Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.12.2007 - 09:15

AATONAATON TUNNELMISSA:
Jouluaatonaatto oli kiireinen kaikkine jouluruokien tekemisineen, mutta iltapäivän aikaan helliti hetkeksi, joten päätimme lähteä Helsingin Pitäjän kirkolle eli Pyhän Laurin kirkolle laulamaan vielä viimetippaan kauneimpia joululauluja. Samalla saimme vietyä kummitädin ja -sedän haudalle kynttilän valaisemaan jouluksi.



Ensin menimme kirkkoon, sillä ei kannattanut jättää istumapaikkojen hakua aivan viimetippaan, sillä epäilin kirkon täyttyvän nopeasti muistakin innokkaista joulutunnelman hakijoista. Lisäksi kun vielä kirkko on äärimmäisen kaunis ja tunnelmallinen. Päätimme mennä ylös urkuparvelle istumaan.



Kirkossa olisi ollut valtavasti kaunista kuvattavaa. Tässä hieman esimakua urkuparvelta katsottuna.

Painetusta vihkosesta lauloimme tuttuja ja vähän uusimpiakin joululauluja ja lumettomasta joulusta huolimatta joulutunnelmasta sai napattua kiinni. Kirkko oli niin täynnä, että kuulema ei koskaan ole ollut. Vaikka kirkkoon mahtui valtavasi kuulijoita, niin silti parikymmentä henkilöä joutui seisomaan joulualaulutuokion ajan. Turvallisuussyistä annettiin kuitenkin alussa hätäpoistumisohjeet jos sattuu jotain.
Yhteislaulun jälkeen käväisimme haudalla ja samalla ihailin aatonaaton kynnilöiden loistetta haudoilla ja yleensäkin hautausmaalla.



Pitäjän kirkolla on hyvin vanhoja hautoja, mutta myös uusia ja hautausmaa-alue on laajentunut jo melko pitkälle kirkosta. Hautoja on kauniisti kumpareidenkin päällä ja kynttilöiden loiste näkyy pitkälle näin tummana talviyönä.

JOULUAATON HARTAUTTA:
Jouluaattona  kuuluu tapoihin kuunnella televisiosta ensin päivällä Turussa annettava Joulurauhan julistus. Iltapäivällä oli ohjelmassa Malmin hautausmaan isossa kappelissa oleva aaton jouluhartaustilaisuus. Tunnetusti hautausmaalle päin on aattopäivänä ruunkaa ja sen saimme kokea jo päästessämme suhteellisen lähelle hautausmaan kulmaa. Päätimme kiepata kiertotietä ohjeiden mukaan Pihlajamäen kautta, mutta samanlainen ruuhka oli sielläkin suunnalla. Pahaa aavistin, että emme ehtisi paikanpäälle kun tilaisuus alkaisi. Olisi kurjaa tehdä vain huviajelu hautausmaalle sen vuoksi, että ei ehtisi ajoissa paikan päälle. Kymmenisen minuuttia myöhästyimme jonottamisen vuoksi kappelista. Hupsista....kappeli oli tupaten täynnä ja jouduimme jäämään oven eteen passiin. Seisoimme haratustilaisuuden ajan. Ohjelma kesti noin puolisen tuntia ja oli kaunis ja tunnelmallinen,. samoin kuin tämä vanha hautausmaan kappelikin. Kun viimeksi tulee sisään, niin pääsee ensimmäiseksi pois...se hyvä puoli siitäkin oli. Oli pienoin kiirus kotiin katsomaan jos aaton juhlavieraat olisivat jo saapuneet meidän poissa ollessamme. Onneksi ehdimme ajoissa kotiin.

Edit:
Koska jouduimme seisomaan tilaisuudessa, niin meillä ei ollut virsikirjojakaan apuna hartaustilaisuudessa. Ihmettelin kovasti virren 31 sanoja, kun sävel oli tuttu "En etsi valtaa loistoa...". Sanat tuntuivat tosin vieraitla, vaikka olinkin ollut jo parissa joululaulutilaisuudessa. Täältä löytyi virteen 31 virsikirjan uusitut sanat. Piti vain kuunnella sujuvasti muiden laulua ja ihmetellä.



Taka-alalla olevassa kappaleissa olimme kuuntelemassa Joulun sanomaa.

Meillä on tapana käydä läheisten ja ystävien haudalla vasta aattoiltana, jolloin ruuhkaa ei ole aivan niin paljon ja tunnelma on aistittavissa, kun tuhannet valot tuikkivat haudoilla. Itse tykkään juuri tästä tunnelmasta. Muistan kuinka aikoinaan lapsena katselimme keittiön ikkunasta hautausmaan kynttiläloistoa, kun siihen aikaan muurikin oli sen verran matalammalla että näkyi hyvin hautausmaalle. Nyt asumme hieman etäänpänä, joten ei ole mahdollista nähdä, mutta tokkopa silloisesta lapsuudenkodistanikaan enään näkyisi yhtään hautausmaalle asti.

Illalla siis kävimme oikein porukalla kiertämässä haudoilla. Muistimme edesmenneitä ystäviä, unohdettua sukuhautaa, vuokraisäntää, isää, mummoa ja vaaria, setiä, serkkua ja tädinmiestä. Kynttilät hupenivat matkan varrella ja joulu toi taas mieleen nämä poisnukkuneet ja edesmenneet joulut ja muut mukavat ajat. Hetki aikaa taas muistella heitä.



Hautausmaalla oli valaistuja joulukuusia, joidn valoloisto näkyi kauniisti pimeässä. Hautausmaalta oli jo aika kiiruhtaa kotiin viettämään omaa hiljaista ja rauhallista aattoiltaa.

JOULUPÄIVÄN TUNNELMOINTIA:

Joulupäivän illan suussa käväisimme veilä Maunulan Uurnalehdossa, jossa on mieheni parhaan kaverin hauta. Hän kuoli toissa vuonna ja jälkeen jäi paljon yhteisiä ja mukavia muistoja. Uurnalehto oli kauneimmillaan siihen aikaan illasta.



Monella hautasmaalla on paikkoja, joihin voi jättää kynttilöitä muualle haudattujen muistoksi. Niitä näytti olevan täällä monissa paikoissa. Tämä ristinpaikka oli yksi näyttävimmistä paikoista hautausmaalla.



Myös tässä kuvassa on näyttävästi muistokynttilöitä valaisemassa pimeyttä.



Uurnalehdon joulukuusi

Näissä hartaissa tunnelmissa vietimme osan joulusta ja perhe toi oman ilonsa joulun viettoon, josta kirjoitan vielä enemmän.

Satu H  kirjoitti 26.12.2007 - 21:43
tosi kaunis kirkko! minusta vanhoissa kirkoissa on jotain tosi kiehtovaa. oon tainnut ennenkin sen mainita. :) hautausmaalla on myös tosi tunnelmallista pimeällä kun on paljon kynttilöitä. :)
Tarjuska ite kirjoitti 27.12.2007 - 23:46
Tuossa kirkossa olen ollut yksissä ristiäisissä aiemmin. Minäkin pidän näistä vanhoista kirkoista enemmän kuin laatikkomallisista uusista tiilikasoista. Hautausmaalla kokee jouluiltana syvää rauhan tunnetta ja tunnelmaa. :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Sähköposti
Kotisivu

"Tule käymään tai mene kotiisi"

Tässä blogissani kerron taideharrastuksestani ja muuta elämästäni. Vaikean maksasairauden jälkeen piti elämä laittaa uusiksi. Tarinoin elinsiirron saaneen arjesta ja harrastuksista. Joskus jopa innostun leipomaankin. Innostun milloin mistäkin kuten käsitöistä. Puutarhassani mökillä viihdyn kesäisin. Välitän tietoa myös muillekin maksasairaudesta ja tietolinkeistä. Haluan samalla kannustaa muita vakavasti sairastuneita, elämä jatkuu kaikesta huolimatta, niin kauan kuin on toivoa. Siitä kannattaa pitää kiinni viimeiseen rippeeseen asti. Mielessä ajatuksena oli taito tuottaa taidetta. Värejä oli iso salkullinen saatuna tuttavalta sekä nippu pensseleitä. Sitten vaan toivoin, että osaisinpa maalata. Työkyvyttömyyden myötä löytyi harrastuspaikka eli taidekerho. Tosin työt eivät ole kovinkaan ammattimaisia, mutta kiva käyttää värejä ja opetella. Kiitos kun kävit blogissani, toivottavasti sait sieltä jotain itsellesi ja mieleesi. Virtuaalikahvia tarjolla vieraskirjassani. Käypä kaffeella! KLIKKAA KUUKAUDEN KOHDALTA NÄHDÄKSESI KAIKKI BLOGIN KUVAT JA TEKSTIT! Tekstiäni ja kuviani ei saa suoranaisesti kopioida, ainakaan ilman lupaa. Kysy lupa ensin. Jos et pääse lähettämään sähköpostia linkin kautta, niin jätä viesti minne voin meilata yhteystietoni.

KAMERA, JOLLA KUVAAN:

CanonPhowerShot A640

Canon Ixus 105

 

Nikon D70S

 

LINKIT

 

SUOSIKKIBLOGEJANI:

Anitta: Kerroskiisseli

Anna-Reetta

Anni Tannin elämää

Anskun kammari

Askartelukirppis

Catarina

Eleviina

Elämä makeaksi (Ulla)

Enkelin silmin

Enkelivauvan äitinä

Famu

Fasun maailma

Hellapoliisi

Hellällä palavalla sydämellä

Heli

Herkuttelijan blogi

Hestia

Hetkiä ja ikuisuuksia

Hilkkako

Iidasanttu

Inkataika

Irma Marttila

Jaana kirjoittaa

Jantan väkerrykset

Joutsa valokuvablogi

Kaisan näperryksiä

Kaisan tuumoksia

Kaisan uusia tuumoksia

Kangaskasa

Katjuska

Kerällä

Kirsin mosaiikkityöt

Kirsin verkkolehti

Korttigalleria

Kyökkipiika Kati

Kässäkerho

Leikkaan (MardeMoomika)

Leenan huokaukset

Leenukka

Liisan jutut

Liisan kuvat

Lissu alias Lill1

Lypsy (Elina)

Maaretinsivut

Maarusen neuleblogi

Mamman tuherrukset

MarLi

Marsu

Maurelita

Meemun elämää

Melius-joli

Miian näpertelujä

Minimaarit

Mummun keittiö

Muoriskan kammari

Nasun puuhat

Nata blogi

Nelmi

Neuleet koneella kutoen

NeuleNirvana

Ninnan nukkekoti

Ninnan nukkekotisivut

Nirunaru

Obeesian sydän

Palagan puikkoilut

Papu

Pirjon kertomaa

Prognoosi

Pupuhepo

Puutarhurin puikot

Pynden tarinoita

Rebekkan käsityöt

Retuli

Riki

Satu H:n väkerrykset

Savisuti

Studio Sirkkis

Studio TeeTee

Sukulaissielun seikkailut

Taava

Taiju

Tarinamaantai

Tellu- Tellervo

Tiinulin neuleet

Tiitsa

Tiitsailua

Titti

Tuulan sivut

Ullablog

Ullamariella

Umbramaj

Unan maailma

Valokuvatorstai

Vahmaalainen

Vesiroos

Vikatikki

Villasukka

TERVEYSLINKKEJÄ:

Elinluovutustahto

Lahja Elämälle

 



MUNUAIS- JA MAKSALIITTO RY.

MAKSA

UUMU

ELINSIIRTO- JA MAKSAKIRURGIAN KLINIKKA

Opas maksasairauksista

maksasairauksista

Maksan ja sapen sairauksista

HUS gastropotilaiden hoito

Raskaushepatoosi

Primaari Sklerosoiva kolangiitti

Ellin sivusto

Maha-suolisanakirja

Tietoa suolistosyövästä

 


kokemuskoulutuksesta pätevää hanke

Hoitoonpääsyn perusteet tautiluokittain

Käypähoito

Kelan erityiskorvauksiin oikeutetut

Sitran ja Duodecimin terveyskirjasto

Terveystieteiden keskuskirjasto - TERKKO

TERVEYSUUTISIA:

Elinsiirtokirurgiasta

Haiman saarekesolusiirroista

Leiraksen käytännön lääkärikirja: Maksasiirroista ja kolestaattisista maksasairauksista

osteoporoosin käypähoito

Osteoporoosilääkityksestä

Vitamiinien vaaroista

YRITYSLINKIT:

Bake&Party

Paperella

TARJUSKAN YSTÄVÄKIRJA


SIVUPOHJAN TAKANA


TILAA SUOSIKIKSI




Twingly BlogRank
Twinglyn BlogRankin
"Elämä on elämää"
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri lisätty 29.2.2006

Kävijälaskuri

ilmainen laskuri:

SELAAJIA SIVULLA:



SAA HALATA:
NAPIT

 



Photobucket









OMAT NAPPINI:





ALLEKIRJOITA OMASI:
KESKUSTELU

UUMU
Munuais-ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki

MUSILIN UUSI KESKUTELUFOORUMI

Munuais- ja maksasairaudet, elinsiirrot, vertaistuki
Rekistöröitymällä pääsee keskustelemaan aiheista

KÄVIJÄKARTTA
HUOMION OSOITUKSET:





Blogikehuja:
















KIITOS!

EUROPEAN LIVER PATIENT ASSOCIATION

   
Mainos
KYLLÄ