Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
28.12.2007 - 23:56

Mietin tässä menneillä viikoilla, että mitäköhän tämän nettiyhteyteni kanssa tekisin, kun tuntuu kovin hitaalta. Sonerakin ilmoitteli, että lopettaa nykyisen palvelunsa eli Laajakaista Huoneisto-liittymän ja korvaa sen Soneran Laajakaistalla. Lupasivat toimittaa tarvittavat asennusohjelmat ja modeemin sitten lähempänä asennusajankohtaa asiakkaalle. Päätin myös nostaa tämän liittymäni nopeutta, kun luvattiin vuodeksi 1 Mbps nopeuden hinnalla 2 Mbps:ää samaan maksuun. Tosin sopimus pitää olla voimassa vähintään puolitoista vuotta. Kaipa siihen piti sitten riskeerata.
Eilen tuli imoitus, että palvelu on kytkettävissä ja valmis toimintaan, mutta ei sitä nopeutta näyttänyt ainakaan vielä olevan ennemmän. Soitin Soneralle ja varmistin, että olen toiminut oikein ja pitääkö minun tässä vaiheessa ennen Laajakaistaliittymän tuloa tehdä mitään muutoksia koneellani. Sanoivat asian olevan ok. Illalla kuitenkin huomasin, että minulle päin saapuu postia, mutta sähköpostini ei suostu lähettämään viestejäni eteenpäin. Jätin homman sikseen ja tänään iltapäivällä sitten palasin ongelmani ääreen. Edelleen kone irvaili omiaan ja posti ei kulkenut pois päin. Soitin Soneralle, mutta syy ei selvinnyt. Pyydettiin soittamaan tekniseen tukeen, mutta edelleenkään eivät "osanneet" selvittää ongelmaa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi soittaa maksulliseen asiakastukeen, josta veloitetaan pari euroa minuutilta. Jotenkin vain alkoi tuntua, että tämä on rahastuspolitiikkaa, kun tuki ei selvitä mitään vaan tarjoaa tätä palvelua hyvin kepein perustein. Sen verran teknisestä tuesta tarkistettiin, että netin sonerasivun kautta pystyin lähettämään testiviestin, jolloin jäi pääteltäväksi, että vika on asetuksissani. Olin pyörinyt sivustolla ja kokeillut mitä taisin, mutta ongelma ei ratkennut. Loppujen lopuksi tuki selvitti, että outlook-päivitys on voinut vaikuttaa suojattuihin asetuksiin ja muutettiin muutaman asetuksen arvoja. Nyt näyttää posti kulkevan, mutta se maksoi minulle taas kolmisen kymppiä rahnaa. Mitään ei näytä saavan enää palveluna palveluntarjoajalta ilmaiseksi, vaan kaikesta pitää maksaa. Toivottavasti en joudu asennuksen yhteydessä ottamaan Soneraan mitään yhteyttä, sillä ilmainen nopeus voi koitua vielä hyvin arvokkaaksikin. Nyt olen sitten Soneran kanssa "naimisissa" ainakin puolitoista vuotta jos hengissä niin kauan pysyn.
maiju kirjoitti 29.12.2007 - 10:02
Mä en olisi ikimaailmassa tehnyt soneran kanssa tuollaisia sopimuksia. Soneran asiakaspalvelu on p:stä. Asiakaspalveluun saa jonottaa tuntitolkulla ja tukea ei saa. Itse olen ollut nyt reilun vuoden Saunalahden asiakas ja siellä ei tarvitse jonottaa asiakaspalveluun tuntitolkulla eikä mulla ole ongelmiakana yhteyksien kanssa ollut.
maiju kirjoitti 29.12.2007 - 10:06
Piti vielä sanoa, että vaikka tuo nopeus olisi mitä niin se ei kyllä välttämättä toteudu noilla nopeuksilla. Aikoinaan mulla oli Soneralla 2 megan nopeus. Kun ei nopeus toteutunut, kysyin Soneralta... He sanoivat, että vika on mun modeemissa. No sitten pyysin, että laskevat nopeutta, kun ihan turhaan maksan nopeudesta, mikä ei edes toteudu. Sitten alkoivat änkyttää, että ei se välttämättä siitä modeemista johdukaan.
Mä kuitenkin silloin tein päätöksen, että laskin nopeuden halvempaan yhteyteen. Koska turhaan maksaa sellaisesta, mikä ei todellisuudessa toteudu.
Satu H kirjoitti 29.12.2007 - 21:02
minä nopeennutin kans nettiliittymääni ihan tässä vasta. en nyt sitten tiiä nopeentuko se käytännössä paljookaan, mutta saman hintanen se on silti kun entinenkin. elisalta on mulla liittymä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ