahan parannella itsesi Tarjuska!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ